Virtanen ja toinen uskoontulo

Virtanen työnteli ostoskärryjä marketin vilinässä. Juhannuksen pyhät olivat todellinen riemuvoitto koko kansantaloudelle. Kaikkialla hehkutettiin sitä, miten juuri nyt, juhannuksena tuli (joulun ohella) syödä, juoda ja muutenkin kuluttaa rahaa ylettömästi. Säätiedotteet täyttivät kaikkien mielen ja puheenaiheet. Tuntui siltä, että mikäli halusi viettää juhannuksen ajan ihan vain kotiloissa rauhallisesti, eikä kuluttaa aikaansa jonoissa marketissa, maantiellä tai huoltoaseman vessan edessä, niin syyllistyi melkein maanpetturuuteen tai ainakin kansalaistottelemattomuuteen.

Virtanen vaimoineen oli kuitenkin päättänyt jäädä kaupunkiin. Lapset olivat suunnistaneet kavereidensa kanssa joillekin hengellisille juhannusjuhlille, jossa esiintyjänä oli joku toissa vuosikymmenen poptähti naapurimaasta. Rauhalliset pyhät kotioloissa, sauna ja hyvä ruoka houkuttivat enemmän kuin letkassa mökille Savoon köröttely. Sinne jouti mennä rauhassa sitten heinäkuussakin.

Yhtä kaikki Virtanen ostoskärryineen oli juuttunut marketin liha- ja kalahyllyjen väliin. Siinä hälisevien perheiden ja kolonnamaisten kärrymuodostelmien välissä sukkuloidessaan hän oli sattunut kasvokkain erään nuoruuden tuttunsa kanssa, jonka ostoskärryt olivat lähes yhtä täynnä grillattavaa, vihanneksia ja muuta, kuin Virtasenkin.

Kyseessä oli hänen ikäisensä naisihminen, jonka Virtanen tunsi nuoruusvuosiltaan. Nyt nimikin palautui mieleen, Tuija Oksanen, johon hän oli myöhemmin ottanut lisäksi miehen sukunimen, jolloin siitä oli tullut Oksanen-Virtanen. Mies, Jari Virtanen, oli teologian tohtori (erityisalueena hermeneutiikka) ja toimi yliopistossa dosenttina. Nuorina he olivat opiskelleet samassa kristillisessä oppilaitoksessa ja olleet saman kansankirkollisen herätysliikkeen vaikutuspiirissä. He olivat osallistuneet jopa johonkin samaan nuorten evankelioimisaktioon "kultaisella 70-luvulla". Myöhemmin nainen oli jatkanut opintojaan yliopiston teologisessa tiedekunnassa ja Virtanen muisti, miten opiskelu jo hyvin lyhyessä ajassa oli alkanut muuttaa naista, hänen ajatteluaan, jopa hänen arvojaan ja uskoaan.

Virtanen muisti, miten heille oli tuolloin (vajaat neljäkymmentä vuotta sitten) jopa tullut hieman riitaa siitä, miten Tuija oli (teologian opintojensa alettua) alkanut vähätellä Raamatun ohjeellisuutta ja kyseenalaistaa sen virheettömyyttä. Tuija oli aavistuksen nokkavasti selittänyt Virtaselle, ettei hänelle enää merkinnyt niinkään Raamatun virheettömyys tai historiallinen todistettavuus. Se, mitä Raamattu sanoi ja edusti hänelle uskonnollisesti, oli tärkeämpää. Virtanen muisti hyvin harmistuneensa, kun hänellä ei ollut esittää mitään teologisesti kyllin painavia vasta-argumentteja Tuijan sanomaan. Hän saattoi vain vedota Raamatun omaan ilmoitukseen itsestään, jotka Tuija oli (teologisen vasta-alkajan arroganssilla) sivuuttanut kärsivällisesti hymyillen. Tuohon aikaan moinen käytös oli noissa herätyskristityissä piireissä anteeksiantamatonta ja monesti johti jopa välien rikkoutumiseen.

No, monista muistakin syistä johtuen Virtasen ja Tuija Oksasen tiet olivat sitten päälle kaksikymppisinä eronneet. Tuija oli lähtenyt tekemään pitkäjänteisesti ja kunnianhimoisesti teologin ja opettajan uraa ja Virtasen tie oli suuntautunut ihan muihin hommiin. He olivat tavanneet joskus harvoin, satunnaisesti ja vaihtaneet hyvin nopeasti kuulumiset. Lehdistä ja vanhojen kavereiden kertomana Virtanen oli sitten vuosien varrella seurannut Tuija Oksanen-Virtasen urakehitystä.

Siinä marketin hyllyjen välissä ihmisvilinässä Tuija sitten nopeasti päivitti tilannettaan:
- Me asutaan nykyään Kirkonnurmella ja mä opetan Aurora-opistossa. Mies on dosenttina teologisessa ja kyttää proffan virkaa ja meidän Jani opiskelee yliopistossa.

Nainen piti pienen tauon ja jatkoi sitten:
- Niin, mehän tavattiin siellä herätysjuhlilla ohimennen, vaimosikin oli siinä...

