Kysymyksiä hengellisestä vanhemmuudesta

Mieti keistä nuoremmista omistaan Herra on puhunut Sinulle?

Keitä ovat ne nuoremmat kristityt, jotka usein pyörivät mielessäsi?

Keiden puolesta tietoisesti ja pitkäjänteisesti rukoilet usein?

Oletko valmis luopumaan omista agendoistasi heidän suhteensa ja auttamaan heitä löytämään oman kutsumuksensa Herrassa?

Onko Sinun helppo tunnistaa ympärilläsi sellaisia, joita voisit auttaa eteenpäin tämän kutsun löytämisessä?

Oletko kyllin rohkea tehdäksesi itse aloitteita, ollaksesi proaktiivinen, etkä vain reaktiivinen?

Oletko itse valmis olemaan tavoitettavissa, tavattavissa ja läsnä?

Oletko valmis kestämään hyllylle laittamisen silloin, kun ohjeesi eivät olekaan löytäneet otollista maaperää?

Oletko valmis hyväksymään sen, että Sinun ideasi ja ajatuksesi tulevat julkisuuteen jonkun muun sanomina, kunhan Valtakunta vain menee eteenpäin?

Oletko valmis suostumaan siihen, että oma hengellinen lapsesi kasvaa Sinusta ohi ja pääsee pitemmälle kuin mihin Sinä itse olet koskaan yltänyt?

Oletko vielä vanhoilla päivilläsi valmis aloittamaan uusia juttuja nuorempien kanssa, olemaan heille tukena heidän ottaessa ensi askeleita Herran työssä?

Oletko valmis yhä uudelleen ja uudelleen rukoilemaan ja valvomaan omaa vaellustasi niin, ettei kyynisyys ("mitäs minä sanoinkaan?!") saa otetta sisimmästäsi?

-------


PS. Tiedätkö mistä tuntee aidon fariseuksen?

No, siitä että jos Raamattu kirjoitettaisiin nyt, niin se ei läpäisisi hänen oikeaoppisuutensa seulaa.

Mediakatsaus 11 - Todellisuus ja sen varjo

Aamupäivällä kahvilan terassilla (juuri ennen kuin sadekuuro alkoi) Hesarin pääkirjoituksesta (28.05.2011) osui silmiini:

"Mannerlaatat eivät ole liikkeessä vain konkreettisesti, vaan myös vertauskuvallisesti: maailma on voimakkaassa murroksessa. Monet totuudet haastetaan ja ihmiset joutuvat punnitsemaan maailmankuvaansa ja arvojaan uusia yllättäviä ja usein järkyttäviäkin tapahtumia vasten. Kansainvälisen talouden muutokset heijastuvat kaikkialle. Valtiot, kunnat ja yksittäiset perheet joutuvat arvioimaan asemaansa uudelleen.

Uudet vallat vahvistuvat ja Euroopan pitkään jatkunut vaurauden aika on joutunut aivan uusien ja ankarien haasteiden eteen. Euroopan sisäinen keskustelu on saanut uusia, dramaattisia piirteitä: mitä tarkoittavat solidaarisuus, lupaukset ja velvollisuudet? Mikä on meidän vastuumme omasta elämästämme ja mikä muiden hyvinvoinnista?

Suomessa hämmästellään, miten nopeasti julkisen talouden tilanne on muuttunut. Valtio velkaantuu nopeasti ja kuntien taloudellinen asema on vaikea"

-------


Osuvasti sanottu, melkein kuin itse kirjoittamaani. (Menköön tuo itseironian piikkiin.)

Samaan ajankohtaan ilmeisen sattumoisin osuneet EU-kriittisten Perussuomalaisten vaalivoitto ja euroalueen vakava talouskriisi ravistelevat tilannetta koko mantereenlaajuisesti. Sitä suuremmalla syyllä monien mielestä Jyrki Kataisen on pakko onnistua luomaan Suomeen toimintakykyinen ja laajapohjainen hallitus - ilman persuja. Näihin "moniin" liitän ylikansallisen suuren rahan edustajat, joiden läsnäolo EU:n euroalueen päätöksenteossa on yhtä ilmeinen kuin paskan haju vanhan mallin puuhuussissa.

Persut ovat eittämätön pain in the ass EU-myönteiselle valtaeliitille yli koko poliittisen kentän. EU-kysymys on uudelleen ponnahtanut politiikan keskiöön. Älköön kukaan hyväuskoisuuttaan vain luulko, että Kreikka ja Portugali jäävät viimeisiksi. Euroalueen talous on saatava vakautettua suuren pääoman työrauhan turvaamiseksi.

Tätä taustaa vasten Timo Soinin ratkaisu jäädä hallituskuvioiden ulkopuolelle on anteeksiantamaton majesteettirikos, onhan nyt ensi kertaa pitkiin aikoihin astuttu politiikan pelikentän sääntöjen ulkopuolelle. Juha Ahviota lainaten, "poliittinen korrektius sai korvilleen" - ja kunnolla. Eipä ihme, että EU-myötäilevä media haukkuu Soinia rintamakarkuriksi ja syyttää häntä pyyhkeen heittämisestä kehään.

Persut ovat medialle kova pala, koska se edustaa sellaista ilmiötä kansan syvien rivien keskuudessa, jota se ei tunnistanut, eikä osannut ennakoida ajoissa. Sanalla sanoen: persut ovat osa suuntausta, jonka kehittyminen ei noudata sen enempää poliittisen eliitin kuin valtavirtamediankaan pelisääntöjä. Muuten voidaan olla tämän kehityksen luonteesta ja sen arvoista montaa mieltä, mutta näin näyttää jytkyn kanssa käyneen. Se on alkanut elää omaa elämäänsä. Hyvänä esimerkkinä tästä on viitasaarelainen helluntaikansanedustaja Teuvo Hakkarainen, jonka rosoisen menneisyyden esille kaiveleminen mediassa on vain lisännyt Perussuomalaisten suosiota.

