Sitaatti Lewisilta

"All find what they truly seek."

(Last Battle)

Ensin ajatus kuulostaa tavanomaiselta, ehkä jopa makunsa menettäneeltä menestysteologialta (vaikka ei ole raamatullisen totuuden itsensä vika, jos se tulee hyväksikäytetyksi). Mutta kun siihen syventyy - sen antaa rauhassa lillua ymmärryksen kielen päällä, sitä mutustelee ja maistelee ja hermeneuttisen kielen avulla edestakaisin kääntelee - se alkaa avautua kuin mitä parhain belgialainen täytesuklaa.

Niin, mitä jos olisikin niin, että juuri kun olet menettämäisilläsi toivosi ja ote ikuiseen lupaukseen lipsahtaa irti ja alkaa hidas, mutta väistämätön luisuminen kohti tavanomaisuutta ja arjen harmautta - "kaikki olikin siis vain tässä" - niin juuri silloin tuo häpeämätön toive kaiken olemisesta totta valaisee hobbitinkolosi läpitunkevalla valollaan, eikä jätä pölyisintäkään nurkkaa rauhaan.

Niin, mitä jos se kaikki - nuo nuoruuden näyt, aikuisiän arvopohjaiset ponnistelut ja keski-iässä tehdyt kipeät päätökset ja elämän ratkaisevat siirrot - olikin totta ja oikein? Mitä jos se mitä kutsuin kutsumuykseksi olikin totta ja elämää hirmuisempi asia? Jospa en olekaan juossut haamujen perässä tai turhaan unelmoinut asioista, joita joskus sitten pidinkin liian suurin itselleni tavoiteltavaksi? 

Mitä jos minulta kysytäänkin vain lujuutta, kestäväisyyttä ja kärsivällisyyttä: "Sanokaa Arkippokselle; ´Katso, että suoritat täysin sen palvelutehtävän, jonka olet Herralta saanut!´" (Kol. 4:17) Siinä vaiheessa kun tietää, että suurin osa matkaa on jo reippaasti takana päin, voi nostaa katseensa, rohkaista itsensä ja sanoa: kaikki lopulta löytävät sen, mitä tosissaan etsivät.

Mutta näin pitkän matkaa kesti ennen kuin ymmärsin sen, että kutsumuksessa ei ole niinkään kyse tehtävistä, urasta, viroista ja muusta sellaisesta (joihin kutsumuksemme niin usein tässä ajassa verhotaan). Kyse onkin Jumalan luomistyöstä: "Jo ennen kuin minä muovasin sinut äidinkohdussa, minä tunsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit, minä pyhitin sinut ja asetin sinut kansojen profeetaksi." (Jer. 1:5) Kyse on tulemisesta siksi, mitä on tarkoitettu olemaan Kristuksessa.

Kristus itse on nimittäin kaiken keskipiste. Kutsumustani ja sen toteutumista etsiessäni en etsi ketään muuta kuin Häntä itseään - ymmärsin sitä itse tai en. Ja kun katseeni sitten on kokonaan kiinnitetty Häneen, silloin käy toteen Paavalin sanat häntä kritisoineille korinttilaisille: "...siitä minä hyvin vähän välitän, tuomitsetteko te tai jokin ihmisten tuomioistuin minut. En itsekään tuomitse itseäni. Minulla ei ole mitään tunnollani, mutta ei minua sen perusteella ole vanhurskautettu, vaan minun tuomarini on Herra." (1.Kor. 4:3-4)