Eilen aamulla vaimoni kanssa juteltiin kastetta käsittelevistä kommenteista blogissani ja esille tuli kirkkohistorian painoarvo noin yleensä ja erityisesti kirkkoisä Origeneen lausunto.
Katekismus ja tietolipas-opuksessa ( Sisälähetysseura, 1997) on sivulla 64 sylilapsen kastetta puoltava vahvantuntuinen argumentti: ”Kirkko on saanut apostoleilta tavan kastaa lapsetkin. Kirkkoisä Origenes.” (kohdassa 60, ”Lapsenkaste”)
Niin, Origenes tosiaan! – millainen mies hän olikaan?
No, hän oli 3. vuosisadalla elänyt kirkkoisä Aleksandriasta, Egyptistä, joka kuoli v. 254 jKr. Kun on vertailtu hänen kirjoituksiaan alkukielellä (kreikaksi) niihin latinankielisiin käännöksiin (joita on tehty esim. kirkkoisien Hieronymus ja Rufinus toimesta parisataa vuotta myöhemmin), niin on huomattu niissä olevan paljon eroja alkuperäisiin teksteihin. Kääntäjät olivat lisänneet Origeneen tekstiin omia näkemyksiään, muutelleet ja poistaneet toisia kohtia, jotka eivät ole olleet tuon aikaisen teologian valtavirran mukaisia. (Hahaa – mitäs minä sanoin: historia on voittajien kirjoittamaa!)
Joka tapauksessa tämä todistuskohta lapsikasteen puolesta on siis hyvin kyseenalainen, koska yhdessäkään Origeneen alkuperäisten kirjoitusten kohdassa ei puhuta mitään sylilasten kastamisesta. Em. lisäksi on syytä huomauttaa, että on aika yleinen käsitys kirkkohistorian tutkijoiden piirissä, että tämä Origenes oli tietynlainen ”imuri”, joka suorastaan imi ajatteluunsa ja teologiaansa kaikenlaisia ajassa ennen häntä ja hänen aikanaan liikkuneita harhaoppeja. (Oman aikansa newageri siis, tai ainakin ”postmodernikko”.)
Hänestä on mm. sanottu, että ”hän on yhdistänyt kreikkalaista filosofiaa kristillisiin oppeihin ja siten luonut tieteellisen jumaluusopin”. (Auts! Miltäs tämä kuulostaakaan vanhan teologin korvissa?) Lisäksi hänen aleksandrialaisesta koulukunnastaan on todettu, että heillä ”on aina tapana perustella sitä, mitä he pitävät tärkeänä, gnostilaisella perimätiedolla”.
No, ihan jo tältä pohjalta voin sanoa, että en siis pidä Origenestä luotettavana todistajana. En kyllä muutenkaan hyväksy esim. kirkollisen perimätiedon kaltaisia historiallisia todisteita ehdottoman luotettavaksi ja ohjeellisiksi ajatellen UT:n opetusta itsessään. Kirkkohistorialliset todisteet kertovat vain sen, että näin oli ruvettu tekemään jossain vaiheessa – eivät sitä, että näin oli oikein ja raamatunmukaista tehdä. Eli käytännössä voidaan kuvata kehitystä tai taaksepäin menoa – Raamatun näkökulma ratkaisee.
-----
Mielessäni on muutenkin pyörinyt - mm. tähän kirkkohistorialliseen traditioon liittyen - se tilanne Jeesuksen maanpäällisessä elämässä, jossa opetuslapset jonkinlaisen hieman lapsellisen ja samalla kansallis-uskonnollisen ylpeyden vallassa esittelivät Jeesukselle Jerusalemin temppelin massiivisia kivijalkoja ja ylväitä rakennuksia. Toiset panivat vielä paremmaksi kehuskellen sillä, miten kauniilla kivillä ja erilaisilla lahjaksi tuoduilla esineillä se oli kaunistettu.
Kaikkeen tähän Herran reaktio on rankka: "Tulee aika, jolloin kaikki tämä, mitä te nyt katselette, revitään maahan. Tähän ei jää kiveä kiveä päälle." (Luuk. 21:6)
Jeesus oli kyllä yksi kaikkein epäsovinnaisimpia tyypejä, ketä tiedän. Hän ei kumarrellut nationalismia, eikä polvistunut uskonnollisuuden edessä. Hän oli ehdottoman kuuliainen totuudelle - ja mitäpä muuta Hän olisi voinutkaan olla, kuin Totuus. Mutta samalla Hän antaa meille ehdottoman esimerkin siitä suhtautumistavasta, joka meillä tulee olla suhteessa meitä edeltäneiden sukupolvien perintöön.
Otanpa käytännön esimerkin. Minulla on kotona hyllyssäni lukuisia hengellisiä ja teologisia kirjoja ja jonkun mielestä ne edustavat sitä vuosisataista, jopa vuosituhantista viisautta, ajattelua ja ymmärrystä, josta olemme täällä perinteisesti kristillisissä länsimaissa olleet osallisia. Kuitenkin tuo kaikki on tulelle talletettua. Jumalan kaikkitietävän ja vanhurskaan tuomion tuli tulee nuokin kaikki kerran koettelemaan. Noiden teosten tekemisen motiivit voivat olla hyvin monenlaiset: mikä on kirjoitettu oman edun ajamiseksi, mikä nousujohteisen uran pönkittämiseksi, mikä hengellisen opettamisen tarpeesta, mikä rahan tekemisen himosta, mikä oman ryhmän korottamiseksi, mikä toisten mollaamiseksi, mikä omien kipujen ulos huutamisen tarpeesta, mikä Herran Hengen vaikutuksesta jne. Yhtä kaikki - ei näissäkään jää kiveä kiveä päälle jaottamatta. (Sama koskee tietenkin minua itseänikin.)
