Paavali, työ ja raha, osa II

Paavali oli jännä mies. Tuo kaikkein suurin apostoli ja mies, joka puhui kielillä enemmän kuin kukaan korinttilaisista karismaatikoista ja joka oli temmattu kolmanteen taivaaseen niin, ettei itsekään jälkeenpäin ollut oikein selvillä oliko ollut ruumiissaan vai ei, tuo sama mies osoittautuukin tarkemmin katsottuna kaikkien hurmahenkien viholliseksi numero yksi. (Vrt. 1.Tim. 1:19-20.)

Paavalista ei nimittäin saa hörhöä tekemälläkään. Hän korostaa häpeilemättä ihmisen - uskovankin! - ensisijaista velvollisuutta pitää huolta omasta perheestään, vaikka kuinka olisi joku seurakunnan episkopos (1.Tim. 3:1-5). Hän pitää oikean uskon tunnusmerkkinä omista läheisistään huolehtimista ennen mitään hengellisiä haihatteluja (1.Tim. 4:8).

Näin tehdessään hän huolettomasti ohittaa kaiken sen vuosisataisen hurmahenkisyyden perinteen, joka on suistanut ihmisiä raiteiltaan niin kristinuskon kuin muidenkin uskontojen piirissä. Kun lukee esim. Paavalin kirjeitä Tessalonikan seurakunnalle ei voi olla kiinnittämättä huomiota niiden neuvojen maanläheisyyteen, mitä tulee Herran takaisinpaluun odottamiseen. Hän kehottaa heitä pitämään kunnia-asianaan, että he vain eläisivät rauhallisesti, hoitaisivat omat asiansa ja ansaitsisivat toimeentulonsa kättensä työllä. (1.Tess. 4:11)

Jatkossa hän vielä erikseen muistuttaa tessalonikalaisia uskovia siitä, että jos joku heistä ei suostu tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syödä. Tämän tiukan ohjeistuksen taustalla oli se, että Paavali apostolisine tiimeineen oli kuullut, että jotkut heidän joukossaan elivät kurittomasti, eivätkä tee työtä, vaan touhuavat joutavia. Herran paluun kun ajateltiin olevan niin lähellä, että nyt saivat maalliset velvollisuudet jäädä tärkeimpien rinnalla. Heille Paavalin neuvo on joidenkin mielestä jopa ärsyttävän epähengellinen: "Sellaisia me käskemme ja kehotamme Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä rauhoittumaan ja ansaitsemaan itse leipänsä." (2.Tess. 3: 10-12)

Muistan erään tapauksen nuoruusvuosiltani kun eräässä kristillisessä oppilaitoksessa opiskelevaa nuorta miestä muistutettiin hänen normaaleista arkisista velvollisuuksistaan, niin tämä oli selittänyt niiden laiminlyöntiä toteamalla, että "ei henki kehottanut". Niinpä. Ylihengellisten ihmisten ongelmana ovat aina olleet sellaiset "likaiset työt", jotka eivät näytä niin kunniakkailta tai jotka inhottavasti rassaavat heidän mukavuudenhaluaan.

Mieleen tulee se, mitä Jeesus teki maanpäällisessä elämässään ikävuosien 12 ja 30 välillä. Uusi testamentti ei kerro siitä mitään, kun taas sensijaan ns. pseudo-evankeliumit kertovat mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita ihmeitä tekevästä pojasta puusepän verstaassa. Ajattelen tämän kertovan jotain siitä, että usein gnostilaisperäisten pseudo-evankeliumien kirjoittajille ja lukijoille Jeesuksen "pelkästään" maanpäällinen elämä oli tietynlainen vakava ongelma, joka piti jollain tavalla joko selittää pois tai sitten yrittää pyhittää jollain ihmekertomuksilla, joilla ei ollut mitään historiallista pohjaa.

