Yhteenvetoa edellisestä

Viime päivät ovat valuneet hervottoman noro-viruksen parissa. Kyljet on kipeät oksentamisesta ja takapuoli pöntöllä istumisesta. Vaimon ystävä kysyi Feissarissa, että tuleeko se nimi "noro-virus" siitä, että "räkä valuu norona". Vaimoni siihen, että "no, ei nyt räkä, mutta...". Okei, ymmärrätte varmaan.

Tänään on olo ollut sitten jo sen verran parempi, että olen luskellut sekä omia kirjoitelmiani kasteesta että lukuisia kommentteja aiheesta. Jotenkin vahvistuu entisestään näkemys siitä, että kasteasia on ennen kaikkea Raamattu-kysymys. Kyse on siitä, mitä Herra on Sanassaan sanonut ja miten suhtaudumme siihen. Kyse on siitä haluammeko etsiä poikkeuksia, helpotuksia tai jopa omavaltaisuuksia tämän ilmoituksen suhteen. Kyse on siitä haluammeko etsiä tukea omille, jo valmiille opinkäsityklsillemme vai haluammeko ottaa vastaan Raamatun totuuden.

Ja kun näin sanon, niin hyvin elävästi kuulen Hannu Vuorisen sanat David Pawsonille Suuressa kastekeskustelussa: "Eikö ole hieman arroganttia vedota koko ajan vain siihen, mitä Raamattu sanoo?" Millaisia ajatuksia tämän kaltainen - luvalla sanoen - kyynisyys herättää?

Olemme kristittynä sukupolvena, tämän ajan uskovina ihmisinä etääntyneet pelottavalla tavalla pois Kristuksen seurakunnan ymmärryksestä Raamatun jumalallisen ilmoituksen ehdottomasta totuudesta. Sanon nyt tämän näin kaiken fundamentalistiksi ja talebaniksi etc. leimaamisen uhallakin.

Me uskovinakin olemme tulleet oman moniarvoisen ja jälkikristillisen aikamme hapattamiksi. Useimmista Raamatun perustotuuksista on tullut meille huolestuttavassa määrin tulkinnan, kokemusten ja mielipiteiden asioita. Meiltä puuttuu rakkaus ja jano puhtaaseen totuuteen ja totisesti toivon, ettei se meidän kohdallamme johdu siitä, että olisimme menettäneet uskon ylipäätään yhden, absoluuttisen totuuden olemassaoloon.

Kun keskustelen seuraavan kerran kasteesta jonkun henkilön kanssa, minun täytyy lähteä juurista ja perusteista ja kysyä: mikä Raamattu on Sinulle? Me tarvitsemme tässä kohtaa uutta, oikeanlaista ankaruutta - kiivautta Herran Sanan puolesta.

Kastekeskustelun kommenteissa nimittäin nämä raamatulliset perustelut loistavat poissaolollaan. Pelottavan usein asioita perustellaan puhtaasti humaanein perustein. Vedotaan niihin Jumalan ominaisuuksiin, joiden kuvitellaan olevan erittäin "hyviä": siihen, miten Jumala on rakkaus, eikä Hän tee väkivaltaa jne. Kehiin heitetään omia odotuksia sen suhteen, mitä kuvitellaan tapahtuvan "taivaan portilla". Näillä kehällisillä argumenteilla niin helposti vesitetään koko juttu.

Osa keskustelijoista ei näe tärkeänä totuuden löytämistä lainkaan. Tämä voi johtua siitä, että nämä henkilöt ovat jossain elämänsä vaiheessa kokeneet henkistä & hengellistä väkivaltaa (manipulointia, painostusta) kasteasiassa. Uskovien kasteen puolustajana olen pahoillani näiden ihmisten puolesta ja pyydän sitä anteeksi. Tällainen menettely ei tuota kestävää hedelmää, se on tunnustettava ääneen, mutta tämäkään ei kuitenkaan tee tyhjäksi totuutta ja sen etsimisen tärkeyttä.

Mutta kuten jo edellä sanoin: toivon totisesti, ettei tämä totuuden etsimisen vaivannäön kieltäminen johdu siitä, että ei uskottaisi tässä asiassa ehdottoman totuuden olemassaoloon tai ylipäätään sen löytymisen mahdollisuuteen. Tänä aikana kun näitä nuoria uskovia neuvottomina ja epävarmoina näiden kysymysten edessä tapaa liian usein. Ajassamme on suuri tilaus oikeanlaiselle hengelliselle vanhemmuudelle, jossa totuus ja armo, tiukkuus ja hellyys, armollisuus ja ehdottomuus, rajat ja rakkaus ovat tasapainossa.

Mutta kaiken kaikkiaan tämän keskustelun tiimoilta mieleen tulevat sanat, jotka edesmennyt aikamme profeetallinen apologeetta, Francis A. Schaeffer kirjoitti jo yli neljäkymmentä vuotta sitten kirjassaan "Pako järjestä" (Sley-Kirjat, 1975, alkuperäisteos "Escape From Reason", Inter-Varsity Fellowship, 1968). Hän puhuu siellä (s. 89-90) tilanteesta, johon hän jo tuolloin oli - kulunutta sanontaa käyttääkseni - pelottavassa määrin törmännyt: sanaa "Jeesus" käytetään "sisällyksettömänä iskusanana" ja se irroitettaan siitä, mitä Hän on sanonut. Historiallisesta Jeesuksesta tulee eri hahmo kuin siitä, "mitä Jeesus on minulle". Schaefferin mukaan siinä ei kuitenkaan ole rationaalista, raamatullista sisältöä, jonka nojalla sitä koeteltaisiin. Näin sanaa käytetäänkin itse asiassa opettamaan ihan päinvastaisia asioita kuin mitä Jeesus opetti.

Näin on itse asiassa käynyt kasteasiassakin - ei vain tämän blogin kommenteissa, vaan kristikunnassa yleensä. Kun luisumme pois Raamatun kallioperustalta, perusteluiksemme - asiassa kuin asiassa - tulevat yleiset humaanit argumentit. Yleensä niihin vaikuttavat vahvasti ko. ajan yleiset arvot, arvostukset ja ihanteet. Näiden pohjalta sitten itse Jumalakin tai mitä Hän on sanonut määritellään. Hyvästä tulee parhaan vihollinen. Kun vastaava kuvio toistuu kasteasiassa, kehiin hyppäävät kirkkoisät ja kirkollinen traditio. Niissä on vain se ongelma, etteivät ne edusta Jumalan ilmoitusta meille.