Uudet trendit, paremmat statukset

Taloussanomat lehden nettisivuilla on esitelty uusimpia trendejä ja päivitettyjä statussymboleja. Ne kertovat omalla mielenkiintoisella tavallaan ajastamme ja sen arvoista sekä niiden muuttumisesta. On nimittäin mielenkiintoista kuulla, että citymaasturi, golf ja kiire ovatkin nyt niin last-season että! Nyt näet onkin trendikkäämpää se, että sulla on aikaa, elämäntahtia voi hidastaa (vaikka tulojenkin kustannuksella) ja että on perhe. Joo-o, usko pois.

Statuksen määritteleminen onkin sitten jo vähän vaikeampaa. Mielenkiintoinen kysymys on, mikä on statusta ja mikä on erottautumista. Liittyykö statukseen raha ja materia vai voiko siihen liittyä myös muut arvot? Meillä ei näet ole enää keskenään samanlaiset käsitykset statuksesta, koska emme enää elä modernissa yhtenäiskulttuurissa. Siihen liittyy silti vielä nykyisinkin absoluuttinen niukkuus eli kun jokin on harvan ulottuvilla, siitä tulee tavoiteltavampaa. Joskus statukseksi muuttuu aiemmin tavallisten ihmisten elämään kuulunut asia, kuten käsintehdyt hatut tai räätälin tekemät vaatteet.

Viestintätoimisto Miltton teetti pari vuotta sitten tutkimuksen suomalaisten statuskäsityksistä. Se osoitti, että "pehmeillä" asioilla on suurinta statusarvoa. Vähiten arvostettujen asioiden joukossa olivat esimerkiksi ulkonäön parantaminen plastiikkakirurgialla, elää vähintään 15 vuotta nuoremman kumppanin kanssa ja omistaa aito turkis. Seuraavassa kymmenen asiaa, joilla tutkimuksen mukaan hankkii eniten statusta Suomessa:

• Olla hyvä työssään
• Olla rakentanut omaisuutensa itse
• Hyvä yleissivistys
• Olla hyvä ja omistautuva isä/äiti
• Osata puhua sujuvasti montaa kieltä
• Selkeä elämänkatsomus
• Olla taitava käsistään
• Elää pitkässä ja vakaassa avioliitossa
• Antaa aikaa ja rahaa vähempiosaisten auttamiseen
• Oma tyyli

Ensimmäisenä tulee mieleen ajatus "äänettömästä pääomasta", mutta myös: miten olisi kristilliset arvot, ehkä vähän postmodernissa marinadissa uitetut? Eli urapastorille ei enää olisikaan trendikästä täysi kalenteri, jatkuvasti toistuvat proggikset tai uuvuttava kokousrumba, vaan Herran etsiminen hiljaisuudessa, ajan ottaminen paastoamiseen, rukoukseen ja Sanan tutkimiseen tai turhista työtarjouksista kieltäytyminen. Postmodernin papin statukseen ei siis enää kuuluisikaan seurakunnan tai herätysliikkeen edun asettaminen perheen edelle. Nousujohteinen ura ei enää tarkoittaisikaan nuorisopastorista kakkospastoriksi ja sen jälkeen seurakunnan johtajaksi, vaan "jotain ihan muuta".

Ihan rehellinen ollakseni, koen useimmat (ellen peräti kaikki) noista yllä mainituista statuksen määrittäjästä omikseni, jopa taloudellisten ym. seikkojen kustannuksella. Aikamme nimittäin näyttää suorastaan huutavan sellaisten ihmisten perään, joilla on selkeä maailmankatsomus, jotka ovat omien arvojensa kanssa sinut ja joista huokuu ulos rauha, vakaus ja läsnäolo.