Todellisuus ja sen varjo, jota media meille iltauutisissa syöttää, näyttävätkin elävän omaa elämäänsä suhteellisen kaukana toisistaan. Nyt esille pulpahtaneen kehityksen lopputulemaa emme voi vielä nähdä. Kun ulkopoliittiseen kriisiin liitetään sisäpoliittinen kuohunta, niin puut ja sytykkeet ovat valmiit. Moni asia on kuitenkin tyystin muuttunut.

Persujen sopeuttaminen onkin jo aloitettu mediassa. Esim. lehdistössä puhutaan siitä, miten perussuomalaisuutta onkin niin vaikeaa määritellä: mitä se oikeastaan on? Persuista yritetään tehdä vähemmän pelottavia ja jotenkin tutunomaisempia meille taviksille, ketä ikinä sillä sitten tarkoitetaankaan. Lähiöiden kapina on kuitenkin liian kova pala purtavaksi viralliselle hyvinvointi-Suomelle. Kun Suomi voittaa kiekkokultaa, niin Helsingin keskustassa Kolmen sepän patsaan tuntumassa haastatellaan afrikkalisperäisiä maahanmuuttajanuorukaisia, miten he kokevat Suomen kiekkokullan ja ennen kaikkea finaalivoiton Ruotsista? Tämä onkin eräs valtavirtamedian suuria lopunajallisia missioita ylikansallisessa maailmassa: tasoitella ääripäät ja luoda vaikutelma jännitteettömästä ja rauhallisesta maailmankylästä.

-------

Mitä tämä kaikki sitten merkitsee yksityiselle uskovalle ja koko Kristuksen seurakunnalle Suomessa?

Onnellisen ja rauhallisen yhtenäiskulttuurin aika on auttamatta ohi. Meidän on alettava ymmärtää oma osamme ja roolimme vähemmistökulttuurina. Olemme osa marginaalia ja lähestymässä esikristillistä lähetystilannetta, jossa sellaiset evankelioinnin peruskäsitteet kuin Isä, Jumala, Jeesus, pelastus, synti ja seurakunta on oltava valmiit määrittelemään uudelleen. Nyt tuo määrittely on tehtävä puhtaasti Raamatun sanan pohjalta ja voi itse asiassa olla lopputuloksen kannalta parempi, kun et hyödynnä tässä apologiassasi mitenkään kristillistä traditiota. Kulttuurinen tilanteemme on peruuttamattomasti muuttumassa.

Toisaalta juuri tässä vähemmistönä olemisessa on myös meidän mahdollisuutemme. Lontoon Hillsongin ylistyskonsertti Lahden Kirkkopäivillä oli hyvä esimerkki siitä, miten kirkon moniarvoistumisen aiheuttaman rapautumisen myötä meille tulee jatkossa avautumaan paljon uusia tilanteita "tehdä hyvää", Jyrki Kataista lainatakseni. Mutta tämä edellyttää vähemmistöltä aina selvää käsitystä omista arvoistaan ja tavoitteistaan sekä määrätietoisuutta niiden saavuttamisessa.

Kaiken keskellä voimme varautua yllättävinkiin mielipideilmaston muutoksiin. Viime syksyn homokeskustelu ja monet sitä seuranneet yksittäiset tapahtumat Salossa, Torniossa, Kankaanpäässä tai Kokemäenjoella puhuvat omaa kieltään asenteiden kovenemisesta kristittyjä kohtaan.

Mumford & Sons´in eräässä laulussa lauletaan osuvan postmodernisti, että "miten sä voit sanoa, että sun totuutesi on muka parempi kuin minun?" Aidon missiologisen tilanteen tunnistaa siitä, että opin voima ei ole sanoissa, kirjoissa tai kirjastoissa, vaan elämässä ja voimassa. Vasta tästä käsin sanatkin saavat uuden, syvemmän merkityksen: "meidän Herramme on Voittaja ja Hän elää!" Tätä Jumalan voiman vastaansanomatonta esiinpurkautumista vasta haikailemme ja odotamme täällä länsimaissa. Se on kuitenkin edessä päin, Herran tulee vain vielä saada riisua meitä pois omasta voimastamme.

Mediakatsaus 10 - Kirkon ero valtiosta

En tiedä, tuskin koskaan on ollut olemassa mitään asiallisia perusteita valtiokirkkojärjestelmälle. Käytän nyt tarkoituksella tässä sanavalintaa "asiallisia". Raamatullisia perusteita kun on mahdotonta löytää. Jos Uuden testamentin pohjalta nouseva käsitys seurakunnasta on ekkleesia, "uloskutsuttujen joukko", niin mitä ihmeen tekemistä sillä on historiallisen valtiokirkkoinstituution kanssa? Ihmettelen, miksi niin monet aidosti uudestisyntyneetkin kristityt vielä roikkuvat mukana näissä keskiaikaisissa kuvitelmissa.

Kirkollinen verotusoikeus on väärin. Se ei ole väärin ainoastaan yhteisöveron kannalta: tiedäthän tuon tilanteen, kun kirkkoon kuulumattomat - tai peräti toiseen kristilliseen yhteisöön tai uskontokuntaan kuuluvat - yrittäjät joutuvat pulittamaan kirkon karttuisaan kassaan aimo pinon euroja. (Tätä käytäntöähän on perinteisesti yritetty perustella esim. hautausmaiden tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kirkkorakennusten hoidolla tai muilla yhtä relevanteilla argumenteilla. Nykyisen kaltaisessa myöhäismodernissa yhteiskunnassa nämä perustelut kuulostavat enää lähinnä surkuhupaisilta.)