Teologia, apologia, dogmatiikka, kirkkohistoria, traditio tms. voi siis olla hyvä renki, mutta se on huono isäntä. Me tiedämme kuka Isäntä on.
Mutta jotain tuon Jeesuksen ennustuksen tapaista Jumalan vanhurskaiden tuomioiden aikaa ounastelen olevan tulossa sen ihmiskunnan osan päälle, joka perinteisesti on pitänyt yllä kristinuskon sanomaa maailmassa. Myös meidän kristillisissä instituutioissamme on esitelty kiviäjalkoja, pyhäkkörakennuksia, temppelilahjoja ja muita sen kaltaisia ihmisen luonnollisen uskonnollisuuden tuotoksia. Nämä on sitten esitetty yleisölle nähtäviksi nimikkeen "kristinusko" alla. Ajattelen nyt erityisesti sitä länsimaista kristinuskon muotoa, joka on ottanut paikkansa katedraaleissa, ulkonaisessa loistossa ja vallassa, mutta myös niissä viisauden ja ajattelun linnoituksissa, joiden kautta tätä nykyistä maailmanjärjestystä on vuosisatoja pönkitetty. Sama henki vaikuttaa sitten lopulta kristillisissä yliopistoissa, raamattukouluissa ja teologisissa seminaareissa. Luulen, että olemme tulleet tien päähän tässä suhteessa.
Tämän hajoamisen oireet on kaikkialla ympärillämme nähtävissä. Oman aikamme kulttuurillemme on ominaista jonkinlainen raskasmielisyys, melankolisuus ja paikoilleen jämähtäminen. Jos tämä on totta ns. korkeakulttuurin piirissä, on se synnyttänyt meille sellaisen kevyen populaarikulttuurin, jossa kaikki on nähty jo ennen 20. ikävuotta. Tämän jälkeen edessä ei ole mitään näköaloja tulevaisuuteen. Sille on ominaista kyynisyys, toivottuus ja ilottomuus. Tämän kaiken keskellä kirkko elää onnettomassa pakkoavioliitossa maallisen vallan, yleisen mielipiteen ja kulloisenkin ajan kanssa. Se on menettänyt jo aika päivää sitten voimansa tuottaa enää elinkelpoisia jälkeläisiä. Onko "maahan jaottaminen" siis jo alkanut vai jo peräti hyvässä vauhdissa?
Me olemme perinteisesti turvanneet kirjojen ja oppilaitosten kautta saatavaan oppiin. Nyt on Jumala muuttamassa aikaa ja nimenomaan seurakuntansa kohdalla. On tullut ns. "paradigman muutoksen" aika. Entiset eväät eivät enää kelpaa lääkkeeksi uudessa tilanteessa. Tarvitsemme uuden ajattelu- ja suhtautumistavan asioihin. On tullut pyhän poisoppimisen aika.
- Käytännössä ajattelen tämän tarkoittavan sitä, että meidän on siirryttävä pois luokkahuone-saarnapulpetti-tyyppisestä ex cathedra-opettamisesta käytännön elämään painottuvaan, mentorointityyppiseen kasvattamiseen. "Minkä olet minulta kuullut, usko se luotettaville miehille, jotka ovat soveliaita opettamaan muita."
- Seurakunnan on korkea aika palata siihen apostolisen seurakunnan kokoontumisen malliin, jossa jokaisella on omien lahjojensa pohjalta jotain annettavaa koko seurakunnan rakentamiseksi. Meillä ei enää ole varaa leikkiä kirkonmenoja, joissa on erikseen esiintyjiä ja katsojia. En mitenkään väitä olevani asiantuntija tässä, mutta sen näen kyllä selvästi, ettei 1.Kor. 14:26 toteudu monessakaan seurakuntayhteydessä.
- Mutta jos meitä kutsutaan ulos vanhoista, kuolleista rakenteista (ns. moderni aika tai konstantinolainen paradigma), niin yhtä lailla Herra haluaa kitkeä omiensa joukosta sen postmoderniin moniarvoisuuden ja opittomuuden harhan, jonka mukaan kaikki on suhteellista ja vain erilaisia tulkintoja. Usko minua: on olemassa ehdottomia arvoja - myös esim. kasteasiassa - ja on löydettävissä Jumalan Sanan kalliopohja, jolle voit turvallisesti rakentaa. Toivon tämän näköalan tuovan toivoa oman aikamme juurettomille nuorille aikuisille.
Sanalla sanoen: meidän on siirryttävä pois kirkkoisien ajasta uuteen hengellisen vanhemmuuden aikaan.
Aivan niin kuin Vanhan testamentin pakkosiirtolaisuudesta palanneen Jumalan kansan kohdalla, niin myös nykyisessä tilanteessamme meille antaa toivon Jumalan profeetallinen sana: "Äkisti on tulevansa temppeliinsä Herra, jota te etsitte ja liiton enkeli, jota te halajatte." Tämä tulee nähdäkseni käytännössä tarkoittamaan Herran seurakunnan rakentamista siihen malliin, että Hän tulee noutamaan sen luokseen.
Mutta vaikka tähän menisi 10 tai 100 vuotta, niin Jumalan Sanan kehotukset rakentaa pyhien yhteyttä ovat meitä "eettisesti velvoittavia".
-----
Eli jos palataan siihen, mistä lähdettiin liikkeelle eli Origeneeseen ja yleensä kirkollisen tradition merkitykseen (esim. kastekysymyksessä), niin... No, ehkäpä siinä nyt sitten jotain vastauksia tuli jo annettuakin.
Mutta vanhaa soul-laulaja Sam Cooke´a lainatakseni: "Muutos on tulossa..."