- Ai niin joo, niin taisikin olla. Virtanen muisti nukkumisensa vanhassa kirkossa kesäjuhlilla. Virtasta harmitti oma kömpelyytensä tällaisessa small talkissa. Hän oli aina vähän kärsinyt siitä ja tuntenut usein jäävänsä alakynteen varsinkin verbaalisesti lahjakkaiden ihmisten kanssa.

Niin se tapaaminen nuoruuden ystävän kanssa oli sitten kulunut siinä, kun Tuija Oksanen-Virtanen oli vuolaasti selittänyt hänelle Janin opiskelujen aloittamisen teologisessa tiedekunnassa, esikoisen Jaanan (päälle kolmekymppinen ja kauppatieteiden maisteri, mies ekonomi ja JET, kolme lasta ja koira ja kallis talo hyvämaineisella asuinalueella pääkaupunkiseudulla) mahdollinen siirtyminen kehitysyhteistyöprojektin vetäjäksi Indonesiaan, Jari-miehen ("toistaiseksi dosenttina vielä, mutta varmaan pian proffana, erityisosaaminen pitkälti hermeneutiikan alueella...") asettuminen ensimmäisen naispiispaehdokkaan tukiryhmään ja heidän yhteinen mukaanmenonsa samaa sukupuolta olevien pariskuntien täysiä siviili- ja kirkollisia oikeuksia ajavaan "Mennään vaan"-liikkeeseen ja Tuijan oma myöhäsyntyinen kiinnostus palestiinalaisten koulutustoiminnan tukemiseen valtiokirkon ja Islamin Pyhä Sota-järjestön kautta...

- Etkös sä nuorena ollutkin kibbutsilla Israelissa? Virtanen ei malttanut olla kysymättä.

- Niin, joo... Tuija naurahti hämmentyneenä, mutta alkoi sitten kiireesti selittämään:
- Se nyt oli sellaista nuoruuden intoilua...

Tuija vilkaisi ohimennen Virtaseen, ikäänkuin tarkistaakseen piruiliko mies. Kun Virtasen kasvot olivat ilmeettömät, hän uskaltautui pitemmälle:
- Niinkuin monet muutkin jutut silloin nuorempana. En minä nyt sano, että niitä kadun, mutta jonkinlaista uutta ymmärrystä on kyllä tullut mukaan kuvaan. Niille voi nyttemmin hymyillä ymmärtäväisesti...

Nainen piti pienen tauon, miettien ja punniten sanojaan ja jatkoi sitten taas:
- Se kuva on ikäänkuin syventynyt, jos nyt näin voi vajavaisen ihmisen kohdalla sanoa... mutta kuitenkin siihen nuoruuden mustavalkoisuuteen on tullut mukaan ikäänkuin uusia sävyjä ja värejä. Kaikki ei ole enää niinkuin ennen. Luulen, että näin elämän kypsyttämänä valokin on lisääntynyt.

Viimeisen lauseen kohdalla hän taputteli kevyesti vatsaansa ja hörähteli muka humoristisesti omille sanoilleen.

- Onko se vähän niin kuin toinen uskoontulo? Virtanen rohkaistui heittämään, paljastamatta kuitenkaan mitenkään omia korttejaan. Nainen vilkaisi taas uudelleen Virtasta, tällä kertaa vähän pitempään kuin aiemmin ja oli miettiväisen näköinen.

- En minä nyt ihan niin sanoisi, tai mitä sillä uskoontulolla sitten tarkoitetaankaan? Kasteen armostahan me kaikki olemme pelastettuja... mutta joo, tavallaan... jotenkin sitä voisi luonnehtia silmien avautumiseksi ja näkökentän laajenemiseksi. Enää sitä ei katso niin putken läpi asioita kuin nuorempana. Ja onhan se ihan selvää, että nuorempana tuli niitä ylilyöntejä ja hölmöilyjä, joihin sitten jo pelkkä teologian opiskelukin antoi uutta näkökulmaa...

Tuija Oksanen-Virtasen kalliin SuperCommunicator 2000:n iloinen soittoääni ("Nyt ylös sieluni...") pelasti tilanteen. Soittaja oli marketin toisessa päässä (toisten ostoskärryjen kanssa) harhaileva Jari-aviomies, joka oli tavannut juuri tutun pappispariskunnan arkkihiippakunnasta, Paula Saariluoman ja Sarianna Hurmeisen ja soitti nyt heti ilmoittaakseen siitä Tuija-vaimolleen.

Niin he sitten erosivat hyvänjuhannuksen-toivotuksineen ja lähtivät kumpikin omille teilleen, Virtanen kassoille päin ja hänen nuoruuden ystävänsä viiniosastoa kohti, jossa Jari-puoliso ja teologiystävät odottivat häntä jo.

Ostoksiaan auton takapaksiin lastatessaan Virtanen ei voinut olla kertaamatta mielessään:

- Toinen uskoontulo, sepä hyvinkin... Silmät ovat avautuneet ja tosi valo saapunut.