Kirkollinen verotusoikeus on väärin ennen kaikkea Jumalan kansan itsensä kannalta. Kuka teitä on käskenyt sitomaan itseään valtion liekanaruun tällä tavoin? Tätähän esim. viimevuosien homokeskusteluissa on siekailematta käytetty kiristyskeinona kirkon kantojen ohjailemiseksi. (Totuuden nimessä on kyllä sanottava, että ei tuota kiristyskeinoa mitenkään niin pahasti ole täytynyt käyttää.) Olette itse tehneet itsenne taloudellisesti riippuvaiseksi kirkosta ja sen sinne tänne häilyvästä johdosta.

Kirkollinen verotusoikeus sulkee pois kokonaan uskon näkökulman siltä osalta Jumalan kansaa, joka vielä majailee kirkon rapistuvien seinien suojissa. Mitä uskoa siihen vaaditaan, että verojen kautta herätysliikejärjestöillekin rapsahtaa oma osuutensa kirkollisesta tulonjaosta? Tämä tylsistyttää niin kirkollisen kritiikin kuin aidon herätysjulistuksenkin terän perinteisiltä herätysliikkeiltä.

Tämän tähden Herran täytyykin herättää itselleen uusia totuuden julistajia kirkon piirissä.

Samaan aikaan meidän on hyvä rukoilla muullekin osalle Kristuksen ruumista oikeaa kiivautta varjella omaa taloudellista riippumattomuuttaan vääristä tukirakenteista ja tulonlähteistä. Meitä ei ole kutsuttu kantamaan vierasta iestä yhdessä jumalattoman kanssa. (Ks. 2.Kor. 6:14-18.) Meidän on hyvä opetella olemaan mustasukkaisen tarkkoja tässä kohtaa, ettemme myy itseämme halvalla tämän maailman uskonnollisilla orjamarkkinoilla.

Tätä taustaa vasten tervehdin ilolla kansanedustaja Jussi Halla-ahon näkemystä, että kirkon ja valtion ero on vain ajan kysymys. Tämän eron pitää ehdottomasti sisältää luopumisen kirkon verotusoikeudesta. Se puhdistaisi ilmaa oikealla tavalla, horjuttaisi ja jopa kaataisi maahan vääriä tukirakenteita ja - toivottavasti! - poikisi jopa jotain aitoa raamatullista taloudenhoitoa. Tämän jälkeenhän kirkon herätyskristilliset piirit voisivat alkaa uudelleen ottaa mallia siitä uusitestamentillisesta käytännöstä, jossa ollaan reilusti ylpeitä siitä, ettei oteta vastaan pakanoilta mitään. (Ks. 3.Joh. jae 7.)

Vanhan kuolema, uuden nousu

"Kun kristinusko tuli Kreikkaan,
siitä tuli filosofia,
kun se tuli Roomaan, siitä tuli uskonto,
kun se tuli Eurooppaan, siitä tuli perinne
- ja kun se tuli Yhdysvaltoihin, siitä tuli liiketoimi."

John Fenn


Olisiko nyt aika palauttaa kristinusko oikealle paikalleen? Nämä ajat alkavat nimittäin nyt olla historiaa, kun tarkastelemme evankeliumin leviämistä globaalisti.

Kristinuskoa ei ole olemassa irrallaan Kristuksen seurakunnasta. Jumalan valtakunta on se dna, joka synnyttää todellisen kristinuskon. Kyseessä ei siis ole mikään kulttuurinen virtaus, aatteellinen -ismi tai uskonnollinen liike. Jumalan valtakunta on nyt tullut lähelle ja se ulottaa vallankumouksellisen vaikutuksensa jokaiselle inhimmillisen elämän osa-alueelle. Sen kulttuurinen muoto voi vaihdella, mutta sen ydin on sama ikään, sukupuoleen, kansallisuuteen, kieleen tai rotuun katsomatta.

Nyt on aika astua ulos vanhoista kehyksistä ja antaa tilaa Jumalan valtakunnan kasvulle.

Mitä se on käytännössä? John Fennin mukaan "lopunajan seurakunta perustuu suhteisiin niin Jumalan kuin toisten ihmistenkin kanssa. Se perustuu siihen, että elämme oikeasti yhdessä perheenä, olemme toistemme tukena ja pidämme huolta toisistamme."

Ajatuksia mökkirannasta (hengellisestä vanhemmuudesta)

Hengellinen vanhemmuus on aina suhteessa vanhemmuuteen yleensä. Millaisena näemme omat vanhempamme, se vaikuttaa myös käsityksiimme ja jopa kokemuksiimme hengellisestä vanhemmuudesta. Jos oma isäsuhteeni on ollut etäinen, voi minun olla vaikea tunnistaa tai hyväksyä hengellistä isyyttä lähelläni, vaikka sitä olisikin tarjolla.

Kun elämme palvelu- ja kulutusyhteiskunnassa, tämä kaikki ei voi olla heijastumatta myös hengellisen elämän puolelle. Myös suhteessamme hengellisiin isiimme ja mentorointiin, meille voi olla tärkeämpää varmistaa se, että saamme "hyvää palvelua", kuin antautua ihmissuhteeseen.

Jumala sanoo: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" - miksei siis myös hengellistä vanhempaa? Entä sitten kun hengellinen isä, omasta vastuustaan, elämänkokemuksestaan ja näkemyksestään käsin varoittaa, nuhtelee, asettaa jopa rajoja? Meidän aikanamme ei harrasteta ainoastaan "churchshoppailua", vaan myös hengellinen isä tai mentor saattaa mennä tämän takia vaihtoon ja uusi etsitään paremmin omaan korvasyyhyyn sopivaksi.

Äärimmillään oman aikamme hengen hapattava vaikutus näkyy ajattelussa, jossa ei välttämättä enää haluta puhua hengellisestä isyydestä tai edes uskalleta puhua Jumalasta Isänä. Törmäämme joskus feminismin vaikutukseen jopa evankelikaaleissa ja karismaattisissa piireissä. Usein tämä nousee joko oletetuista tai oikeista (esim. historiassa tapahtuneista) väärinkäytöksistä. Taaskaan väärän rahan olemassaolo ei riitä tekemään oikean rahan käyttöä mahdottomaksi.

