V. 2011 kuoli useita merkittäviä kristittyjä johtajia. Eniten meitä suomalaisia kosketti evankelista Kalevi Lehtisen poismeno. Lehtinen oli oiva esimerkki raamatullisen kiertävän palveluviran - tässä tapauksessa evankelistan (Ef. 4:11) - haltijasta, jonka sydämellä ei ollut niinkään olla itse esillä, vaan varustaa muita palveluksen työhön. Espoon Dipolissa alkuvuodesta 2004 järjestetty E4-Suomen evankelioimiskonferenssi oli hyvä esimerkki tästä. Sen alussa Lehtinen vaatii tilalleen tavallisia virtasia tekemään Herran työtä. Tässä suhteessa hän on eräs merkittävimpiä poikkeuksia maassamme, etenkin evl. kirkon piirissä, jossa perinteinen yksi saarnaa, muut kuuntelee-koulukunta edelleen on voimissaan.
Myös merkittävä profeetallinen julistaja David Wilkerson poistui keskuudestamme tämän vuoden aikana. Tämä amerikkalainen helluntaipastori oli monella tapaa apostolinen ja profeetallinen hahmo: jengityön aloittaminen New Yorkin slummeissa laajentuen maailmanlaajuiseksi herätykseksi ja kuuluisa Näky-kirja 1970-luvun puolivälissä. Tämän jälkeen hän toimi varsinaisena kristikunnan unesta herättäjänä (kyynisimpien mielestä jopa liiaksikin) ja varoitti useaan otteeseen tulevasta talouskurimuksesta. Kuka ottaa Kristuksen universaalissa ruumiissa nyt tämän Jumalan miehen paikan?
Muita merkittäviä poisnukkuneita pyhiä olivat anglikaaniteologi John Stott, jolla oli merkittävä rooli ns. Lausannen liikkeessä, joka edustaa tervettä, raamatullista vastavoimaa Kirkkojen Maailmanneuvoston ekumeenisille pyrkimyksille. Näissähän monet näkevät jopa selviä pyrkimyksiä kokonaisen uuden maailmanuskonnon julki lanseeraamiseen. Lausannen liike sen sijaan pitää eri tunnustuskuntien organisatorista yhtymistä tärkeämpänä asiana maailman evankelioiumista ja kansojen opetuslapseuttamista tätä kautta. Jokainen UT:nsa lukenut ymmärtää kummassa ollaan oikeilla jäljillä. Pakistanilainen ministeri Shahbaz Bhatti, joka edusti maansa kristittyä vähemmistöä, surmattiin kuluneena vuonna ikäänkuin muistutuksena meille lännen kristityille siitä, että raamatullisesti ajattelevat kristityt ovat edelleenkin suurin vainottu ihmisryhmä maailmanlaajuisesti asiaa tarkasteltuna. Heistä nyt vain ei ole niin mediaseksikästä pitää ääntä - poliittisesta korrektiudesta puhumattakaan.
Suomen hengellisessä kentässä eräs kuumimpia puheenaiheita oli eri herätysliikejärjestöjen toteuttama Älä alistu-videokampanja. Se osui täydellisesti sekä ajan hermoon että mukavuusalueen ytimeen. Touché!, sanoisi kalpamiekkailija. Osoituksena tästä oli kantelu Julkisen sanan neuvostoon ja varmemmaksi vakuudeksi raju, yksisilmäinen lokakampanja mediassa. Liikuttavalla innolla kirkon johto, arkkipiispaa myöten kiirehti irtisanoutumaan omien jäsentensä tekosista. Muutenkin perinteisten herätysliikejärjestöjen (herännäisyyttä lukuunottamatta) asema kirkossa alkoi käydä tukalaksi, kun niitä uhkailtiin eri tahoilta rahahanojen sulkemisella. Sinänsä ihan tervettä ravistelua, ettemme olisi minkään muun kuin vain sen varassa, minkä Jumala seurakunnassaan vaikuttaa. Uusitestamentillisina esimerkkeinä vaikkapa Paavalin ideoima keräys Jerusalemin köyhille kristityille ja pieni poiminto Johanneksen 3. kirjeestä, jossa todetaan eräistä sananjulistusmatkalle lähteneistä uskovista, että he eivät vastaanota pakanoilta mitään.
Kun sitten ajatellaan todellisia vaikuttajia kristittyjen piirissä maassamme, nousee esille erityisesti kolme nimeä. Kuten jo aiemmin olen todennut, niin sellaiset kaverit kuin Miikka Ruokanen, Ari Puonti ja Tapio Puolimatka ovat olleet ne, jotka eniten ja syvimmin ovat pystyneet järkyttämään vallitsevaa sekulaaria ajattelu- ja arvohegemoniaa maassamme. Sekä Älä alistu-kampanja kuten myös erityisesti Ari Puonnin toiminta herättävät toiveita uudenlaisesta verkottumisesta raamattu-uskollisten kristittyjen kesken yli tunnustuskuntarajojen Suomessa.
Reilu vuosi takaperin evl. kirkon seurakuntavaaleissa tapahtui melkoinen kirkollisen liberaalisiiven invaasio kirkollisille luottamushenkilöpaikoille. Viime kevään eduskuntavaaleissa tapahtui sitten kova vastaisku tälle arvovapaalle liberaalisiiven vyörytykselle, kun konservatiivinen kansanosa aikaansai Ison Jytkyn ja perussuomalaiset saivat korotettua paikkalukunsa eduskunnassa neljästä 39:ään. Itselläni on sellainen tunne, että tämä oli vasta alkua uudenlaiselle kehitykselle maassamme. En näe tätä tulevaisuuden skenaariota mitenkään ongelmattomana tai helppona. Itse asiassa usein toistamani esirukousaihe yleisen yhteiskuntarauhan säilymisen puolesta maassamme nousee juuri näiden näkymien ääreltä.
Ehkä pahimmanlaatuiset ainekset maan sisäisen tilanteen polarisoitumiselle ovat kasassa silloin, kun ulkopuolelta meitä uhkaa esim. eurokriisin kaltainen massiivinen taloudellinen uhka ja sisäpoliittisesti meitä leimaa yhä lisääntyvä polarisaatio eri yhteiskuntaelämän alueilla, jota höystetään tavallisen kansan jokapäiväisillä kokemuksilla epäoikeudenmukaisesta järjestelmästä.
No comments:
Post a Comment