Mitä tapahtui, mitä tuli tehtyä ja mitä jäi tekemättä?

Ollakseni henkilökohtainen, viime vuosi oli kaikin puolin hyvä vuosi. Omaa hengellistä elämääni ajatellen se oli uudistumisen aikaa. Keskittyminen teologian opiskeluihin on tuntunut hyvältä. Elokuun Ellel-seminaari Lahdessa oli hyvin voimaannuttava kokemus itselleni. Samoihin aikoihin sijoittunut Tyynen meren esirukoilijoiden ryhmän vierailu Lahdessa oli sekin hengellistä inputtia koko yhteisömme elämään antanut juttu.

Koko seurakuntaa ajatellen tuntuu olevan menossa uusi aktivoituminen esirukoukseen kotikaupungin ja kotimaan puolesta. Tämä on synnyttänyt myös uudenlaista verkottumista kotikonnuilla (Kristittyjen yhteistyötoimikunta) kuin myös valtakunnallisesti (Suomen Evankelinen Allianssi). Hyvä niin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin - niinkuin on tarkoituskin.

Se mitä jään edelleen kaipaamaan on opetuslapseuttaminen. Olen parissakin yhteydessä aiemmin viitannut siihen kitkeränsävyiseen tosiasiaan, että parhaiten tässä maassa ovat opetuslapseuttamisessa onnistuneet 60-70-lukujen vasemmistoradikaalit, jotka ovat tehokkaimmin siirtäneet oman perintönsä tuleville sukupolville. Valitettavasti he ovat onnistuneet tässä paremmin kuin useimmat kristilliset yhteisöt. Omassa kotikaupungissani törmään jatkuvasti tilanteisiin, jossa pian koittavan edellisen sukupolven johtajien eläköitymisen jälkeen edessä on ammottava kuilu uusien, hyvin varustettujen nuorten johtajien kohdalla.

Kristillisyytemme - niin kotiseurakunnissa kuin perinteisissäkin yhteisöissä - on aivan liian tapahtumakeskeistä. Uskossa oleminen on liian monille edelleen vain "käymistä jossain". Olemme sitouttaneet ihmisiä erilaisten vastuiden kautta toimintaan, ohjelmiin ja rakenteisiin, mutta emme itse Kristukseen. Tämä koskee yhtä lailla ns. orgaanisia kotiseurakuntia kuin isoja kirkkoja (ja kaikkea muuta siltä väliltä).

Mielestäni voisimme olla rohkeita ja keskittyä - jopa toiminnan kustannuksella - opetuslapseuttamiseen. Tärkeämpää kuin mitä kulisseissa tapahtuu, on se mitä tapahtuu ihmisen korvien välissä. En ole viime vuosina nähnyt omalla kotiseudullani kovinkaan montaa uutta LTG-ryhmää syntyvän tai uutta seurakunnan istutusta pantavan alulle.

Olisiko siis aika keskittyä seurakunnan päätehtävään?