Muistan erään hengellisen isän kerran todenneen eräille johtajien taholta väärin kohdelluille nuorille, että hän pyytää nyt heiltä tätä anteeksi tämän sukupolven ja tässä asemassa olevien puolesta. Hän ei itse ollut mitenkään syyllinen näiden asemansa puolesta väärin toimineiden johtajien tekosiin, mutta hänessä ilmeni oikea paimenen mieli käytännössä.

Millainen on suomalainen mies?

Kun tarkastelemme asiaa jääkiekkoleijonien valossa, niin löydämme kolme tyypillistä suomalaista miesmallia.

Ensimmäinen on hän, joka voittaa maailmanmestaruuden ja valitaan kisojen tähtiviisikkoon ja kun toimittaja kysyy, "miltä nyt tuntuu?", hän toteaa rauhallisesti: "No, eihän tämä nyt mitenkään huonolta tunnu...".

Toinen on hän, joka tehtyään lätkähistorian kuuluisimman ilmaveivimaalin välierässä Venäjän ruplajättejä vastaan, istuu tämän jälkeen vaihtoaitiossa leukaansa itsekseen hieroskellen ja on vähän hämmentyneen oloinen.

Kolmas on hän, joka maailmanmestaruusjuhlien vähän laannuttua jatkaa inttihommia kovapanosammunnoissa sateisessä Nurmeksessa tuloksella 10-10-10-10-9 ("...vähän jäi parannettavaa...").

Meidän ei tarvitse verrata itseämme muihin, mutta kertokaapa, kuka pystyisi samaan?

Tarvitsemmeko hengellisiä isiä?

Jeesus oli Isänsä lähettämä ja oli käytännössä hengellisenä isänä omille opetuslapsilleen. Samoin Paavali oli hengellinen isä suhteessa Korinttin seurakuntaan. Korinttilaiset eivät tunnistaneet hengellistä vanhemmuutta Paavalissa (ks. esim. 1.Kor. 4:15). Sama ongelma vaivaa myös oman aikamme kristittyjä. Miksi emme tunnista apostolista isyyttä lähellämme?

Graziano Crepaldi kirjoittaa aiheesta hyviä ajatuksia. Hän antaa artikkelissaan viisi syytä yllä olevaan kysymykseen.

1) Meillä on väärä kuva johtajuudesta.

2) Tarvitsemme parantumista saamastamme väärästä kuvasta niin isyydestä kuin äitiydestäkin.

3) Emme itse voi valita isäämme mielemme mukaan. Isät ja äidit valitsevat poikansa ja tyttärensä. Pojat ja tyttäret voivat ainoastaan valita seuraavatko he vanhempiaan.

4) Lopeta johtajien kontrollointi omista odotuksistasi käsin.

5) Enemmän kuin opettajia, tarvitsemme hengellisiä isiä.

Tuo viimeinen kohta kolahti eniten minuun itseeni ja alan ymmärtää taas vähän paremmin Jumalan työtä elämässäni muutaman viime vuoden aikana.

Hokia, Hillsongia ja hyvää tiimityötä

Sain tänä aamuna eräältä ystävältäni mielenkiintoisella tavalla ajankohtaisen emailin, jonka hänelle oli lähettänyt Brian Houston Australian Hillsongista. Mielenkiintoista juttua, jonka kontekstualisointi ei tuottane kenellekkään vaikeuksia etenkään nykyisessä tilanteessa.

"I am a big sports fan. And if there's one thing I've learned in sports it's this: There is a huge difference between having a Championship team and having a team of Champions. You can have a team of individual "Superstars," but if they don't work together, support one another and function as a single unit, they will never develop into a Championship Team.

Never underestimate the power of unity.

When people pull together with shared vision and a single purpose, there is power. Unity brings blessing and power. In the same way, disunity brings division, strife and heartache.

Psalm 133:1, 3 tells us this great promise from God:
Behold, how good and how pleasant it is for brethren to dwell together in unity... for there the Lord has commanded the blessing. (Amplified Bible)

Where there is unity, there is tremendous potential.

Jesus said, "Every kingdom divided against itself will be ruined, and every city or household divided against itself will not stand" (Matthew 12:25 NIV).

As followers of Jesus, we are called to faith in the midst of fear and uncertainty for it is in these days that the hearts of people all across the world are increasingly open to the good news of Jesus Christ.

The finished work of the cross of Christ did not appear to be a happy ending to the gospels, but it is the promise of a bright new beginning for all who believe.

Jesus used the word EVERY. Disunity brings destruction every time. We all know from personal experience that this is true so why do we often tolerate disunity? When we work to create an atmosphere of unity and peace, God's Word promises that it will be pleasant and good. When we allow the spirit of unity to permeate our homes, our conversations and our relationships, something amazing happens! God commands a blessing!

This is not a "suggested blessing." It is not a "recommended blessing." This is the promise of the Lord for each and every one of us.

Do you want to receive God's commanded blessing today? I want to share four things with you to help create a spirit of unity in your life and position yourself to receive all that the Lord has for you.

1. Good and effective leadership brings unity. A good leader is consistent and will create an environment of safety and security. Develop leadership skills in your life, because good leadership will unite the people who follow you.

2. A clear vision unites people. Once you have a clear vision, you can make more effective decisions that align with it. And when the direction of your life is aligned with the goals you have set for yourself - there is unity.

3. Opposition and crisis unite people. The devil (our enemy) wants to use negative circumstances to keep you from receiving the blessing of God. When we commit ourselves to being united with one another regardless of circumstances, God commands the blessing.

