Etsikkoajasta

Kun Uudessa testamentissa puhutaan etsikkoajasta tai -päivästä, käytetään kreikankielistä sanaa episkope. Se on käännetty suomeksi joko tarkoittamaan seurakunnan hengellisiin vanhempiin kuuluvaa henkilöä (kr. episkopos, valvoja, kaitsija) tai sitten tätä em. erityistä armon aikaa, Jumalan etsimisen aikaa ihmisen elämässä. 

Esimerkiksi opetuslasten valitessa uutta apostolista henkilöä Juudas Iskariotin tilalle, käytetään "kaitsijantehtävästä" sanaa episkope. Samoin kun Jeesus nuhtelee Jerusalemia siitä, ettei se yhteisönä oikealla tavalla tuntenut etsikkoaikaansa, käytetään siinä samaa sanaa episkope. 

Pietari kehottaa lukijoitaan elämään nuhteettomasti, jotta ympärillä elävät ihmiset kiinnittäisivät huomiota siihen ja sen johdosta omana etsikkoaikanaan kääntyisivät Jumalan puoleen. Englanninkielessä episkope on tässä, kuten joissain muissakin kohdissa UT:ssa, käännetty myös sanalla visitation eli vierailu. 

Onko ihmisen elämässä ilmenevä etsikkoaika jotain sellaista, että Jumala ikään kuin vierailee ihmisen elämässä tai on ihmisen tavattavissa, kohdattavissa? Toisin sanoen aika, jolloin Jumala armossaan aivan erityisellä tavalla toimii ihmisen elämässä?

Jotain tällaista voimme päätellä Luukkaan evankeliumin 1. luvussa olevasta Sakariaan, Johannes Kastajan isän kiitosvirrestä. "Herra ... on katsonut (kr. episkeptomai) kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen" (1:68). Myöhemmin Sakaria vielä lisää: "Näin meidän puoleemme katsoo (kr. episkeptomai) aamunkoitto korkeudesta" (1:78). Niin kuin luemme Luukkaan evankeliumista, tästä Johannes Kastajan syntymästä, joihin em. kohdat liittyvät, alkoi koko Jumalan pelastumissuunnitelman uusi, ratkaiseva vaihe.

Kyseessä ei ole tuomio, vaan Jumalan armollinen katsominen ihmisten puoleen. Se on vierailu, jonka motiivina on Jumalan pelastava armo. 

Mikä siis on ihmisen velvollisuus? 1800-luvulla Saksan johtajana toiminut Otto von Bismarck totesi jossain yhteydessä, että Jumalan kulkiessa ohi, on hyvä tarttua kiinni hänen viitanliepeeseensä. Ymmärrämme tietysti tämän olevan melko haalea versio siitä, mitä oikeasti tulisi tapahtua. Sen tähden, "etsikää Herraa silloin, kun Hänet voidaan löytää, huutakaa Häntä avuksi, kun Hän on lähellä" (Jes. 55:6). 

Minulla oli jokin aika sitten mielenkiintoinen, sydäntä sykähdyttävä kokemus iltakävelylläni. Tapanani on rukoilla noilla kävelyillä ja jossain vaiheessa sitten kesken rukouksen mietin, kääntyisinkö jo seuraavasta tienhaarasta takaisin päin. Silloin hyvin spontaanisti, jostain syvältä itsestäni nousi mieleen ajatus, "ei vielä, ollaan vielä hetki yhdessä". Kun Hän on läsnä, on hyvä ottaa aikaa seurustella Hänen kanssaan.

Ylpeydestä

Jumala ei näe toisia ihmisiä sellaisina kuin me näemme. Harjoita sen tähden Jumalan läsnäoloa, pysähdy hetkiseksi ja pyydä Jumalaa näyttämään sinulle ihmisiä ja asioita sellaisina kuin Hän näkee ne. Paavalin ajatus siitä, että pyrkisimme asettamaan jokaisen ihmisen esiin täydellisenä Kristuksessa (Kol.1:28) tulee lähelle tätä. Tämän tulisi läpäistä niin rukouksemme kuin palvelutyömmekin.

Sellaiset tärkeät kristilliset hyveet, kuten nöyryys, pitkämielisyys ja kärsivällisyys, jopa suostuminen eräänlaiseen merkityksettömyyteen, ovat avain ylpeyden karkottamiseen elämästämme. Havahduin eräänä päivänä siihen, miten Jeesus kehottaa rohkeasti seuraajiaan oppimaan Hänestä, koska Hän on sävyisä ja nöyrä sydämeltään (Matt. 12:29). Ajattelin, että joo, tuollaisesta minäkin haluan oppia.

Hänen veljensä Jaakob kirjoittaa, että meidän tulee nöyrtyä Jumalan edessä, niin Hän korottaa meidät (4:10). Parannuksen tekeminen ylpeydestä on välttämätöntä, sillä se, jos mikä estää antamasta anteeksi toisille. Anteeksiantamattomuus taas tukahduttaa kaiken terveen hengellisen kasvun elämässämme.

Joskus ylpeys merkitsee kiinnipitämistä omastamme ja oikeuksistamme, kaikesta siitä, mitä pidämme meille kuuluvana. Mitä jos Herra kysyy, oletko tietyissä tilanteissa valmis luopumaan kaikesta tästä? 

Tässä kohtaa tulee tietenkin eteen pari tärkeää rajanvetoa. 

• Kristillinen nöyryys ja ylpeydestä luopuminen eivät tee erilaisesta hyväksikäytöstä hyväksyttävää. Nöyryys ei tarkoita sitä, etteikö meille olisi tärkeää ja oikein määritellä omat rajamme ja pitää niistä kiinni. 
• Toinen kysymys on omasta kutsumuksestamme kiinni pitäminen sekä omien kykyjemme ja osaamisemme tunnustaminen ja kunnioittaminen. Meissä on Jumalan kuva, jota em. asiat heijastavat ja joilla tuotamme kunniaa Herralle. On siis oikein kunnioittaa ja käyttää rohkeasti ja epäröimättä Jumalan meille antamia lahjoja.