Sunday, June 13, 2010

Pesikö Kepu kasvonsa?



Keskustapuolueen
puoluekokous Lahdessa alkaa sitten olla ohi ja media on edelleen aika lailla tohkeissaan puhuu kasvojen pesusta, uudistumisesta yms. Ja tottahan puolueen johdossa iso luuta lakaisi. Ehkä suurempi ihme olisi ollut, jollei olisi lakaissut. Jutta Urpilainen sai veroisensa kilpasiskon Mari Kiviniemestä; kaksi tiukkaa akkaa Pohjanmaalta. Saa nähdä mitä siitä tulee.

Mutta tosiasia näyttää siltä, kuin mitä heittelin ilmoille tuossa pari päivää sitten: "Turhautunut Vanhanen jättää keskustan hajaannuksen tilaan". Tältähän se vähän näyttää näin maallikonkin silmin. Sellainen tukeva arvopohja, joka kestää hyvän rakentamisen, ajan hampaan ja tuulten tuiverrukset, näyttäisi olevan keskustaväeltä hukassa. Olen jo pari vuotta sitten Hannu Takkulan kirjaa lukiessani törmännyt tähän samaan juttuun. Tämä voitaisiin pukea kysymyksen muotoon, miten on mahdollista, että alkiolaisen raittiusaatteen sisäistänyt pääministeri ilman sen suurempia omantunnon tuskia alentaa alkoholin hintoja tunnetuin seurauksin? No, ehkä tämä on kepulainen sovellutus sloganista "Bisnes in bisnes, Moses in Moses"?

Tämä hämmennys ja sekasorto on sikäli mielenkiintoista, että keskustapuolueessa itsessään on jo historiansa alkuvaiheissa nähtävissä jonkinlainen aatteiden sekamelska ja kahtaalle suuntautuminen. Tarkoitan toisaalta kristinuskon ja toisaalta antroposofian välistä jännitettä. Emäpuolue Maalaisliiton oppi-isän ja perustajan Santeri Alkion ajattelusta löytyy nimittäin yhteyksiä niin antroposofiaan kuin steinerlaisuuteenkin (mm. J.W.Snellmanin kautta). Kirkollinen kristinusko näyttää hänen kohdallaan jäävän enemmän jonkinlaisen historiallis-kulttuurisen kontekstin osaan.

Kuitenkin samaan aikaan keskustalaisessa liikkeessä on ollut vahva sijansa esim. laestadiolaisella herätysliikkeellä (jossa siinäkin toki voidaan nähdä myös vahvoja lieveilmiöitä). Alkion ohella toinen liikkeen varhainen johtohahmo on ollut Kyösti Kallio, jonka suhtautuminen kristillisyyteen on ilmeisesti ollut paljon tunnustuksellisempaa (etten rohkenisi sanoa, omakohtaisempaa).

Mutta ei tämä hengenheimolaisuus antroposofian ja steinerlaisuuteen nähden rajoitu vain liikkeen aatteelliseen oppi-isään, vaan myös sellaiset keskustavaikuttajat kuten Paavo Väyrynen ja Esko Aho diggaavat kovasti em. -ismeistä. Heidän molempien oppi-isänä nimittäin vaikuttaa maamme johtava steinerpedagogi, Reijo Wilenius.

Mielenkiintoista informaatiota näiden hemmojen yhteydestä löytyy 02.04.2001 esitetystä MOT-ohjelmasta, joka ruotii Steiner-koulujärjestelmää maassamme. Lyhyt lainaus ohjelmasta (jossa kursiivit minun):



"
Antroposofiaan voisi toki suhtautua pelkällä olankohautuksella, mutta liikkeellä on Suomessa kokoonsa nähden huomattavasti vaikutusvaltaa. Antroposofian grand old man Reijo Wilenius on jostakin syystä erityisesti keskustalaisten poliitikkojen suosikki. Itsensä koleerikoksi luokitellut Paavo Väyrynen kehuu Wileniusta mm. kirjoissaan Itsenäisen Suomen puolesta sekä On totuuden aika, osat 1 ja 2. Väyrysen teksti voisi paikoin olla peräisin Wileniukselta, tai peräti Steinerilta:

´Omalta osaltani olen varma, että luonnonlait todellakin tulevat muuttumaan – että ne tulevat täydentymään ja täsmentymään. Tämä avaa huikeita näköaloja tulevaisuuteen. Materialismin ylivalta voi murtua vasta sitten, kun tajutaan, että on olemassa myös henkinen todellisuus, joka vaikuttaa luonnossa ja ihmisissä aivan yhtä lailla kuin tiedossamme oleva aineellinen todellisuus.´

Wilenius vaikutti ratkaisevasti siihen, että Paavo Väyrysestä tuli - omien sanojensa mukaan – radikaali luonnon ja ihmisen puolustaja. ... Esko Ahokin sai viime presidentinvaalikampanjassa kertoa, ketkä ovat hänen suosikki-intellektuellinsa. Aho A-Studion vaalikeskustelussa: ´Jos nyt tieteen puolelta, niin Reijo Wileniusta, von Wrightiä, heitä voi pitää älymystön edustajina, ilman muuta.´

Aholla on suhde antroposofiaan ainakin kahden ihmisen kautta. Wileniuksen ohella häneen on vaikuttanut Antti Tuuri, joka kirjoitti viime presidentinvaaleja varten Esko Ahon elämäkerran. Tuuri on kertonut antroposofisesta uskostaan kirjoissaan; hänen veljensä Jussi Tuuri on Helsingin kristiyhteisön pappi.

Steineria Aho ei muista lukeneensa, mutta aatteellinen yhteys löytyy keskustan oppi-isän Santeri Alkion kautta. Alkiohan oli suuntautunut teosofiaan, samoin kun Steiner ennen ryhtymistään antroposofiksi. Myös Alkio korosti henkilökohtaisen kehityksen merkitystä. Aho: ´Jollakin tavalla koen, että Wilenius ja Alkio ovat hengenheimolaisia toistensa kanssa.´"


Eipä ihme, että siinä Hannu Takkula päätyi Brysseliin, koska kotimaan politiikassa ja keskustalaisessa liikkeessä ei löytynyt tilaa, ei aatteellisesti, ei henkisesti, eikä varsinkaan hengellisesti.

Onko niin, että jonkin liikkeen -oli se sitten herätysliike, aatteellinen suuntaus tmv. - elinkaaren aikana, sen eri historian vaiheissa tulee esille kolme seikkaa:

- sen aito alkujuuri - mitä se pitää sisällään?

- sen varsi - miten se toimii käytännössä ja vaikuttaa historiassa?

- sekä lopulta sen hedelmä - millaista kulttuuria, käytäntöjä ja toimintatapoja se poikii?

Onko niin, että kun kulttuurin ja yhteiskunnan tietty kehitysvaihe tulee päätökseensä, niin tämä hedelmä väistämättä tulee näkyviin? Toistuu sama asia kuin luonnossakin: banaanin kypsyys on ensimmäinen merkki sen mätänemisestä. Johtuvatko Keskustan arvoristiriidat, sen sotkut ja sekamelska siitä, ettei sen juuri ole alunperinkään ollut täysin puhdas, mutta nyt on vain tultu tiettyyn päätekohtaan koko kulttuurin osalta?

Se, mitä nyt tarvittaisiin olisi Jumalan valon paljastava vaikutus. Se vain voi rakentavalla tavalla erottaa asiat toisistaan. Joskus täytyy vanhaa säälimättä purkaa, jotta voitaisiin rakentaa uutta terveeltä pohjalta. Jumalalla on kuitenkin hallintavalta ja lupa puuttua poliittiseen toimintaankin. Hän tekee sen joko luvallamme - tai sitten ilman lupaamme. Ensin mainitussa on kyse mielenmuutoksesta ja kääntymisestä Jumalan puoleen. Jälkimmäisen seuraukset voivat olla tuhoisat, niin yksityisen ihmisen kuin kokonaisen yhteisönkin kohdalla: "Mene, mene, tekel, ufarsin."