4. Victories and successes bring people together. Be sure to celebrate the accomplishments of others. It is inspiring to see others succeed. When we are united in celebrating other's achievements - God commands the blessing."

Tästä on helppo vetää linjoja esim.

• tiimityöhön ja joukkueurheiluun - vrt. Suomen ja Venäjän jääkiekkojoukkueet

• mihin tahansa yhteisöön - vrt. evlut kirkon tilanne parhaillaan

• Jumalan seurakuntaan paikallisella tasolla - ajattelepa vaikka tilannetta omalla paikkakunnallasi

Yhteydessä on siunaus, eikä Jumala ehdota sitä, vaan Hän edellyttää sitä. Miksi emme siis alkaisi harjoittaa sitä?

Kirkkopäivät, Hillsong & keskustelu körttiveljen kanssa

Joku on ehtinyt jo kysyä, kävikö Virtanen ollenkaan Kirkkopäivillä Lahessa? Kävi kyllä, itse asiassa jo vähän etuajassa. Itsekin poikkesin, aamupäivällä torikahvilassa kaffe & Iltis ja toisella korvalla kuuntelin juttua kirja/kokousteltasta. Illalla sitten varsinainen happening eli Lontoon Hillsong isossa teltassa.

Ennen Kirkkopäiviä puhuttiin paljon "kirkon moniäänisyydestä". Kirkolliskokouksen avajaisissa arkkipiispa Kari Mäkinen puhui kauniisti siitä, miten "puhe moniänisyydestä sisältää tajun siitä, että kirkossa vallitsee aitoa erilaisuutta niin raamatun- kuin uskontulkinnoissa kuin niiden takana olevissa maailmankuvissa". Joidenkin mielestä taas "näyttää siltä, että kirkossa sallitaan ääniä hyvin valikoivasti", kuten Uuden tien päätoimittaja Leif Nummela omassa puheenvuorossaan samoilla kekkereillä totesi.

"Tulkitessaan yhteistä uskoa, Raamattua tai elämää kukaan meistä ei omista virheetöntä totuutta. Jokainen lukee Raamattua oman maailmankuvansa ja oman ymmärryksensä läpi", sanoi arkkipiispa. Tämä on tietysti tavallaan totta - etenkin jos ei halua myöntää Raamatulle mitään jumalallista painoarvoa - mutta tarkoittaako tämä käytännössä sitä, että esim. apostolinen uskontunnustus "ei kirjaimellisesti" enää olekaan kirkon uskon perustus? Näinhän Mäkinen itse on kiirehtinyt toteamaan. Entä ilmentääkö samaa teologista linjaa myös se hiljattain eräässä synodaalikokouksessa piispallisella arvovallalla esitetty ajatus luopumisesta sanonnasta "Raamattu sanoo näin" samoin "moniäänisin" perustein?

Avoimia kysymyksiä, joihin ei varmaan koskaan saada kirkon johdolta mitään todellisia, konkreettisia vastauksia - tai mikäli saadaan, niin luulen vain pahinten pelkojeni toteutuvan.

Samaan moniäänisyyden kuoroon yhtyi myös Keski-Lahden kirkkoherra Pekka Särkiö yleisönosastokirjoituksessaan 13.05. "Kirkkopäivät Lahdessa on yleiskirkollinen tapahtuma, joka kokoaa kirkon eri suuntia yhteen." Käytännössä tämä jäi kyllä toteen näyttämättä ja oli puhtaasti teoreettinen toivotus. Nämä eivät olleet kirkollisen herätysliikeväen juhlat, kuten ei kukaan kai todellisuudessa toivonutkaan olevan. "Kirkkopäivät on yhdistelmä hengellistä, yhteiskunnallista ja kulttuurista, uutta kokeilevaa ja perinteistä, jokaiselle jotakin. Kaikille on tilaa", maalailee Särkiö kirjoituksessaan.

Tämä Särkiön toivomus taas toteutui mielenkiintoisella ja lahtelaisittain lähes perinteisellä tavalla. Hollolan rovastikunnan pitkän ja perintestä rikkaan Taivaallista bandyä-salibandyturnauksen voitti nimittäin - taas kerran - vekkuli- ja velikultamainen Ekumenia-joukkue, jonka nimi jo sisältää selkeän ilmoituksen sen kokoonpanosta. Iso osa siinä pelaavista ikinuorista ei nimittäin koskaan ole kirkkoon kuulunutkaan. Todellista ekumeenista mielenlaatua osoittaa siis heiltä näihin karkeloihin osallistuminen ja luterilaisen kirkon taholta lupa heidän voittaa turnaus kerta toisensa jälkeen.

Mielenkiintoista oli Kirkkopäivien ohjelmaa tarkastellessa huomata, että oli yksi iso, kirkkoa jakava kysymys ylitse muiden, joka loisti poissaolollaan ja josta tietoisesti vaiettiin. Se oli tietysti kysymys homoliitoista. Tämä ratkaisu on varmasti ollut tietoinen, eikä tämän ikävän jakolinjan ilmeisesti haluttu ilmaantuvan pilaamaan kaunista toukokuun viikonloppua Lahessa. Tosin kun miettii niitä tahoja, jotka Kirkkopäivien takana ovat, niin siinä porukassa homoliittokysymys ei varmaan mitään railona aukeavia rajoja olisi auki repinytkään.

Lauantai-iltana isossa teltassa esiintyi siis Hillsong London. Tai no, ei tietenkään esiintynyt, mitä seikkaa kaverit itsekin korostivat. He eivät ole bändi, vaan ylistysryhmä, jolla on oma selkeä ministrynsä. He eivät ole tekemässä showta, vaan johdattamassa kansaa Jumalan ylistykseen ja palvontaan. Koko jutusta jäi hyvä maku, jos näin voidaan hengellisestä tilaisuudesta sanoa. Mutta oikeesti, ei rockstaroja lavalla, eikä diivan elkeitä, vaan Hänen ylistämistä, jolle kaikki kiitos ja kunnia yksin kuuluu.

