KASTEESTA

Kun nuorena uskovana (joskus syksyllä -75) jouduin ns. "kastekriisiin", oli se minulle, luterilaiselle herätyskristitylle ja raamattu-uskolliselle uskovalle jotenkin luonnollinen juttu. Opiskelin Sisälähetysopistossa Kauniaisissa ja meitä opiskelijoita vähän varoiteltiinkin etukäteen, että tällaisia ongelmia saattaisi tulla. Sitten annettiin tietysti lääkkeet talon puolesta, miten torjua ja kenties jopa ennalta ehkäistä tuo ei-toivottu kriisi: Lutheria, tunnustuskirjoja, Wislöfiä ja Roseniusta - niitä kun lataa, niin eiköhän jo helpota.

Onneksi minulla oli toisenlaisiakin neuvonantajia. Entinen uskonnonopettajani, joka itse oli uskovien kasteen kannalla, ei lähtenyt alkuunkaan väittelemään minun kanssani kasteesta, vaan opasti minua Sanan pariin: "Älä lue yhtään kirjaa kasteen puolesta tai vastaan, vaan käy läpi kaikki UT:n kohdat, joissa puhutaan kasteesta ja toimi käytännössä sen mukaan sitten". Eihän siinä mitään sen kummempaa tarvittu: Sana puhui puolestaan, minä halusin olla sille uskollinen ja niin minut sitten loppuvuodesta -75 kastettiin.

Saman neuvon olen sen jälkeen antanut monelle sellaiselle ihmiselle, joka on tässä asiassa minulta neuvoa kysynyt: Sana puhukoon puolestaan. Ai niin, sen verranhan tuo hengellinen isäni "väitteli" kasteesta kanssani, että kun kysyin, että "eikö uskovien kaste kuulukin lähetystilanteeseen ja sylilasten kaste olisi sitten okei, kun olot olisivat vakiintuneet" (kansankirkkojärjestelmä, rippikoulu & konfirmaatio etc.), niin hän - hieman anteeksipyytävä ilme kasvoillaan - kysyi minulta, että "entäpä jos Herra olisikin tarkoittanut tuon lähetystilanteen olemaan voimassa koko ajan?" Jos koskaan olen kuullut, nähnyt ja kokenut jonkun korttitalon tulevan alas ja sortuvan, niin tuo oli se hetki.

Yksi tärkeä juttu on myös selvittää kreikan kielen "baptidzoo"-verbin oikea, kirjaimellinen merkitys suomeksi. No, nämä keskustelut käytiin siis joskus syyslukukaudella -75 ja edelleenkin olen noista neuvoista kiitollinen. Ja edelleen, armon vuonna 2009 kasteasia on polttavan ajankohtainen - nimenomaan suomalaisille kristityille. Syitä tähän on monia.

Suomea on kutsuttu "maailman luterilaisimmaksi maaksi" ja tietyllä tavalla tämä on totta. Evl. kirkon vaikutus suomalaisiin on edelleenkin kaikesta kirkosta eroamisesta huolimatta hyvin voimakas, jopa siinä määrin, että myös se kaikki opillinen hölynpöly ja käytännön hairahtuminen pois Jumalan Sanan linjasta, jota evl. kirkko maassamme tuottaa, löytää hyvän maaperän ja kasvupohjan suomalaisissa ihmisissä - ja valitettavan usein myös monissa suomalaisissa uskovissa.

Mielenkiintoinen ilmiö on se, että varsinaisesta lähdeteoksestamme, UT:sta näyttää kokonaan puuttuvan alussa mainitsemani "kastekriisi"-problematiikka. Niinpä esim. Paavalilta, kun hän efesolaisille kirjoittaa "yksi Herra, yksi usko, yksi kaste", puuttuu kokonaan tämä evl. kirkkoa villitsevä "uudelleenkastamis"-problematiikka. Alussa oli vain yksi kaste Jeesuksen nimeen ja that´s it.

