Mitä meidän tulisi tehdä?

Meidän tulisi mennä saunaan.

Tarkoitan tällä sitä, että se, mitä meidän suomalaisessa kontekstissamme ensisijaisesti tulisi tehdä, olisi saunoa yhdessä. Tämä sen tähden, että saunassa me jätämme pukuhuoneen puolelle kännykkämme, kannettavamme, kalenterimme, statuksemme ja muun sellaisen "professionaalisen painolastin". Olemme siellä omana itsenämme ja voimme samoilla lauteilla kohdata toisemme avoimesti ja aidosti. Ehkä voisimme löytää toisemme syvemmin niin ihmisinä kuin Herran ominakin (Filem. 16).

Tämä ajatus pomppasi mieleeni kun surffailin netissä ja lueskelin Neil Colen ja Frank Violan keskustelua orgaanisen seurakunnan luonteesta. Siinä Viola nimittäin kertoo haluavansa koota yhteen kaikki orgaanisen seurakunnan pioneerit ja lukita heidät samaan huoneeseen kolmeksi päiväksi.

Ensimmäinen päivä menisi varmasti yleisen tutustumisen yms. merkeissä. Toisena päivänä kullekin varattaisiin aikaa jakaa muille sydäntään, taakkojaan, näkyään ja työtään. Aikaa olisi hyvä varata myös tarkentaville kysymyksille ja yleiselle keskustelulle. Violan mukaan voimme jokainen oppia tuntemaan toisiamme paremmin ihan vaan ihmisinä, kuin puhujina tms. Eli mikäli mitään vakavampaa ei tapahtuisi, niin huonoinkin vaihtoehto voisi olla vain se, että ymmärtäisimme tuon jälkeen toisiamme aiempaa paremmin. Jo tämäkin olisi koko vaivan ja ajan arvoinen. Paras skenaario tuosta kaikesta olisi ennakkoluulojen väheneminen, väärinkäsitysten häviäminen ja jopa uusien yhteistyökuvioiden löytyminen.

Frank Viola tosin myöntää olevansa pessimistinen tällaisen yhteentulemisen onnistumisen suhteen. En itse haluaisi näin ajatella, mutta myös omat kokemukseni viittaavat samaan suuntaan. Mutta aivan kuten Viola itsekin, niin myös minä olisin valmis tukemaan tällaista.

Se, mikä saa minut aivan erityisesti näkemään tarvetta tällaisille kokoontumisille, on meidän tilanteemme Suomessa: kirkon nykykehitys, kansallinen tilanteemme poliittisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti, kristittyjen yhteys yli tunnustuskunta- ja sukupolvirajojen.

Meidän tulisi kokoontua yhteen paikkakunnan seurakunnan tasolla rukoilemaan oman kotipaikkakuntamme ja isänmaamme puolesta. (Mistään kansallisen tason strategiasta en itse vielä tässä vaiheessa uskaltaisi edes haavailla.) Meidän tulisi hylätä ne keinotekoiset kirkkopoliittiset syyt, mitä helposti käytetään estämään tällaista tapahtumasta. Meidän olisi ymmärrettävä, että tullessamme yhteen erilaisissa kokoontumisissa ja erilaisilla kokoonpanoilla rukoilemaan, ruokailemaan ja jakamaan asioitamme, silloin kyse on aina seurakunnan, Herran omien yhteentulemisesta. Anna siis sille se arvo ja status, mikä sille kuuluu.

Meidän tulisi myös rakentaa siltoja eri sukupolvien, ajattelutapojen ja näkemyserojen yli. Hyvä ihmissuhde, säännöllinen yhteydenpito ja läpinäkyvyys tilivelvollisuudessa toinen toisillenne, jopa mentorointisuhde voi hyvin alkaa vain siitä, että käyt kahvilla jonkun kanssa, olet aito ja rehellinen ja kiinnostunut keskustelukumppanistasi. Meidän olisi hyvä myös nöyrtyä kuuntelemaan teologisesti eri tavalla ajattelevia ja oppimaan myös sellaisilta Kristuksen ruumiin jäseniltä, jotka joissakin kohtaa opillisesti olisivat kaukanakin meistä. Ehkä heissäkin vaikuttaa sama Herran Henki, vaikka "shibbolet" kuulostaisikin hieman eri tavalla lausutulta?

Mutta ehkä se olisi hyvä aloittaa saunomisesta? Tai yhdessä syömisestä?