Vartija, mikä hetki yöstä on? I

Paavali paaluttaa Roomalaiskirjeen alussa oman aikansa hellenistisen, kreikkalais-roomalaisen maailman rappiota.

"He, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet."

Jos Roomalaiskirje julkaistaisiin nyt kevään kirjamarkkinoille, kriitikot moittisivat Paavalia siitä, että tämä tyhjentää lippaansa akuutteihin kysymyksiin liittyen jo heti kirjeen alussa.

"Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti."

Paavali julistaa Jumalan tuomiota oman aikansa vaikutusvaltaisimmalle imperiumille, joka laajimmillaan käsitti melkein koko tunnetun maailman.

"Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa."

Muinaiset länsimaisen sivistyksen ja kulttuurin perustajat, Kreikka ja Rooma tuhoutuivat vuosisatojen saatteessa omaan degeneroitumiseensa, joka ilmeni erityisesti seksuaalisen elämän alueella, sitä kautta perhe-elämään ja edelleen koko valtiojärjestelmän ytimeen.

"Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen."

Tätä kautta Rooma menetti elinvoimaisuutensa ja tilalle tulivat barbaarit. Ensin rivisotilaiksi, sitten komentajiksi ja kenraaleiksi, lopulta kanssahallitsijoiksi ja jopa keisareiksi.

"Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia."

Paavalin profeetallinen analyysi on vakuuttava; tämän tähden Rooma tuhoutui. Se hylkäsi Jumalan ilmoituksen, joka olisi voitu ymmärtää, hyväksyä ja ottaa vastaan, jollei muuten, niin ainakin yleisen ilmoituksen tasolla. Jos Jumalan elämää suojelevasta laista ja sen periaatteista Niinkuin Luther sanoo, "Jumalan laki on elämän oma laki".

Nyt tämä sama historiallinen prosessi on täyttä vauhtia toteutumassa entisissä kristityissä länsimaissa. Meidän on kysyttävä: mitä meidän on opittava tästä historian opetuksesta?

Kun tarkastelemme omaa aikaamme, niin myöhäismoderni yhteiskunta hajoaa yksilöiksi, joilla kullakin on omat totuutensa. Periaatteessa kaikilla on kyllä yhtäläinen äänioikeus, mutta tosiasiassa valtasuhteilla on taipumus kumoutua. Tällöin tähän asti marginaaliryhmät (kuten esim. seksuaaliset vähemmistöt) saavat paljon huomiota ja tulevat hyvin kuulluksi. Se, mikä aiemmin oli synnillistä, muuttui sitten hyväksyttäväksi ja korotetaan lopulta jopa kaiken inhimillisyyden todelliseksi mittariksi.

Kaikilta vaadittu poliittinen korrektius rajoittaa aiemmin poikkeaviksi (tai peräti synnillisiksi) tulkittujen elämäntapojen ja uskomusten arvottamista. Tämä puolestaan lisää kaikenlaista eettistä relativismia. Kuka kohta enää uskaltaa sanoa mitään oikeasta tai väärästä - totuudesta ja valheesta puhumattakaan? Mihin tämä ajattelu sitten johtaakaan äärimmilleen vietynä? Vrt. esim. Ruotsin tilanne, jossa homoseksuaalisuden tuomitseminen synniksi voi johtaa kunnialoukkaussyytteeseen.

Myöhäismoderniteetissa ihmiset eivät juurikaan tavoittele yhteistä hyvää, vaan pyrkivät henkilökohtaiseen etuun, hyvinvointiin ja myönteisiin elämyksiin. Kulttuurin tehtäväksi tulee tällöin luoda miellyttävä ympäristö ja ilmapiiri. Pahan mielen ehkäisemiseksi käytetään myös erilaisia terapeuttisia tekniikoita.

Perinteisin raamatullisin arvoin varustetulle seurakunnalle ei jää paljon liikkuma-alaa tässä uudessa kuviossa. Myöhäismoderniteetti kun mitätöi kristinuskon aivan perustavat käsitteet, kuten synnin, anteeksiantamuksen, armon, kuoleman ja ylösnousemuksen. Se kieltää Jumalan sanan auktoriteetin sekä kiistää tuonpuoleisen iankaikkisuuden.

Edelliseen tähän voidaan vielä lisätä melko täydellinen moniarvoisuus, luopuminen hyve-etiikasta, Raamatun mitätöinti totalisoivana pelastuskertomuksena, perinteisen yhteisöllisyyden – ja nyttemmin myös yhteiskunnallisuuden – kiistäminen ja rapautuminen sekä identiteetin käsitettä koskevat muutokset.

(Ks. aiheesta lisää dosentti, kirjallisuuden tutkija Markku Ihosen kirjoituksesta Esimodernista myöhäismoderniin Suomen teologisen instituutin vuosikirjasta v. 2001.)

Tätä taustaa vasten, kun siis naispiispa saarnaa Sateenkaarimessussa, mitä se kertoo ajastamme, missä ollaan menossa?

Kaiken hyväksyvä humanismi on siis syrjäyttänyt perinteisen kristillisen syntikäsityksen. Kirkollisen liberaalisiiven lanseeraama "rakkauden argumentti"-käsite ajaa oikealta ohi perinteisen kristillisen moraalikäsityksen (lain käskyistä ja kielloista puhumattakaan) niin, että perävalot vain vilkkuvat.

Mihin tämä tie johtaa? Mitkä ovat tämän nyt pääasiassa kirkollisen kehityksen vaikutukset a)koko yhteiskuntaan sekä b)muihin kristillisiin yhteisöihin, jotka yllättävän passiivisina seuraavat tilanteen kehittymistä/kärjistymistä?

Lahdessa järjestetään lauantaina 12.03.2011 viiden herätysliikejärjestön toimesta Kirkkokansan Raamattupäivä. Mielenkiintoista nähdä mitä se poikii tällä rintamalla. Sitä odotellessa taidan ryhtyä lukemaan pientä kirjasta, jonka juuri tilasin kristillisen kirjakaupan kautta: Minne menet, Suomen kirkko? - Luterilaisen kirkon lyhyt historia Suomessa, kirjoittaneet Reijo Arkkila ja Eero Parvio (Kustannus Oy Arkki, 2009). Siitä varmaan myöhemmin lisää. Niin, ja 12.03. ...