Virtanen ja "hidden agenda"

Virtanen tuli uimahallista ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen ja suuntasi polkupyöräänsä kohti. Hän oli tapansa mukaan omissa ajatuksissaan ja väisti viime hetkellä uuden uutukaista älypyörätietä käyttävää kanssapyöräilijää. Hän muisteli uimahallissa käymäänsä keskustelua erään puolitutun kaverin kanssa, joka oli kiinnostunut kirkollisista asioista ja teologiasta ylipäätään. He olivat keskustelleet juuri päättyneen kansankirkon kirkolliskokouksen päätöksestä samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. Asiasta tehdyssä päätöksessä kun oli edelleen pitäydytty kirkon (ja ylipäätään kristittyjen) perinteisessä kannassa, että avioliitto oli miehen ja naisen välinen.

- Eihän ne vieläkään päättäneet sitä! Virtasen puolituttu kaveri melkein tiuskaisi. 

- Päinvastoin, onhan siitä päätös olemassa, Virtanen korjasi.

- No niin niin mutta... puolituttu mutisi itsekseen ja keskustelu lopahti siihen. Virtanen jäi ihmettelemään asiaa, josta oli olemassa selkeä linjaus, mutta keskustelu edelleen jatkui.

Polkupyöränsä vaijerilukkoa avatessaan Virtanen muisti hiljattain valitun kirkollisen piispan kommentin siitä, miten tämä esitti omalle piispankaudelleen toivomuksen, että "tämä kirkkoa hiertävä kysymys jo vihdoin saataisiin päätökseen". Turhautuneena Virtanen tunnisti prosessissa tietyn kaavan, joka toistui hämmästyttävän usein politiikan eri foorumeilla: kun esim. jossain kansanäänestyksessä ei saatu aikaiseksi tiettyjen piirien mielen mukaista äänestystulosta, asian todettiin olevan "edelleen kesken" tai jopa "avoin haava kansakuntamme elämässä". Tätä sitten oltiin valmiit jatkamaan niin kauan, kunnes saataisiin "oikea" tulos, jonka jälkeen asia todettiin loppuunkäsitellyksi tai "uudeksi aluksi", millä tarkoitettiin seuraavan poliittisesti tärkeän agendan ottamista samanlaiseksi kohteeksi.

Kahvipaikkaansa kohti hiljalleen pyöräillessä Virtanen mietti tähän asiaan liittyviä "keskusteluja" sosiaalisessa mediassa. Monien niihin osallistuneiden mielestä näitä oli "tärkeää käydä" ja ne koettiin "merkittäviksi tulevaisuuden linjauksia silmällä pitäen". Mielenkiinnolla Virtanen oli pannut merkille tässä eräänlaisen "hidden agendan". Oliko tarkoituksena lähinnä saada itselleen (ja muille) jonkinlainen orastava tekosyy (jota myöhemmin voitaisiin laajemminkin lanseerata käytäntöön) ajatella niin kuin muut ja taipua ns. yleisen mielipiteen mukaan? (Virtanen oli jo tosin pitkän aikaa kyseenalaistanut koko tämän manipulointikuvion: väitetty "yleinen mielipide" saattoi tosiasiassa olla vain pienen, mutta sitäkin äänekkäämmän joukon masinoima kampanja, jota niin kaupallinen media kuin julkinen tiedonvälityskin tavoilleen uskollisesti kritiikittömästi toisti.  

Virtanen oli, elinympäristöään tutkaillessaan, tullut siihen tulokseen, että kun ajatellaan koko sitä median suoltaman informaation tulvaa, millä tiettyä yhtä näkemystä ajettiin, niin ei ollut mikään ihme, että moni ajatteli olevan viisainta mukautua maailman menoon. Tähän sitten pyrittiin etsimään "hyviä" (tai edes jonkinlaisia) tekosyitä. Siitä Virtanen ei ollut ollenkaan varma, toimittiinko näin tehtäessä oikein tai edes jollain tavalla moraalisesti ja eettisesti kestävällä tavalla. 

Virtanen huomasi elävänsä tilanteessa, jossa ei oltu ainoastaan luovuttu vuosisataisesta kulttuurisesta perinnöstä, vaan myös - ja ennen kaikkea - menetetty kyky tulkita ja ymmärtää Raamattua oikein. Virtasta miltei huvitti se, että tästä huolimatta uskonnonharjoitus, kirkolliset menot ja teologian harrastaminen yliopistoissa jatkui edelleen, nyt vain uusin eväin.

Virtanen ihmetteli monia tuntemiaan ihmisiä, jotka joko hämmentävän nopeasti ja joustavasti tai sitten pikku hiljaa muuttivat näkemyksiään, sopeuttaen ne vallitsevan poliittisen korrektiuden mukaisiksi. Yhtä kaikki, molemmat tavat olivat tarkoituksenmukaisia tapoja turvata oma häiriintymätön mukavuudenhalu, sosiaaliset suhteet ja hyvä urakehitys. Tosiassa primus motorina oli pelko.

Kahvipaikkansa eteen kurvatessaan Virtanen mietti sitä, että mitä sitten, kun mielipideilmasto seuraavan kerran tulisi muuttumaan (kenties jopa päinvastaiseen suuntaan)? Muuttaisivatko nämä ihmiset mielipteensä taas kerran, kuten entisissä neuvostovaltioissa oli tapahtunut Neuvostoliiton systeemin romahdettua omaan mahdottomuuteensa? Entisessä Itä-Saksassa tätä ilmiötä oli kutsuttu "niskojen kääntämiseksi" ja siihen liittyi myös lupaus siitä, että "seuraava kerta olisi aina helpompi". Toki Virtanen, historiaa lukeneena miehenä, tiesi kansankirkossa olevan pitkät perinteet tästä. 

- Johonkinhan sitä teologista oppineisuutta täytyi käyttää... Virtanen mutisi itsekseen kiivetessään portaat ylös kahvilaan.     

Kahvipullaa vitriinistä valitessaan Virtanen huomasi ajattelevansa, että hänelle itselleen ei oltu vielä(kään) esitetty mitään sellaisia argumentteja tästä päivänpolttavasta kysymyksestä, joiden perusteella hänen olisi pitänyt muuttaa aiempia käsityksiään asiasta.

- Kahvi ja korvapuusti, tuleeko muuta?

- Ei kiitos, näillä mennään, Virtanen totesi.