Juttelin lauantai-iltana Oulun tulevien Herättäjäjuhlien pääsihteerin kanssa Hillsongin roolista Kirkkopäivillä. Totesin, että kyse on vain erilaisesta kulttuurisesta muodosta, kuin mihin esim. körttiläisyydessä ollaan totuttu. Ainahan asioita voidaan erotella ja torjua sillä perusteella, etteivät ne kuulu johonkin traditioon, mutta yhtä kaikki samasta asiasta on kyse. Ylistystä löytyy yhtä hyvin herännäisyyden rikkaasta virsiperinteestä kuin nykypäivän myöhäismodernin urbaanin sukupolven lauluista. Sama Pyhä Henki on inspiroinut asioita eri aikoina ja erilaisissa kulttuureissa eläneissä ihmisissä. Tämän seurauksena kulttuurinen muoto sitten vaihtelee.

Minulle Hillsong oli joka tapauksessa tuon lauantai-illan jumalanpalvelus. Ja jos heitän villin veikkauksen, niin luulen, että Hillsongin Lahden keikka poikii uusia juttuja tällä rintamalla kirkon piirissä. Kirkon "moniäänisyyden" edetessä tilaa löytyy myös uusille, positiivisillekin impulsseille. Selkeä innostuneisuus ylistyksestä (tai ainakin uudesta genrestä) nimittäin paistaa läpi jo nyt kirkollisestakin mediasta. Kotimaa-lehden haastattelema hesalainen nuorisotyönohjaaja puhuu hillareista hyvin arvostavaan sävyyn:

- Tämähän on kuin brittiläinen popmessu ilman liturgiaa ja ehtoollista, kommentoi näkemäänsä ja kuulemaansa nuorisotyönohjaaja Mikko Saari Helsingin Töölöön seurakunnasta. Saari on myös pop- ja metallimessuaktiivi.

- Hieno veto Kirkkopäiviltä, että kutsui näin julistuksellisen musiikkiryhmän. Yleensä täällä ollaan nostalgisemmilla linjoilla. Aikamoista Jeesus-tuuttausta, jatkuva ylitys puuduttaa tottumattoman. Meillä kotoisessa mesussa kun ylistysvirsiä on kovin vähän, Saari virnistää.

- Ammattitaitoinen hieno porukka arvostan kovasti.

Vielä politiikasta...

Aikanaan kommunismin romahtaessa Itä-Euroopan maissa 1990-luvun alkupuolella nähtiin monenlaisia takinkääntäjiä. Itä-Saksassa heistä käytettiin aivan erityistä nimitystä "niskankääntäjä", jonka saksankielistä nimeä en nyt muista. Idea on kuitenkin selvä: kun ensimmäisen kerran pyöräyttää niskansa ympäri, tekee se aina eniten kipeää, sen jälkeen se on aina helpompaa.

Samanlaista takinkääntöä sitä on parin viime vuosikymmenen aikana nähty täällä koti-Suomenkin kamaralla. Monesta takavuosien stalinistista on sitten kommunismin romahdettua sukeutunut hovikelpoinen vihreän aatteen edusmies/nainen tai vaikkapa ihan puhdasverinen kapitalisti.

Niin, ja olihan se niin, että "kepu pettää aina"? Eli onhan meillä Suomessa itsellämmekin pitkä perinne takinkääntäjien toiminnasta poliittisessa ja vaikkapa taloudellisessa maailmassa.

Tätä joskus reaalipolitiikaksikin kutsuttua taustaa vasten on sitäkin kunnioitettavampaa se tapa, jolla Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pysyy linjassaan. Se, mitä luvattiin ennen vaaleja, siitä pidetään kiinni. Kun ennen vaaleja luvattiin, että ei mennä sellaiseen hallitukseen, joka avokätisesti lahjoittaa rahaa huonosti taloutensa hoitaneille eurovaltioille, niin sitten toimitaan näin. Tässä olisi mallia otettavaksi monelle poliitikolle ja kristityllekin. Ja korostettakoon taas: tämä sanottuna sellaisen miehen suulla, joka ei äänestänyt persuja kevään eduskuntavaaleissa.

Kummastuttavaa sensijaan on se, että kun poliitikko (so. Timo Soini) pitää linjastaan ja arvoistaan johdonmukaisesti kiinni, häntä syytetään vastuun pakoilusta (so. demarit). Ikään kuin Soini olisikin pettänyt kanssapoliitikkonsa ja sitä kautta koko parlamentaarisen järjestelmän, kun hän itsepintaisesti piti kiinni siitä, mitä oli äänestäjilleen luvannut ja mikä on hänen periaatteidensa mukaista.

Peliä ei näin enää pelattukaan poliittisen oligarkian yhteisen kultapossukerhon sääntöjen mukaan. Nyt oltiinkin reilusti läpinäkyviä joka suuntaan: politiikan kenttä, tiedotusvälineet, Suomen kansa jne. Mieleen nousee väistämättä ajatus siitä, että tästä ei tykätty politiikan kentän ammattipelureiden keskuudessa. Koettiinko Soini "porukan petturiksi"?

Ehkä tämä siis kertookin enemmän parkkiintuneen ammattipoliitikon kyynistyneestä pragmaattisuudesta noin yleensä: sillä, mitä on tullut vaalitaistelun aikana luvattua äänestäjille, on vain vähän arvoa siinä vaiheessa, kun neuvotellaan hallitukseen menosta. Tiedä häntä, mutta pelottavan paljastava tuo Urpilainen-Heinäluoma - akselilta tullut kommentti joka tapauksessa oli.

