Herätyksestä

Olen itse sen sukupolven kasvatti, jossa ajatukseen herätyksestä on aina suhtauduttu toiveikkaan odottavasti. Suomen oloissa se varmaankin johtuu historiassamme olevista lukuisista herätyskokemuksista. On kollektiivista muistia, josta ammentaa. Puhun nyt siis raamattu-uskollisena, tunnustavana kristittynä. Tietenkin on niitä, joille ajatus tulevasta herätyksestä edustaa jonkinlaista kristillisen talebanismin korkeinta muotoa, johtuen ehkä omista huonoista kokemuksista ja pettymyksistä. Mutta noin yleensä ajatus "lopun aikojen suuresta herätyksestä" on monelle meistä mitä sulavinta mannaa sielulle. Tällä ajatuksella lohduttaudutaan nykyisen kehityksen kulkua ahdistuneina tarkasteltaessa. Kun Jumalan sanasta kaikkien yhteiskunnallista päätöksentekoa ja elämäämme ohjaavien arvojen perustana ollaan luoppumassa, jopa härskisti poisselittämässä Jumalan ilmoituksen alkuperäistä (ja usein liki kaksi tuhatta vuotta oikeana pidettyä) tulkintaa ja korvaamassa tuota kaikkea jollain uudella merkityksellä, silloin ajatus suuresta, kansakunnan yli pyyhkäisevästä herätyksestä, joka asettaa (jopa valtiollisella tasolla) asiat jälleen oikealle tolalleen, tuntuu houkuttelevalta.

Olenhan itsekin (joskus väsyksiin asti) saanut kuulla profetioista, joiden mukaan milloin mikäkin istuva presidentti, eduskunnan puhemies tai suurin osa eduskunnasta tulee uskoon jne. Näitä profetioita ei vain useinkaan pyritä koettelemaan, ei edes jälkeen päin arvioimaan. Niinpä innokkaimmat liittävät näihin ajatuksiin epämääräisiä nationalistis-eskatologisia näkyjä jopa Karjalan palauttamisesta takaisin Suomelle. Hurjapäisimmät näkevät suuressa lopunajallisessa herätyksessä jopa globaalin uudistumisen visioita (vrt. esim. Transformation-videot kymmenkunta vuotta sitten). Herätystoivo ylittää siis perinteiset tunnustuskunnalliset rajat ja määrittää jopa (eskatologiaan liittyvän) raamatuntulkinnan suuntaa. Useimmiten tämä viittaa postmillenialistiseen tulkintaan, jossa paruusia koetaan vasta millenniumin jälkeen, kunhan asiat täällä Maan päällä on ensin saatu Kuninkaalle kelpaavaan kondikseen.

Valitettavan usein nämä unelmat kaiken muuttavasta herätyksestä ovat vain niin länsikeskeisiä. Tulevaa karismaattista menestys- ja hyvinvointitodellisuutta peilataan vahvasti omasta tämän hetkisestä todellisuudesta käsin hyvinvoivan länsimaisen materialismin keskeltä. Mutta minua kiinnostaisi tietää, millaisia herätysnäkyjä on esim. kiinalaisilla kotiseurakuntakristityillä, jotka valtiovallan paineen, jopa vainon alla kärsivät ja tekevät evankeliumin työtä. Näyttää siltä, että eskatologinen toivo näyttäytyy heille hyvin erilaisena kuin länsimaisille "mansion here, mansion there"-kristityille. Se muistuttaa enemmänkin sitä toivoa, joka alkukristyillä oli, kun he odottivat taivasta tulevaa Herraa, joka oli herätetty kuolleista ja joka pelastaisi heidät tulevasta vihasta (1.Tess. 1:10).

Toiset näkevät viimeisen suuren Hengen vuodatuksen tulevan olemaan kaikki kristityt eri piireistä yhdistävä tekijä, jonka seurauksena kaikki tosiuskovat vihdoin löytävät yhteisen sävelen, erottautuvat porttokristillisyydestä ja saattavat loppuun lähetyskäskyn toteuttamisen maan päällä. Aika usein tämä "tosiuskovaisuus" myös määritellään oman kuppikunnan näköiseksi, josta sitten löytyy myös raja Baabelin suuntaan jne. On maailman yksinkertaisin asia nimetä oma liikehdintä "suureksi lopun aikojen herätykseksi", jonka jälkeen Herra tulee yläilmoissa, ja vaatia muita mukaan omaan toimintaan, muuten tullaan "jälkeen jätetyiksi" yms.

