VUOSI 2011, osa I

...oli sangen poikkeuksellinen vuosi. Mietipä luonnonmullistuksia: maanjäristykset Japanissa, Turkissa, Perussa, USA:n itärannikolla, Uudessa Guineassa - niin, ja tietenkin myös Kouvolassa. Japanissa maanjäristyksen vaikutuksesta syntyi tsunami ja sen seurannaisena ehkä kaikkien aikojen kallein ydinvoimalaonnettomuus. Pelkästään  Fukushima maksoi 150 miljardia euroa ja noin 15 000 ihmisen hengen. Vain sen kaukainen sijainti estää meitä ymmärtämästä tuhon ja sen vaikutusten laajuutta.

Vuosi muitetaan "arabikevään" vuotena, joka mullisti vanhan vallanpidon Tunisiassa, Libyassa, Egyptissä, Jemenissä ja uhkaa edelleen diktatuuria Syyriassa. Tällaista vanhaa kyynikkoa vaan ihmetyttää parikin asiaa: missä vaiheessa siitä Gaddafistakin tuli oikein paha diktattori suomalaisen tiedonvälityksen silmissä ja mitä vastaavanlaista lieneekään tapahtunut esim. Saudi-Arabiassa, Bahrainissa, Abu Dabissa, Omanissa tai Kuwaitissa, josta ei vaan uutisoida?

Oma kysymyksensä edelleenkin on se, mitä tulee tilalle? Esim. Egyptin tilanne ei mitenkään herätä toiveita paremmasta. Syyrian kohdalla taas lienee odotettavissa ainakin jollain tavalla Libyan kaltainen kansainvälinen interventio ja maan hallinnon uudelleenjärjestely. Mikä on sen vaikutus Lähi-idän tilanteeseen noin yleensä, jää nähtäväksi. Ainakin Libanon huokaisee helpotuksesta, kun taas paineet Iranin suuntaan kasvavat entisestään.

Mutta 2011 muistetaan myös järkyttävästä terroriteosta Norjassa Utoyan saarella, jossa militantti äärioikeistolainen surmasi 77 nuorta työväenpuolueen leirillä. Tätä järkyttävää massasurmaa kiirehdittiin koitimaan politiikassakin häikäilemättä käyttämään hyväksi esim. vaalitappion kärsineiden demarien leirissä. Konservatiivisista kristityistä yritettiin tehdä vähintäänkin osasyyllisiä murhaamiseen aina tv-uutisia myöten, vaikka Breivikin lanseeraama käsite "kulttuurikristitty" on valovuosien päässä tavallisen suomalaisen rivikristityn ajattelusta. Pitkällä tähtäimellä tuo median syyttävää sormea heristävä toiminta on hyvin lyhytnäköistä. Se itse asiassa vain ruokkii ääriajattelua ja sen pohjalta nousevaa toimintaa syyllistäessään aiheettomasti ja luodessaan epäoikeudenmukaista ajattelun rajoittamista ajavaa ilmapiiriä maahamme.

Mitä muuta? Osama bin Laden saatiin vihdoin kiinni ja hengiltä, Kim Jong-Il kuoli liki seitsemänkymppisenä, Nokia oli valtavissa ongelmissa, Afrikan sarven alueella noin 13 miljoonaa ihmistä on välittömän ruoka-avun tarpeessa ja Kreikan talouskriisi uhkaa levitä muihin Välimeren maihin. Viime mainitusta on taviksen vaikeaa, ellei peräti mahdotonta saada mitään tolkkua. Paikallislehden (sit. porv.) toimittajaa lainaten, "luultavasti mekin pienessä Suomessa maksamme vielä kipeät rahat siitä, että liityimme EU:hun."

Suomalaisen valtamedian lippulaivan Helsingin Sanomien jouluaaton pääkirjoituksessa kehotetaan päättäjiä katsomaan tulevaisuuteen. Viereen piirretyssä kuvassa tonttulakkipäinen Jyrki ja huopatossuinen Jutta tiirailevat kaukoputkella sinne em. kaukaisuuteen. Kirjoituksessa viitataan Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimukseen, jossa poliittisen päätöksen tekijöitä kehotetaan katsomaan kaukaisuuteen ja varautumaan epävarmuuteen. (No, tämän viime mainitun on jo taviskin ymmärtänyt tehdä!)

Etlan tutkijoiden mukaan tämä on mahdollista esimerkiksi sopimalla jo nyt mekanismeista tai toimista, jotka otetaan käyttöön, jos esim. velkaantumisaste karkaa käsistä. Jos erilaisiin epävarmuustekijöihin osataan varautua ajoissa, yhteiskunta voi selvitä vähäisemmällä velkataakalla ja verorasituksella (so. veronkorotuksilla). Reagointi vasta vallitseviin olosuhteisiin voisi taas vain pahentaa tilannetta. "Hallitsijoiden kannattaa tutkia ennusmerkkejä tässäkin ajassa", päättää Hesari pääkirjoituksensa.  No, tämä on - ilman sarvia ja hampaita - helpommin sanottu kuin tehty.

Toistan edelleen ajatukseni siitä, että juuri nyt olisi suuri tarve Danielin kaltaiselle profeetalliselle valtiomiehelle. Toinen hyvä vaihtoehto olisi johtavassa valtionvirassa olevien henkilökohtaisessa uskossa olevien virkamiesten tiivis rukousyhteys. Tuosta voi jo hyvin päätellä, etten oikein ole perinteisiä luterilaisen "kahden regimentin" opin miehiä. Konstantinolaisen paradigman mennessä mailleen moni muukin asia menettää valovoimaisuutensa. Tai voihan se olla, että joskus ennen asiat toimivat noin (ainakin jollain tavalla), mutta uusi aika vaatii uudenlaista radikaaliutta toimintatavoissa.