En häpeä tunnustaa sitä, että minua tuo Soinin eilinen - emotionaalisesti vetoava, se myönnettäköön - puhe sykähdytti. Löytyy siis vielä poliitikkoja, jotka korostavat vakaumusta, arvoja ja jopa omantunnon ääntä. Oltiin itse Portugalin apupaketista muuten mitä mieltä hyvänsä, niin Soinin menettely saa ainakin minulta täydet pinnat.

Mitä opittavaa Soinin toiminnassa olisi meille kristityille?

Puut, sytykkeet ja hämmennys

Kirjoitin viime helmikuun puolivälissä eräässä postauksessani siitä, mitä ounastelin olevan tulossa:

"Se, mitä maassamme tapahtuu on sekä reagointia koko maanosamme poliittis-taloudelliseen kehitykseen että turhautumista maamme sisäpoliittiseen tilanteeseen. On todennäköistä, että EU tulee lähitulevaisuudessa ajautumaan jonkinlaiseen kriisiin, jonka vakavuutta on vielä vaikea arvioida. Voi hyvinkin käydä niin, että koko Unioni hajoaa nykyisen tilanteen mahdottomuuteen. Perussuomalaisten ohella monet muutkin piirit Suomessa odottavat tätä tilaisuutta irrottaakseen Suomen irti EU:sta.

Tämä tulee aiheuttamaan jännitteitä Suomen sisäpolitiikassa. Tämä tilanteen kärjistyminen tulee näkymään yhtä hyvin eduskunnassa kuin lähiöiden ostoskeskuksissakin. Timo Soini on tässä kohtaa asetettu jo nyt paljon vartijaksi. Paljolti hänen persoonansa vaikutusta on se, miten hyvin erilaiset ääriainekset saadaan suitsittua ja yhteiskuntarauha säilytettyä."

Nyt siitä, mitä edellisessä postauksessani esittelin EVA:n kymmenen vuotta vanhasta raportista, löytyy niitä sytykkeitä, joihin Euroopan ja erityisesti euroalueen järkähtelystä lentävät kipinät saattavat hyvinkin osua. Pinnan alla muhii ja moni kaipaa muutosta nykyiseen tilanteeseen. Tämä tyytymättömyys poiki perussuomalaisten sydämet pysäyttäneen vaalivoiton. Olemme kuluneen kevään aikana siirtyneet täysin uuteen ajanjaksoon maamme poliittisessa historiassa. Tässä tilanteessa emme vain kykene näkemään kovin kauan eteenpäin. Polarisoituminen ja ristiriidat ovat edelleen todellisuutta. Ne eivät ole nyt vasta syntyneitä, kuten mediassa usein on virheellisesti esitetty, mutta nyt ne ovat vihdoin saaneet äänensä kuuluviin.

Seuraukset tässä tilanteessa voivat olla järkyttävät ja kauaskantoiset. Liioittelematta voi sanoa, että eräs skenaario lähitulevaisuuteen voi olla euron kaatuminen, liittovaltiokehityksen pysähtyminen ja sitä seuraava lamaannus ja hämmennys. Yllättäen, ei ainoastaan Timo Soini, vaan itse asiassa Suomi suvereenina kansakuntana on asetettu paljon vartijaksi. Suomi voi hyvinkin löytää itsensä - jopa tahtomattaan - väkikiven roolissa, jonka avulla kammetaan jotain...

Mitä tulee kotimaan tilanteeseen, niin kuten EVA:n raportissa mainittiin, arvojohtajaa kaivataan. Onko se tuleva presidentti (koska nykyinen se ei ole)? Kirkko ja sen johto se ei ainakaan ole, se on jo käynyt hyvin selväksi. Kun on seurannut kirkon nykytilaa, niin mieleen on usein noussut psalminkirjoittaja Aasafin sanat "merkkejämme me emme näe, ei ole enää profeettaa, eikä ole joukossamme ketään, joka tietäisi, kuinka kauan" (Ps. 74:9). Toisaalta en voi osoittaa syyttävällä sormella kirkkoa (sen härskistä luopumuksesta) huolimatta, sillä sama hämmennys on luonteenomaista myös muulle kristikunnalle Suomessa. Mitä minun pitäisi siis ajatella tästä "muusta kristikunnasta"? Entä miten on minun itseni laita, kun omaakin mielentilaani tältä keväältä kuvaava sana on juuri tuo hämmennys? Olisi tekopyhyyttä ja hurskastelua väittää jotain muuta.

Rehellinen ollakseni, en oikein löydä kunnon profeetallista ääntä virallisten tunnustuskuntien piiristä, mutta en oikein myöskään niiden ulkopuoleltakaan. Kuitenkin juuri tämä olisi sitä, mitä me kaikkein kipeimmin tarvitsisimme. Jos tämän Herran Hengen inspiroiman profeetan julistuksen kuulumisen jälkeen löytyisi esim. valtionjohdosta kuulevia korvia, näkeviä silmiä ja ymmärtäväisiä sydämiä, niin tilanteessamme olisi huomattavasti enemmän toivoa nykyiseen verrattuna.

Arkistojen aarteita eli mielenkiintoinen löytö

Kun olen seurannut viime päivinä maamme vaalien jälkeistä poliittista elämää, niin mieleeni tuli tämä Raimo Mäkelän referointi kymmenen vuoden takaa. Mielenkiintoista "sekulaaria profeetallisuutta", johon ainakin aika monessa kohtaa vastaus löytyy tämän kevään eduskuntavaalien lopputuloksesta. Tosin joissain kohdissa tilanne on kehittynyt ihan toisenlaiseen suuntaan, mutta päälinjoissa näillä on menty ja tähän on tultu.

”ERILAISUUKSIEN SUOMI”

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n raportti helmikuulta 2001

”Pinnan alla muhii…”

· ”Moni ihminen kokee epävarmuutta, potee henkistä epäviihtyvyyttä ja haluaa muutosta.”

