Kolme asiaa I

Blogikommenteissa on ollut rakentavaa keskustelua apostoliudesta, hengellisestä vanhemmuudesta ja yhteisistä kokoontumisista. Poimin sieltä pikku hiljaa kolme pointtia esille lähempää tarkastelua varten, joista ensimmäinen tässä.


Hengellinen vanhemmuus

Jumala on Isä. Kaikki vanhemmuus perustuu Häneen ja on lähtöisin Hänestä. Meidät on luotu Jumalan kuvaksi tässä suhteessa: isiksi ja äideiksi, vanhemmiksi niin biologisessa, maallisessa kuin hengellisessäkin mielessä. (Ks. Ef. 3:14-15.)

Kun kysymme tältä pohjalta, millainen Jumala on, saamme vastaukseksi määritelmiä, kuten rakastava, hyvä, armollinen, lempeä, eheyttävä ja kärsivällinen. Erityisesti oma aikamme, jossa on paljon erilaista rikkinäisyyttä, haluaa korostaa Jumalaa tällaisena "rakastavan sydämen Isänä" ja hyvä niin. Jumala todellakin on tällainen Isä. (Ks. Ps. 103:13.)

Kun tältä pohjalta sitten lähdetään puhumaan Jumalasta, Hänestä tulee helposti hyvin humanistinen Jumala. Hänessä ei nähdä mitään muita puolia kuin nämä. Oman aikamme yksipuolinen, jopa väärä käsitys rakkaudesta on hapattanut myös käsityksemme Jumalasta. Hänestä on tullut moniarvoinen, kaiken hyväksyvä seniili, joka istuu taivaassa ja hajamielisesti katselee läpi sormien omien lastensa tekosia täällä Maan päällä.

Juudan Leijonan ajatellaan olevan kesytetty ja Hänestä on pyritty tekemään kiltti kotikissa. Valitettavan usein törmään uskovienkin keskuudessa tällaiseen yksipuoliseen kuvaan Jumalasta. Tämän kuvan viljeleminen johtaa meidät harhaan, niin opissa kuin elämässäkin. Hänessä nimittäin on toinenkin puoli.

Hän on myös Pyhä. Tätä ei suinkaan kielletä teoriassa, mutta ei myöskään haluta kohdata käytännössä. Hän on kiivas Jumala, ehdoton auktoriteetti, kuluttavainen tuli, Vanhurskas Tuomari, joka kurittaa ja rankaisee lastaan. Hätkähdin eräänä ilta kun luin Heprealaiskirjeestä, mitä on kirjoitettu Jumalasta meille, uuden liiton uskoville. Ks. itse Hepr. 12:1-13 - ei Jumalan Sanaa tarvitse selitellä.

Kun ajatellaan sitten hengellistä vanhemmuutta ja sen esille tuloa käytännössä, paimenuutta, hengellistä johtajuutta, opetuslapseuttamista ja mentorointia, niin kysymme tältä pohjalta millainen on hengellisesti vanhempi mies ja nainen? Hyvin helposti häneen liitetään tuon ensimmäisen jumalakuvan määritelmiä: rakastava, hyvä, armollinen, lempeä ja kärsivällinen. Hyvä näin - ilman tällaista vanhemmuutta emme tulisi toimeen.

Mutta entäpä jos hengellinen vanhempi, isä tai äiti asettaakin rajoja, arvioi kriittisesti ja kyseenalaistaa asioita nuoremman elämässä? Entäpä jos hän nuhtelee ja jopa kurittaa? (Mitä tämä viime mainittu olisi käytännössä, sitä en osaa sanoa.) Eli pitääkseen lapsen/nuoren oikealla tiellä, kasvattaakseen häntä ja ohjatakseen häntä hyvään hengelliseen kasvuun hän tuo esille käytännön elämässä ja vaelluksessa tätä Jumalan toista puolta? Sitä puolta, joka on niin vieras ja vastenmielinen oman aikamme postmoderneille arvoille. Tuleekin ilmi, miten perin humanistinen kuva meillä onkaan Jumalasta ja että sen mukaista opetuslapseuttamista ja mentorointia monet meistä haluavat. Ei rajoja, ei auktoriteetteja, vaan vain se toinen puoli.

Mihin tämä johtaa? Se johtaa hengelliseen maitoruokaan ja keskenkasvuisuuteen. Se vääristää koko hengellisen kulttuurimme. Mentor saakin kuulla olevansa kovasydäminen ja hengensammuttaja, kun hän uskaltaa arvioida ja kyseenalaistaa asioita. Onko tällä mukavuudenhaluisella "poimitaan rusinat pullasta"-hengellisyydellä jotain tekemistä sen kanssa, että aito kurinalainen hengellinen kasvu, joka perustuu esim. LTG-tyyppiseen läpinäkyvyyteen ja tilivelvollisuuteen ei ota kasvaakseen maassamme. Esim. USA:ssa ja Euroopassa voimakkaasti leviävät orgaanisen seurakuntamallin hengelliset liikkeen käyttävät juuri tätä tapaa opetuslapseuttamisessa ja mentoroinnissa.

Jokainen isä haluaa parasta lapselleen. Se kuuluu vanhemmuuden perusluonteeseen. Tässä mielessä jokainen huonoinkin isä tai epätäydellisin äiti heijastaa Jumalan kuvaa itsessään. Jokaisella lapsella on omat kasvuvaiheensa ja kipunsa, joille on annettava aikaa ja substralia (tämä näin vertauskuvallisesti puhuen). Jokainen vanhempi on myös epätäydellinen. Vain Jumala on Täydellinen Isä, jossa nämä kaksi puolta - rakkaus ja pyhyys - ovat ehyessä tasapainossa keskenään. Meidän on elettävä keskinäisen anteeksiantamuksen ja kunnioituksen ilmapiirissä.

Meidän on hyväksyttävä myös Raamatun opetus tässä kohtaa: "Poika kunnioittakoon isää ja palvelija herraansa. Mutta jos minä olen isä, missä on minun kunnioitukseni?" (Mal. 1:6). Uuden liiton seurakunnassa ei vain ole mitään hallinnollisia tai muita keinoja tämän toteuttamiseksi tai valvomiseksi, vaan kaiken tulee perustua rakkauteen ja nöyryyteen.

Tässä on meillä vielä paljon opeteltavaa niin yksilön kuin yhteisönkin tasolla. Monien hengellisten ilmiöiden ja asioiden suhteen ei kannata häthätää rynnätä tekemään johtopäätöksiä tai lausumaan tuomioita. Monet hedelmät niin hyvässä kuin pahassakin kasvavat täyteen mittaansa hyvin hitaasti. Mutta aina on olemassa se mahdollisuus, että joku jossain on jo joskus aiemmin käynyt läpi samoja tilanteita ja vaiheita kuin mitä nyt on menossa ja kykenisi neuvomaan välttämään tiettyjä sudenkuoppia ja ansoja, jos häntä kuunneltaisiin. Tätä asiaa kutsun hengelliseksi vanhemmuudeksi.