Tuesday, December 22, 2020

Hiljainen kuningas

 Huiman mielenkiintoinen Johanneksen evankeliumi! Olen lukenut sitä yhä syvenevällä mielenkiinnolla ja yhä uudelleen sen syvällisyys tempaisee minut mukaansa.

Hän tuli omiensa luo, mutta he eivät ottaneet Häntä vastaan. Sensijaan niille, jotka, muista poiketen, ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi. Kun luet Johanneksen evankeliumia eteenpäin, niin näet, miten se tapahtui. Molemmat teemat etenevät, toinen alkaen epäuskon orastavasta alusta päätyen julkikieltämiseen ja toinen syntyen orastavasta uskon siemenestä syveten läheiseen suhteeseen Mestarin kanssa päätyen aina ylösnousemukseen riemuun kala-aterialla Genesaretin järven rantamilla. 

Samoin se, miten pimeys ei voinut käsittää valoa, joka oli tullut maailmaan niin, ettei kenenkään, joka uskoo, ei enää tarvitse jäädä pimeään. Mitä pimeys ei voinut käsittää, sitä se ei myöskään voinut saada otteeseensa. Valo edusti täydellistä toiseutta, antiteesiä, tai itse asiassa varsinaista Teesiä suhteessa tähän pimeyden antiteesiin. Pimeys saa merkityksensä Valosta käsin, sehän on valon puuttumista. 

Eräs Johanneksen evankeliumin, kuten koko johanneslaisen kirjallisuuden, pääteema on oikean ja väärän Jeesuksen seuraamisen ero. Ei väärä seuraaminen suinkaan ole Jeesuksen kieltämistä, ei varsinkaan alussa. Se on alunperin yritystä käyttää Jeesuksen nimeä johonkin muuhun tarkoitukseen, kuin Hänen valtakuntansa edistämiseen. Tältä pohjalta ensimmäisessä kirjeessä puhutaankin antikristuksista, jotka eivät suinkaan ole anti-epäkristuksia, vaan jotain muuta, paljon vaarallisempaa. 

 Esille nousee myös oikean kuninkuuden teema. Jeesus ymmärsi, että ihmiset aikoivat tehdä Hänestä kuninkaan, leipäkuninkaan, väkipakolla ja ihmisvoimin. Tässä tilanteessa Jeesus vetäytyi pois hiljaisuuteen vuorelle yksinään. Älä jää painimaan nokikolarin kanssa, koska silloin tulet yhtä nokiseksi itsekin. Ymmärrä se, milloin on aika vetäytyä pois ja jättää taistelukenttä muiden mellastettavaksi. Viisas näkee vaaran ja kätkeytyy. 

Samoin minun, kun minua yritetään valjastaa vetojuhdaksi ihmisvetoisten vankkurien eteen, minun on syytä kavahtaa houkutusta ja "vetäytyä vuorelle yksinäni". Kun tämän aika on, se on tehtävä kyselemättä ja epäröimättä. Kuuliaisuuden omalle kutsumukselleni on oltava ehdotonta ja järkkymätöntä, jotta sen voi oikein täyttää. Luulen, että tämä sana tavoittaa vain harvoja, mutta niiden, jotka se tavoittaa, niiden kutsumuksen se tekee lujaksi.


No comments:

Post a Comment