Mutta evl. kirkolla näyttää olevan monia vilpittömiäkin uskovia sitova ja rajoittava vaikutus, joka ulottuu heidän uskonelämäänsä käytännössä: ei uskalleta tehdä oikeutettujakaan irtiottoja Sanan ja Hengen ohjauksessa, vaan vuosikymmeniä lusitaan epämääräisessä "sitku"-odotuksessa vartoen kirkon lopullista baabelisoitumista, jolloin vasta olisi lupa lähteä kirkosta tai sitten "jospa sittenkin"-tyytyväisyydessä odottaen sitä suurta lopun aikojen Hengen vuodatusta, joka saisi tämänkin kirkollisen erämaan jälleen kukkimaan. Käytännössä tämä näyttää johtavan monen luterilaisen uskovan kohdalla paikoilleen jämähtämiseen hengellisen lapsen tasolle vuosikymmeniksi, jopa loppuelämäksi.

Hengellistä kasvua ei tule, jollei olla kuuliaisia Jumalan Sanalle ja Pyhän Hengen äänelle.

Monien luterilaisten karismaatikkojen ja esirukousihmisten piirissä taas vallitsee merkillinen "opittomuuden" harha: ei olla edes kiinnostuneita Raamatun opista kasteen kohdalla, vaan odotellaan jotain mystistä ilmestystä asian tiimoilta. No, voin kertoa teille, että sellaista ei tule. Jumala on nimittäin jo puhunut Sanassaan - ennen kaikkea kasteasian suhteen, jossa Raamatun ilmoitus on harvinaisen selkeä ja yksinkertainen. Miten se Jeesus sen sanoikaan? "Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös."

Täälläkään hengellistä kasvua ei tule, jollei olla kuuliaisia Jumalan Sanalle ja Pyhän Hengen äänelle.

Perinteiset vapaat suunnat, mutta myös monet ns. uudet seurakunnat ovat suhteessa Raamatun oppiin hairahtuneet myös tällaiseen postmoderniin opittomuuteen, jossa kaikki on suhteellista ja tulkintaa. Monet muut asiat uskonelämässä, kuten solutoiminta, ylistys, eheytyminen tmv. ajavat oikealta ohi suhteessa kasteeseen ja sen merkitykseen. Monia nykypäivän uskovia Raamatun oppi kasteesta ei tunnu kiinnostavan paljoakaan. Sitä paitsi, ketä nykypäivänä kiinnostaa puhua uskovia erottavista asioista, kun on niin kivaa muuten? No, minua kiinnostaa, koska Jeesus sanoo, että joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.

Jännä ilmiö on myöskin se monien tuntemieni nuorten luterilaisten uskovien kohdalla, että kun he reissaavat maailmalla, käyvät dts:ssä jne., niin he yllättäen huomaavatkin edustavansa kastenäkemyksineen vähemmistöä uudestisyntyneitten kristittyjen piirissä "suuressa maailmassa". Se, mikä täällä koto-Suomessa edustaa itsestäänselvyyttä ja valtakulttuuria, se onkin isomassa kuvassa pikku hiljaa hiipuva sivujuonne. Monien kohdalla tämä johtaa kasteelle menoon Israelissa, Australiassa, Jenkeissä jne., mutta kun tullaan kotimaahan, niin palataan taas ruotuun. Et arvaakaan, kuinka monella tunnetulla luterilaisella hengellisellä johtajalla on tällainen tausta. Olkaa suoria ja rehellisiä ja eläkää arvojenne ja näkemystenne mukaan!

Mutta onko tässä käynyt niinkuin Jeesus sanoo kylväjävertauksessa, että jollain "ei ole juurta itsessään, vaan hän kestää ainoastaan jonkun aikaa, ja kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin hän heti lankeaa pois"?

Pari vuotta sitten helatorstaina, silloisen Nokia Mission isossa tilaisuudessa Tampereen Pirkkahallissa David Pawson laukoi suoria sanoja Lutherin aloittaman uskonpuhdistuksen loppuun viemisestä täällä Suomessa. Uskon hänen olleen tuolloin(kin) Jumalan lähettämänä asialla. Kehotus selvittää raamatullinen totuus kasteesta oli vain yksi osa tuota äärimmäisen ajankohtaista sanomaa Suomen Siionille. Näinhän tilaisuuden avannut Markku Koivistokin totesi: hän sanoi uskovansa, että David Pawsonilla olisi nyt ajankohtainen sana Herralta Nokia Missiolle ja koko Suomen Siionille. Amen, sinäpä sen sanoit, sukunimikaimani - mutta sitä ei otettu vastaan.

