Temppelin esirippu toimii siten rajana maallisen ja pyhän, inhimillisen ja jumalallisen sekä eräässä mielessä myös maanpäällisen ja taivaallisen välillä. Israelin uskossa ylipapin rooliin kuuluu tuon rajan ylittäminen ja Jumalan kohtaaminen kasvoista kasvoihin. Kun monissa uskonnoissa jumaluuden kohtaaminen mielletään tabun tai taivaallisen majesteettisuuden kautta, Israelin uskossa se jäsennetään syntikäsityksen avulla. Ylipapin toiminnan kautta toteutuva kollektiivinen Jumalan kohtaaminen tapahtuu sovitusveren pirskottamisen ja syntien armahtamisen kontekstissa. Sijaisuhrin veri viedään verhon taakse, liitonarkun kannen päälle, Jumalan kasvojen eteen.
Kun verho repeää pitkäperjantaina, suoja maallisen ja pyhän väliltä murtuu. Ihmiset näkevät Kaikkeinpyhimpään, ja Jumalan maailma paljastuu kaikille. Uskonnollisessa mielessä tämä merkitsee Jumalan pyhyyden häpäisemistä hieman samaan tapaan kuin sotapäälliköt olivat historian kuluessa sen häpäisseet kävelemällä valloitusretkensä päätteeksi suoraan kaikkeinpyhimpään. Esirippu menettää merkityksensä, ja näin itse asiassa koko temppeli menettää perimmäisen funktionsa.
Toisin sanoen, kun Jumalan Poika häpäistään teloittamalla hänet rikollisena ristillä pilkkahuutojen saattelemana, samaan aikaan Jumala itse häpäistään temppelissä. Esiripun revetessä Pojan kuoleman hetkellä Isä ottaa häpeän päällensä. Jumala ei tämän jälkeen enää ole kohdattavissa valitun kansan temppelissä. Ylipapin toimilla ei ole mieltä, koska Jumalan koskematon pyhyys on menetetty. Esiripun takana toimitettu sovitus on menettänyt vaikutuksensa, koska Jumalan huone on profanoitu. Sovituksen fokus siirtyy toisaalle."
Timo Eskola, Uuden testamentin narratiivinen teologia (s. 275-276)
"Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa" (2.Piet. 3:11)
ReplyDelete