Itse uskon raamatulliseen ajatukseen seurakunnan rakentamisesta Jumalan tarkoittamalla tavalla. Näen sen raamatullisen perustan lepäävän esim. Paavalin opetuksessa Efesolaiskirjeen 4:11s. ja 5. luvun lopussa, mutta en (enää) mielelläni puhu seurakunnan ennalleen asettamisesta. Se on hyvin monimerkityksellinen termi, joka helposti väärin- tai ylitulkitaan ja sitä pidetään iskusanana toisin ajattelevien suuntaan; "jollet ole mukana tässä, niin...". Se, miten Herra tulee rakentamaan seurakuntansa (ks. Matt. 16:18) on Hänen projektinsa, jossa minä haluan olla mukana, mutta minun (tai kenenkään muunkaan yksilön tai yhteisön) on turha tulla ottamaan sitä hanskaan tai edes holhoavasti ohjailemaan tätä prosessia. Näen sen toteutuneen historiassa ja edelleenkin toteutuvan. Luulen, että suurimmat muutokset Kristuksen seurakunnan kohdalla ja suhteessa muuhun uskonnollisuuteen ovat vielä edessä päin.

Olen aina silloin tällöin törmännyt (erityisesti antikarismaattisissa piireissä) ajatukseen koko lopun ajan herätyksen kieltämisestä. Suureen lopunajalliseen herätykseen uskominen saatetaan jopa nähdä mukanaolona antikristillisen eksyttävän hengen työssä, joka salakavalasti ohjaa vilpittömät, mutta Sanaa tuntemattomat kristityt suoraan suuren porttokirkon syliin. Kun oppia vähätellään ja luovutaan raamatullisuudesta, saavat kaikenlaiset villitsevät henget helposti tilaa toimia ja vaikuttaa. Viitataan jopa Jeesuksen kysymykseen, "kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö Hän uskoa maan päältä?" (Luuk. 18:8) Kristillisen seurakunnan tulevaisuus nähdään siis yhä pienenevänä pyhien tosiuskollisena joukkona, jonka rippeet Herra hädin tuskin saa koottua turvaan ennen viimeisten vitsausten lankeamista maan päälle.

Ymmärrän toki huolen raamatullisen uskomisen hiipumisesta monenlaisten opintuulien ja virtausten kuohuissa. Meillä on runsaasti esimerkkejä ihan lähihistoriassammekin tilanteista, joissa mopo karkaa käsistä ja mennään metsään, kun ei olla riittävän lujalla pohjalla. Vika ei kuitenkaan ole karismaattisia manifestaatioita jakavan Hengen. Kyse on jokaisen uskovan ja ennen kaikkea hengellisten johtajien vastuusta valvoa, pitäytyä Sanaan ja etsiä Jumalan tahtoa omassa elämässään. Mutta mitä tulee itse näihin em. argumentteihin, niin ne sopivat hyvin huonosti yhteen eri puolilla maailmaa parhaillaan olevien herätysten kanssa. Tosiasia on nimittäin se, että uudestisyntyneiden kristittyjen määrä kasvaa koko ajan - ja joissain kohdin jopa räjähdysmäisellä tavalla! - mutta se tapahtuu ns. alikehittyneissä kolmannen maailman maissa. Loppupelissä näillä herätyksen kieltäjillä on vaikeuksia lukea ja selittää Ilmestyskirjan kuvausta suuresta valkopukuisten joukosta, joka tulee "siitä suuresta ahdistuksesta" (Ilm. 7:9-14).

