Systeemin ulkopuolella

Luen juuri parhaillaan amerikkalaisen toimittajan ja kirjailijan Mark Kurlanskyn mielenkiintoista kirjaa 1968 - Vuosi joka vavahdutti maailmaa (Like, 2008). Kirjailija piirtää terävän kuvan Itä-Euroopan neuvostoblokin "onnellisista parakeista" (jota nimitystä Puolassa käytettiin sosialismista). Hän mainitsee olleen kaksi tapaa hankkia tietoa ohi virallisen valtiojohtoisen tiedonvälityksen.

Toinen oli kuunnella vastapuolen tiedonvälitystä, joka tässä kohtaa esim. Puolassa tarkoitti Radio Free Europen puolankielisiä lähetyksiä. Mielenkiintoista oli lukea se, että puolalaiset kyllä tiesivät ko. median olleen (ainakin osittain) CIA:n käsikassara, mutta silti sitä kuunneltiin - ilmeisesti ajatuksena hakea informaation "kultainen keskitie"? Jotkut puolalaiset jopa "vuotivat" tarkoituksella tietoa maan sisäisistä asioista läntiselle medialle, jotta tämä tieto sitä kautta päätyisi laajempaan tietoisuuteen.

Toinen tapa oli ovelampi; virallisessa tiedonvälityksessä kerrottiin tietyistä asioista suorastaan kielteiseen sävyyn, kuitenkin (tarkoituksella) tarkoin avaten ja selittäen, mitä ao. (kritisoitu) henkilö tai taho oli tarkoittanut. Oltiin siis mukamas kriittisiä ja samaan aikaan kerrottiin myös "vastapuolen" näkemykset asiasta avoimesti kaikelle kansalle. Kriittisyys oli ylemmältä taholta tullut määräys, avoimuus todellista journalistista vapautta (tai se, mitä siitä enää oli jäljellä).

Mielessäni herää kysymys, miten tämä sama kuvio toimisi nykyisenkaltaisen yksipuolisen tiedonvälityksen aikana? Toivottavasti kukaan meistä ei ole niiiin  naivi, että kuvittelee tällaisen problematiikan kaatuneen Berliinin muurin murtumisen myötä.

Mutta systeemin ulkopuolelle sitä tekee mieli päästä. Kaipaan näkökykyä, joka pystyy sekä syväluotaamaan asioiden todellista luonnetta, niiden juuria ja yhtymäkohtia (toivat ne sitten tullessaan synergiaa tai konflikteja) että hahmottamaan sellaista suurempaa kuvaa, jossa näkyy myös Jumalan kädenjälki. Saksan valtakunnanmarski Bismarck totesi joskus aikanaan, että historioitsija yrittää tarttua Jumalan viitanliepeeseen tämän kulkiessa ohi.

En kiellä sitä, etteikö tee mieli melko ankaralla kädellä soveltaa tätä kriittistä näkemystä ja siitä nousevaa käytännöllistä orientaatiota myös kristilliseen populaarikulttuuriimme.