Ehdotanpa Keskustapuolueen uudelle johdolle (plus uudelle ministeri Juha Rehulalle) samaistumisen kohteiksi Danielia, Sadrakia, Meesakia ja Abednegoa, jotka eivät kumartaneet kultaista kuvapatsasta. Heillä oli sitä, mitä kutsutaan asenteeksi: "meidän Jumalamme voi kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä, ja hän pelastaa myös sinun kädestäsi, kuningas. Ja vaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumartaen rukoile kultaista kuvapatsasta, jonka sinä olet pystyttänyt".

Siinäpä oivat menestymisen eväät Suomenkin päivänpolitiikkaan. Meillä on tänä päivänä entistä suurempi tarve todellisille arvojohtajille, koska päivittäin näemme median kautta viestejä täysin päinvastaisesta toiminnasta eli johtajista, joilla on arvot hukassa.


6 comments:

  1. mimosa11:59 PM

    Hyvä hyvä! Lähetä tämä Keskustalaisille :)

    ReplyDelete
  2. Ööh... niin kenelle niistä? :)

    ReplyDelete
  3. Anonymous9:22 AM

    Kepu ei koskaan muutu. Sen perimmäinen oppi on HALLITA. Kepu haluaa hallita ja olla valtaa käyttävä. Niinkuin nytkin. Edellisen kerran 450.000 suomalaista valitsi pääminisetrin ja nyt sen saman tekee 2.000 kepun valitsijamiestä. Tämä on irvikuva demokratiasta se se vie sinne alkulähteellä: haluan hallita, olla vallassa, haluan pomon paikalle aina.
    Jukka T

    ReplyDelete
  4. Pekka Sahimaa1:34 PM

    Eräs kainuulainen kristitty ystäväni - entinen kepun kunnallispoliitikko - yritti ennen presidentinvaaleja saada aikaan Matti Vanhasen kanssa
    keskustelua kepun murentuneesta arvopohjasta tämän Oulun vierailulla.

    Olihan Keskustapuolueen edeltäjällä Maalaisliitolla vielä 60-luvulla vaalimainoksissaan lakikirja ja Raamattu sekä toteamus: Näihin Maalaisliitto turvaa.

    Vanhanen ei yksinkertaisesti suostunut arvokeskusteluun.

    Välillä tuntuu, että nykykepun uudistusjohto on ollut jopa häpeissään kristillisestä taustastaan...

    ReplyDelete
  5. Pekka Sahimaa1:36 PM

    Kepu yrittää olla maalaisten puolue, kaupunkiin muuttaneiden maalaisten puolue, kaupungista maalle muuttaneiden puolue ja kaupungissa asuvien puolue.

    Se on kuin kansankirkko, joka yrittää miellyttää kaikkia - paitsi suvaitsemattomia alkuperäisen arvopohjan kannattajia.

    ReplyDelete
  6. Pekka Sahimaa1:47 PM

    Ennen viime eduskuntavaaleja kuuntelin jonkun politiikan asiantuntijan - ei toimittajan - analyysin kokoomuksen vaalivoitosta. Tämä totesi, että kepu ja sossut elävät vielä maaseutu-kaupunki -kahtiajakoa ja työväestö - porvaristo -vastakkainasettelua. Kokoomus oli osannut irrottautua vanhoista rakenteista. Siksi se voitti. Katainen on särmä johtaja, joka on nuorena kestänyt hyvin paineet ja jolla on ollut rohkeutta puuttua maamme asioiden hoitoon.

    Sosiaalidemokraateilla on on edelleen uskottavuusongelma. Heinäluoma yrittää tuoda ammattiyhdistyksen uskottavuutta aukomalla päätään kuin pahapäinen nainen. Urpilainen urputtaa ja räksyttää sukkahousuissaan kuin itseään myyvä pietarilaishuora maksamattomien laskutusten jälkeen. Jungner hankittiin suoraan Yleisradion johdosta uudistusmieliseksi puoluesihteeriksi(eikö kaveri löytänyt todella parempaa hommaa?). Hän on epäuskottava rakkauden apostoli, joka yrittää vedota sosiaalisessa mediassa tekomodernisti ilman todellista aatepohjaa ja visiota.

    Kepu sai naisjohtajan. Sehän se on ratkaisu puolirikollisten miesten likaamalle pesälle. Miten kävi sosiaalidemokraateille?

    ReplyDelete