Thursday, January 24, 2019

Teologian kontekstuaalisuudesta 2





Olen törmännyt vapautuksen teologiaan käsitteenä jo aiemmin teologian opinnoissani sekä henkilökohtaisessa elämässäni erään Etelä-Amerikassa työskennelleen ystäväni kautta. Tunsin siis aihetta jo etukäteen jonkin verran. Tietysti tähän ikään ehtineenä oli Oscar Romeron nimi uutisista tuttu.



Eräässä Elina Vuolan artikkelissa tuli esille vapautuksen teologian käsitteen yhteys kylmän sodan aikaiseen maailmantilanteen ja tämän heijastuminen Latinalaiseen Amerikkaan. Tilanne muistuttaa jollain tavalla reformaation aikaista talonpoikaiskapinaa Saksassa sekä herännäisyyden integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan itsenäisyyden murrosvaiheessa ja kansalaissodan aikoihin, jolloin herännäisyydestä tuli valkoisen armeijan ja sitä kautta myös yleensä nationalistisen suomalaisuuden kovaa ydintä. Samantapaista kristinuskon sanoman yhteiskunnallis-poliittista kontekstualisointia lienee tapahtunut näissä kaikissa historian murrosvaiheissa. Ja kun tuuli kääntyy, niin kaikki muuttuu…



Erityisesti Etelä-Amerikassa näyttää eräänä muutoksen agenttina olleen uuskarismaattis-helluntailaisen kristinuskon tulkinnan radikaali nousu. Tämän kohdalla herääkin kysymys, miten hyvin tätä seikkaa tutkimuksessa on huomioitu? Vapautuksen teologia kun näyttäisi jollain tavalla olevan sidoksissa koko historiallisten tunnustuskuntien, erityisesti roomalais-katolisuuden, historian problemaattisuuteen. Näyttää nimittäin siltä, kuin länsimaisen kristinuskon mallin ja kolonialismin välinen yhteys perustuisi vahvasti 300-luvun jaa. konstantinolaisen käänteen syntyyn ja vaikutukseen; miten kielletystä ja vainotusta vähemmistöuskonnosta yllättävän nopeasti tulikin ensin laillinen ja pian ainoa sallittu uskonto? On selvää, ettei mikään uskonnollisuuden muoto kykene sulattamaan tällaista nopeaa tilanteen muutosta ilman vaikeuksia.



Tässä mielessä kritiikkini kohdistuu vahvasti vallitsevaan länsimaisen kristinuskon hegemoniaan, jonka rasitteita edelleen näkyy itse vapautuksen teologiassakin. Ehkä sekin on nähtävä vain eräänä historiallisten kirkkokuntien lieveilmiönä ja aikaansaannoksena? Jos kerran puhutaan ”rakenteellisesta synnistä”, niin miksi ei silloin mennä suoraan koko problematiikan alkujuuriin; mikä tuottaa rakenteellista syntiä? Olisiko sillä jotain tekemistä roomalaisesta hallintomallista kopioidulla hierarkkisella kirkon rakenteella ja autoritaarisella, puhtaasti asemaan perustuvalla johtajuudella, joka sitten, ei vain omaksu ns. maallisen vallantoimintatapoja, vaan myös käytännössä toimii välittömässä yhteistyössä sen kanssa? No, olen kyllä kuullut esimerkkejä toisenlaisestakin malleista roomalaiskatolisten pappien kohdalla (Santo Domingon tapaus), mutta ovatko ne kuitenkin olleet ”vain” poikkeustapauksia? Tosin ”historia on voittajien kirjoittamaa”, joten emme välttämättä koskaan saa tietoomme kaikkia vastaavanlaisia tapauksia.



Mutta mikäli edelleen vapautuksen teologiankin piirissä papisto toimii jonkinlaisena Jumalan Sanan välittäjänä oppimattomalle kansalle, niin mikään ei ole muuttunut. Silloin paras lääke olisi opettaa kansa lukemaan ja antaa heille Raamattu heidän omalla äidinkielellään, jotta he voisivat itse tutkia sitä. Näin nimenomaan silloin, kun halutaan selvittää, kuka oikeasti on subjekti; akateemisesti koulutettu pappi (so. teologi) vai ns. maallikoksi kutsuttu tavallinen nainen tai mies. Kenellä on oikeus saada äänensä kuuluville ja kuka niin käytännössä saa? Silloin voitaisiin oikeutetusti puhua kristinuskon sanoman kontekstualisoinnista. Tässä mielessä kristinuskon sanoman henkilökohtaisen kokemisen tärkeyttä korostavan uuskarismaattis-helluntailaisen kristillisyyden roolia olisi mielenkiintoista tutkia. Ilman sarvia ja hampaita sanottuna, joskus tuntuu siltä kuin tätä globaalisti kaikkein nopeimmin leviävää kristinuskon haaraa ja sen teologista ajattelua näytetään Helsingin yliopistossa tunnettavan yllättävän vähän.



Mitä siis olen oppinut? Leimakirveet pois, yleistykset vähemmälle (vaikka ehkä itsekin näiden käyttöön innostuessani syyllistyn) ja enemmän kulttuurista ymmärrystä. Esille nousee aidon kontekstualisoinnin tarpeellisuus, mutta myös vaikeus toteuttaa sitä.


No comments:

Post a Comment