Toisaalla eräs helluntailaisuudesta luterilaisuuteen loikannut mies esittää haastavan kysymyksen, "entä jos herätystä ei tulekaan?" Kirjoituksessaan hän kertoo löytäneensä hengellisen työn merkityksen pienissä, arkisissa kohtaamisissa ihmisten kanssa. Hän itse ei usko suuriin, yhteiskuntaa mullistaviin herätyksiin esim. täällä jo valmiiksi "kristillisessä" Suomessa. Täällä ei hänen mukaansa ole juurikaan hengellistä täyskäännöstä tarvitsevia ihmisiä. Näin ollen pieni ja arkinen on kaunista ja massiivisten herätysten odottaminen on turhaa.

Kun ajatellaan Jeesuksen julkista toimintaa Hänen maanpäällisen elämänsä aikana, niin Hän lähti aina liikkeelle yksilöstä. Hän kohtasi Nikodeemoksen, samarialaisen naisen, Maria Magdaleenan ja Sakkeuksen yksilönä. Vasta tämän jälkeen lähdettiin rakentamaan yhteisöä. Mikä toimii yksilötasolla, se toimii myös laajemmalla, yhteisöllisellä tasolla. Tässä suhteessa yhdyn kaverin esittämään kritiikkiin ns. "pastoripornoa" kohtaan. Kuitenkin itse kysymys "entä jos herätystä ei tulekaan?" on mielestäni väärin asetettu. Mitä ihmettä me nimittäin sitten teemme, jos Pyhä Henki sitten vaikka vaikuttaisikin suuren, laajamittaisen herätyksen omalla kotipaikkakunnallamme? Em. kirjoituksesta on nimittäin kiusaus rivien välistä lukea jopa pienoinen kielto, että herätys ei saa tulla...

Sitäpaitsi kun Pyhä Henki Apt. 2:ssa kuvatulla tavalla vuodatettiin Jerusalemissa, sai tämä aikaan laajamittaisen, jopa massiivisen herätyksen, joka otti paikkansa sellaisessa uskonnollis-kulttuurisessa kontekstissa, joka monessa suhteessa muistuttaa hyvin paljon kirjoittajan kuvaamaa suomalaista kirkollista todellisuutta (jota todellisuudennäkemystä itse en kyllä millään tavoin jaa kirjoittajan kanssa).

Joten eiköhän anneta Jumalan Hengelle täysi toimintavapaus, jooko?

Itselleni ajatus koko maata koskettavasta ja kansakuntaa muuttavasta hengellisestä heräämisestä on mitä tervetullein. Näen mielelläni Jumalan Hengen vaikutuksen ympäröivässä yhteiskunnassa ja kulttuurissa tervehdyttämässä, raitistamassa ja uudistamassa Jumalasta pois päin kääntynyttä Suomea takaisin oikeaan suuntaan. Minulla ei ole mitään ongelmia elää sovussa ajatuksen suuresta lopun ajan Hengen vuodatuksesta kanssa, mutta uskoni ei seiso, eikä kaadu sen kanssa. Enemmänkin olen viime päivinä ajatellut Jeesuksen vertausta samassa pellossa kasvavasta oikeasta vehnästä ja väärästä samankaltaisesta rikkakasvista, jotka molemmat kasvoivat tiettyyn rajaan asti ennen kuin ne erotettiin toisistaan. Jeesus selittää pellon olevan maailma, ei siis kirkko tai seurakunta.

Ehkä tulevaisuudessa näemmekin näiden molempien kehityskulkujen, Jumalan Hengen vaikutuksen ja vastapuolen vaikutuksen, kulkevan ja tekevän työtään ihmisten keskellä maailmassa ikään kuin rinta rinnan. Paluuta entisen kaltaiseen kristilliseen yhtenäiskulttuuriin ei vaan enää ole. Päinvastoin, sotatila on se kuva, jolla Uusi testamentti toistuvasti määrittelee uuden liiton seurakunnan elämäntodellisuutta. Tämä tilanne tulee säilymään aina Jeesuksen takaisintuloon saakka. Emme kristittyinä koskaan saa tuudittautua siihen ajatukseen, että lopullinen voitto pahasta saavutettaisiin omin voimin tässä ajassa.

Herätyksessä on kuitenkin aina kyse Kristuksen seurakunnan kokoamisesta ja rakentamisesta.