Kuitenkin juuri tämä sana Herralta osoittautui todeksi siinä, millä tavalla se vaikutti ja toi valkeuteen erinäisiä asioita. Se ensinnäkin osoitti sen, miten kipeä asia totuus kasteesta on Suomen Siionille: Nokia Mission keskustelupalstat menivät tukkoon kasteeseen liittyvien kommenttien takia ja lopulta ne suljettiin. Kuvaavaa Mission johdon paniikkiratkaisulle tilanteessa oli myös se, että Pawsonin opetukset vedettiin pois myynnistä pitkäksi aikaa. (Itsekin sain omani salaisia reittejä pitkin...)

Pölyn laskeuduttua, seuraavana syksynä järjestettiin sitten jonkinlainen hyvitys asian tiimoilta eli "Suuri kastekeskustelu", jossa olivat paikalla luterilainen (Antti Laato & Timo Aro-Heinilä) ja helluntailainen siipi (Klaus Korhonen & Valtter Luoto) sekä itse kohun aiheuttaja, David Pawson. Tilaisuus toi esille jännän ilmiön suomalaisen hengellisyyden kentässä. Luterilaiset ja helluntailaiset löysivätkin nimittäin yllättävän nopeasti toinen toisensa: molemmat vetosivat vahvasti kirkkoisiin ja kirkkohistoriaan todisteena oman kastenäkemyksensä puolesta. Siinä välissä istui sitten Pawson, jonka argumentit näyttivät nousevan enemmänkin UT:n kirjoitusten, kuin tradition tai tunnustusten pohjalta.

Tilaisuuden juontaja, luterilaisen Kotiryhmäverkoston silloinen pastori, Hannu Vuorinen paljastikin koko jutun todellisen luonteen, kun hän - ilmeisen turhautuneena - puuskahtikin Pawsonille, että "eikö ole hieman arroganttia vedota aina vain Raamattuun?" Niinpä, voi pyhä yksinkertaisuus! Surullista kuultavaa kirkonmieheltä, jonka koko palvelustoimen tulisi nousta Raamatun pohjalta.

No, Pawson vetikin jutun mielestäni hyvin taas alkulähteille, kun hän totesi, että ei hänen puheitaan pidä uskoa, vaan niitä pitää peilata Raamatun Sanaan ja sen pohjalta arvioida, onko asia niin. Pawson rokotti hyvin aiheellisesti koko perinteistä länsimaista evankelioimiskulttuuriamme sanomalla, että sen sijaan, että ihmisiä tulisi kutsua kokouksissa "eteen", heitä tulisi kehottaa menemään kasteelle syntien anteeksi saamiseksi.

Sano minulle, mikä tekee niin vaikeaksi noudattaa UT:n selviä ohjeita? Kun pakana kääntyy Kristuksen puoleen, niin mitä hänen tulee tehdä, jotta hän pelastuisi? "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." Kerro minulle, mikä tässä on niin vaikeaa?

Uskon, että eräs suuri Kristuksen seurakuntaa Suomessa ravisteleva juttu tulevaisuudessa tulee olemaan kasteasian nouseminen siihen merkitykseen ja asemaan, jonne se kuuluu eräänä pelastuksemme perusasioista. Tämä tulee haastamaan monet sellaiset uskovat - etenkin evl. kirkon piirissä - jotka ikäänkuin vielä "panttaavat" tätä asiaa muiden juttujen kustannuksella. Mutta se tulee haastamaan myös ne evl. kirkon ulkopuoliset uskovat, jotka sanovat, ettei asialla ole niin väliä tai että voi yhtä hyvin olla kaksikin oikeaa kastenäkemystä. Kasteen palauttaminen alkuperäiseen yhteyteensä ajallisestikin läheisesti uskoontuloon liittyvänä tapahtumana on osa sitä prosessia, jossa Jumala tulee palauttamaan oman pyhyytensä seurakuntaansa.

Kaste on nimittäin vihkiytymistä kuolemaan ja ylösnousemukseen yhdessä Kristuksen kanssa. Viimeistään se vie pohjan pois kaikilta vastaväitteiltä ja oman itseni pyynnöiltä. Herra auttakoon meitä elämään tätä todeksi.

Loppuun vielä eräänlainen "kynnyskysymys", johon voit vastata kommenttipalstalle:

Kumpi kaste on raamatullinen, lapsi- vai aikuiskaste?