Thursday, October 28, 2010

Voittajien kirjoittama historia

"Nuori mies on huolestunut.
- En tule koskaan enää ajattelemaan asioista entisellä tavalla.
- Älä koskaan sano ei koskaan, abbedissa hymyilee.
- Mutta juuri sen vuoksi vanhat kertomukset ja laulut ovat vaarallisia. Vaarallisia kuninkaille ja paaveille, vaarallisia linnanherroille ja piispoille, vaarallisia voudeille ja kirkkoherroille."
(s. 46)

Lueskelen suurella mielenkiinnolla ystäväni Karin joskus ammoin suosittelemaa Robert Brantbergin historiallista kertomusta Kadonneet kronikat ( Rajalla, 2007). Se on birgittalaismunkki Jöns Budden tarina 1400-luvun Skandinaviasta, joka tuolloin vielä oli osa yhtenäistä katolilaista Eurooppaa - joskin Pohjolaankin kiirivät uutiset uusista hussilaisten, talonpoikien ja John Wycliffen levottomuuksista. Aika oli siis muuttumassa...

Eräs kirjan teema on kysymys siitä, kuka onkaan kirjoittanut historiamme? Eipä kirjailija sitten turhaan huudahdakaan: "Jumala olkoon armollinen kaikkien kirjureiden levottomille sieluille." Kaipa tämä onnistuu - kirjurit kun useimmiten ovat vain valtaa käyttävien käsikassaroita. Historian "oikein" kirjoitus kun tapahtuu jossain muualla.

Itse törmäsin tähän kysymykseen 70-luvulla. Tuolloin näet ilmestyi Ristin Voiton kustantamana Uppsalan kirkkohistorian professori Gunnar Westinin tiiliskiviklassikko, Vapaan kristillisyyden historia. Tuo uraauurtava kirkkohistorian teos paneutuu erityisellä huolella uskonpuhdistuksen kolmannen haaran eli 1500-luvun Etelä-Saksan ja Sveitsin anabaptistisen liikkeen vaiheisiin. Eipä näistä asioista suomen kielellä oltu aiemmin juuri hiiskuttukaan.

Tuo laajat mitat saavuttanut herätysliike sai kärsiä vainoa joka taholta, niin roomalaiskatolisten, kuin uskonpuhdistuksen kahden muun haaran, reformoitujen ja luterilaisten taholta. Tässä kohtaa vainot tarkoittavat oikeasti aseellisia rangaistusretkikuntia, kidutuskuulusteluja, maastakarkotuksia, omaisuuden ryöstämistä, surmaamista esim. hukuttamalla - kastajaliikkeen jäseniä kun olivat. Valtava määrä näitä "vääräuskoisia" pakeni tuohon aikaan Tsekkiin, Alankomaihin ja lopulta Uuteen maailmaan saakka - saadakseen harjoittaa uskoaan vapaasti.

Käytännössä tämä liikehdintä on synnytti seuraavien neljän sadan vuoden aikana sen evankelisen kristinuskon valtavirran, jonka eri puronuomista löytyvät niin menneiden ajan mennoniitat ja hussilaiset, kuin baptistit, helluntailaiset ja muut suuret kristilliset yhteisöt. Loppu onkin sitten jo "yleisesti" hyväksyttyä kirkkohistoriaa.

Miten se menikään? "Marttyyrien veri on uuden herätyksen siemen" tai jotain sinne päin. (Kuulin muuten joskus, että Wolfgang Simson, joka asuu noilla seuduilla, jossa tuhatmäärin anabaptisteja tapettiin mm. luterilaisten veljiensä toimesta 1500-luvulla, on ollut mukana historiallisessa sovitustyössä, jossa haetaan sovintoa noiden historiallisten haavojen ja verenvuodatuksen puolesta. Ehkä meillä täällä Suomessakin voisi olla syytä samanlaiseen itsetutkisteluun?)

Samaan aikaan sitten kuitenkin törmäsin jatkuvasti ns. "virallisessa" kirkkohistorian kirjoituksessa täysin toisenlaiseen kuvaan uskonpuhdistuksen ajan tapahtumista. Anabaptistit kuulemma olivatkin vain pieni joukko hurmahenkisiä müntzeriläisiä, jotka asevoimin yrittivät perustaa Jumalan valtakuntaa maan päälle. Sitä tosiseikkaa, että nimenomaan anabaptistit olivat sekä vahvasti pasifistinen että raamattu-uskollinen liike, ei juurikaan tuotu esille.

Historia on voittajien kirjoittamaa. Joskus tuntuu myös siltä kuin kirkkohistoia olisi sitä aivan erityisesti. Miten on asia nykyään?

1 comment:

  1. Anonymous5:38 PM

    Muistelen nuoruudessani 70-luvulla lukeneeni kirjan "Ei Regina", joka ehkä liittyi tähän anababtistien kohteluun. Uskovien kokoontumiset oli kiellettyjä, he kokoontuivat salaa vuoriston luolissa pitämässä hartaus- ja rukoustilaisuuksia. Heidän kaltoinkohtelunsa oli tyrmistyttävää, pilkkaa, yhteisön ulkopuolelle karkottamista, kidutusta, jopa hukuttamista. Päähenkilö,Regina, joidenkin uskonystäviensä kanssa joutui pakenemaan, kun muuta mahdollisuutta selvitä hengissä ei ollut.Etsin kirjaa googlettamalla, mutta en löytänyt. Kirja teki nuoreen mieleeni tuolloin hyvin syvän vaikutuksen.

    ReplyDelete