Ristiriidat & polarisoituminen:

· Kasvukeskukset - Syrjäseudut

· Syntyperäiset suomalaiset - Maahanmuuttajat

· Korkealla koulutustasolla olevat - Alhaisella koulutustasolla olevat

· Poliitikot - Kansalaiset

Sen sijaan seuraavilla ei ole suurta ristiriitaa keskenään:

· Vanhat – Nuoret

· Naiset – Miehet

Muuta huomionarvoista:

· enemmistö kaipaa kansallisia arvojen johtajia

· yhteiskuntaan kuri ja järjestys ja oikeiden arvojen kunnioitus

· tällainen voisi olla presidentti – mutta ei välttämättä?

· evl. kirkko tai sen arkkipiispa se ei ole…

· hiihdon MM-kisojen doping-skandaali toi esiin moraalisen suuttumuksen

· tämän taustalla vahvat eettiset arvot

· sen sijaan avioliitosta irrallaan oleva seksi on OK

· samoin on laita myös esim. homoparien rekisteröinnissä

· käytännössä eettisiin arvoihin siis suhtaudutaan hyvin valikoivasti

· puolueet edelleen kaukana tavallisen ihmisen arjesta

· erilaisten kansalaisliikkeiden kautta kuuluu tavallisen ihmisen ääni paremmin

· suosikkiliikkeitä mm. ihmisoikeuksia, kehitysmaiden asioita ja luonnonsuojelua ajavat liikkeet

· kielteisimmin suhtaudutaan radikaaleihin eläinliikkeisiin, äärikansallisiin ja hurmoksellisiin uskonnollisiin liikkeisiin (esim. Nokian herätys)

· suosituin/arvostetuin Suomen Punainen Risti

· kansalaiset mediakriittisiä; suuren enemmistön mielestä toimittajat ohjaavat liikaa mielipiteitä

· hyvinvointivaltiota kannatetaan edelleen varauksetta

· tärkeänä nähdään myös julkisen koulutusjärjestelmän kehittäminen

· koulutusjärjestelmän yksityistämistä ei kannateta

· opettajille lisää valtaa ja järjestyksenpito-oikeutta

Problematisointia:

· ilmaistut mielipiteet ja todelliset asenteet eivät pidä yhtä käytännössä

· ihmiset voivat rehellisesti sanoa ajattelevansa tietyllä tavalla ja käytännössä toimia toisella tavalla

· aktiivikansalaisia vähän; puolueissa ja kansalaisliikkeissä toimivia, tv- ja radio-ohjelmiin reagoivia, lehtiin kirjoittavia ja muuten kantaaottavia

· kansakunnan henkisen selkärangan kannalta ovat seksuaalieettiset kysymykset (esim. au-seksi, homoliitot ym.) paljon olennaisempia ja kohtalokkaampia, kuin doping-käryt

Lähde:

Raimo Mäkelän referointi Perustassa 2/2001, s. 80-81

Hengellisestä vanhemmuudesta

Jokin aika sitten tuttu luterilainen pastori Timo Poikolainen kirjoitti osuvasti paikallisessa Kirkonseutu-lehdessä, että ei ole olemassa mitään epämääräistä yleistä vanhemmuutta, vaan se on aina joko isyyttä tai äitiyttä. Ymmärrän tietysti kontekstin, jossa tämä on sanottu ja mitä varten se on näin julkituotu, mutta yhtä kaikki, totta se on. Sama pätee myös hengelliseen vanhemmuuteen: sekin on aina isyyttä tai äitiyttä hengellisessä mielessä.

Meillä kokoontui taas eilen pieni piiri ystäviä miettimään hengellisen vanhemmuuden olemusta ja roolia meidän jokaisen omassa elämässämme. Päällimmäisenä jäi mieleen eräs tärkeä pointti vanhemmuudessa yleensä, niin siis myös hengellisessä. Se on läsnäolo. Kurjaa on olla sellaisessa palaverissa, jossa esimies puhuu puhelimessa ja kehottaa samaan Sinua vain jatkamaan tarinaasi - ikäänkuin tärkeintä olisi vain se, että saat purettuasi paineita. Ei sillä niin väliä ole, kuunteleeko kukaan. Turhauttavaa on olla mukana hengellisessä työssä, jossa kuluneen vuoden jälkeen tiiminvetäjä ei edes kunnolla muista kaikkien etunimiä.

Silloin ei olla oltu aidosti läsnä.

Uskaltauduimme myös hieman puhumaan muista kipeistä kokemuksista hengelliseen vanhemmuuteen liittyen. Pahinta lienee se, kun paljastuukin, että hengellisenä isänäsi pitämälläsi henkilöllä onkin joku oma agenda Sinun varallesi. Huomaatkin olevasi vain yksi pelinappula jossain seurakunnallisessa kosmisessa shakissa. Sinua varten on suunnitelma, mutta se ei ole omasi, eikä Jumalan, vaan yhteisön johtoryhmän. Olet peräti tarpeellinen hyödyke, mutta yhtä kaikki, Sinulla on vain välinearvo.

Hyvin usein huomaamme perinteisen ohjelmistoseurakunnan poikivan tällaista manipuloivaa johtajuutta. Sen on pakko, jotta systeemi pyörisi. Se ei ole puolustus vallitsevalle asiantilalle, vaan toteamus siitä, miten hommaa pyöritetään. Show must go on.

Itselleni Johanneksen sanat kolmannessa kirjeessä kertovat hengellisen vanhemmuuden syvimmän idean pähkinänkuoressa: "Minulla ei ole suurempaa iloa kuin se, että kuulen lasteni vaeltavan totuudessa." Siinä on jotain hyvin pyyteetöntä: tärkeintä on vaeltaa Jumalan totuudessa, organisatoriset tarpeet tulevat vasta tämän jälkeen.

Tai no, onhan siinä tietenkin yksi pyyntö: saada olla Totuuden käytössä. Siinäpä kutsumusta kyllikseen hengellisestä vanhemmuudesta haaveilevalle.