Ns. doketistien ongelmaan Jeesuksen ruumiillisuudesta on eräs ratkaisuyritys juuri nämä pseudo-evankeliumit. Kreikan kielen sana dokein tarkoittaa näyttää tai vaikuttaa joltain eli heidän mukaansa Jeesus oli vain näennäisesti ihminen. Niinpä doketistit ja heidän seuraajansa pitivät jopa skandaalina väitettä, että ihmiseksi tullut Jumala olisi tehnyt ruumiillista työtä, Hänen kainalonsa olisivat sen seurauksena haisseet, Hän olisi joutunut niistämään nenänsä, itkenyt myötätunnosta tai huutanut tuskasta. Jeesus oli heidän mielestään niin jumalallinen, että tuollainen ei tullut kysymykseenkään. Eräs ratkaisuyritys tähän oli se, että jumalallinen Jeesus astui maallisen Jeesuksen kehoon kasteessa ja poistui hyvissä ajoin ennen Golgatan tapahtumia.

Eräs kirkkohistorian (ja historian muutenkin) suuria opetuksia on se, että "historia toistaa itseään". Niinpä tänäänkin törmäämme doketistiseen harhaan new age-ajattelussa. Samanlainen hurmahenkinen suhtautuminen maallisista velvollisuuksista (kuten koulutus, työ, siivous tms.) huolehtimiseen näkyy hairahtumisena erilaisiin apokalyptisiin oman pään näkyihin. Yhteistä tälle kaikelle on ajatus hengellisyydestä jonkinlaisena korkeampana, maallisten velvotteiden yläpuolella olevana todellisuutena. Käytännössä "hengen sisäinen ääni" saattaa tällöin ohittaa jopa avioliittolupauksen, maallisen lain tai minkä muun hyvänsä inhimillisen näkökohdan tai velvollisuuden.

Entä minkä kannan Raamattu ja sen ihmiset ottavat tällaiseen epäterveeseen uskonnollisuuteen?

Paavalista, suuresta karismaatikosta puhuimmekin jo edellä: sama mies, jolla henkilahjat toimivat, ihmeitä ja tunnustekoja tapahtui ja näkyjä ja ilmestyksiä ilmeni, kehotti myös innokkaita lopun aikojen metsästäjiä vain hoitelemaan omat asiansa ja viettämään rauhallista elämää.

Herramme antaa tähän myös mielenkiintoisen näkökulman kun Hän puhuu opetuslapsilleen viimeisten aikojen todellisuudesta. Hän sanoo, että juuri sinä nimenomaisena hetkenä, kun Hän saapuu noutamaan omiaan luokseen taivaaseen, niin yksi Häntä odottavista on töissä pellolla ja toinen taas ruuanlaittopuuhissa (Matt. 24:40-41). Herra tempaa heidät yläilmoihin tavallisten arkipäiväisten tehtävien keskeltä.

Paavalin opetuksessa työnteon ja rahan ansaitsemisen motiiveista on ehkä yllättävin kuitenkin tämä: "Joka on varastanut, älköön enää varastako, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillään sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle." (Ef. 4:28) Kunnia-asiamme on tehdä työtä ja sen perusteella auttaa muita ja ansaitsemallamme avustaa avun tarpeessa olevia. Tämä koituu sitten, ei vain muiden, vaan myös meidän itsemmekin siunaukseksi.

Tämä painotus on itse asiassa koko Paavalin antamisopetuksen idea 2. Korinttilaiskirjeen 9. luvussa (jota erheellisesti joskus myös "kymmenysopetukseksi" kutsutaan). "Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi, voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää... niin että te kaikessa vaurastuen voitte vilpittömästi harjoittaa kaikkinaista anteliaisuutta, joka meidän kauttamme saa aikaan kiitosta Jumalalle." (2.Kor. 9:8, 11)

Joku nimittäin ne Tessalonikan eskatologitkin elätti - tai näin he ainakin edellyttivät tapahtuvan. Mutta juuri tämän tähden Paavali kehotti jokaista tekemään työtä, syömään omaa leipäänsä, eikä olemaan ulkopuolisen avun tarpeessa. Tällainen moitteeton elämä nimittäin tuotti kunniaa Jumalalle pakanoiden keskuudessa.