Miksi pitäisi pysyä kirkossa?
Jari Rankinen kirjoittaa kirkollisen pravdan eli Kotimaa-lehden verkkojulkaisun blogissaan ajankohtaisesta aiheesta otsikolla "Miksi pitäisi olla kirkon jäsen?" Viime vuoden aikana kirkosta erosi 48 000 suomalaista, kuka mistäkin syystä. Kirkosta kun tunnutaan tätä nykyä erottavan sekä sen tähden, että se on niin maallistunut, että sen tähden, että se ei ole riittävän maallistunut. Tällä hetkellä kirkkoon kuuluu enää neljä viidestä suomalaisesta. Kirkosta eroamislukuja käytetään sitten hyvänä käsikassarana suuntaan jos toiseenkin. Esimerkiksi Imatran evl. seurakunnan kirkkoherran Olli Aallon sukupuolenvaihdosjutun tultua (aika tarkoitushakuisesti) ilmi kerrottiin, että monet ihmiset paikkakunnalla ovat eronneet kirkosta tämän takia. Tarkennuksena sitten (aika tekopyhästi) selitettiin, että nämä ressukat eroavat protestiksi sille, miten huonosti kirkossa on khra Aaltoa kohdeltu.
Katin kontit, sanon minä. Kirkossa ei ole kuulunut mitään soraääniä ko. asian johdosta, ei varsinkaan kirkon johdon taholta - etenkään sen jälkeen, kun piispa Voitto Huotarinkin reaalipoliittinen minä havahtui unesta. Elikkä luulen ainakin merkittävän osan imatralaisista eronneista tehneen päätöksensä vastalauseena kirkon nykykehitykselle, jota ei enää voi edes hyväntahtoisesti kutsua maallistumiseksi - tämä tapahtui jo parikymmemntä vuotta sitten! - vaan enemmänkin pakanallistumiseksi. Lamput sammuvat kansankirkossamme...
Tämän Rankisen blogikirjoituksen terävin kärki onkin suunnattu niille kirkon jäsenille, jotka Rankisen sanoin "haluavat sitoutua Raamattuun ja luterilaisen kirkon uskoon". Näitä Rankinen kehottaa vakavasti harkitsemaan kirkossa pysymistä - edelleen kaikesta huolimatta.
Miksi ihmeessä? Miksi pysyä sellaisen uskonnollisen yhteisön sisällä, jonka tunnustus ja toiminta käytännössä muodostavat alinomaisen uhan omalle uskonelämälleni? Emmehän me havittele Jehovan todistajien tai Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkonkaan jäsenyyttä. Eikö olisi kaikkein yksinkertaisinta lähteä etsimään uskon yhteyttä muiden Jeesuksen Kristukseen uskovien kesken?
Rankinen esittää perusteluiksi kirkossa pysymiselle seuraavia argumentteja:
- kirkossa on edelleen paljon hyvää toimintaa ja uskovia työntekijöitä eri tehtävissä
- kirkko on hänelle niinkuin koti, jossa on välillä vähän tylyjä isäntiä, mutta sen takia ei tule hylätä kotia
- entä mihin sitten mennä, jos eroaa kirkosta? uskovan kun kuuluu aina olla jonkin seurakunnan jäsen ja omata näin hengellinen koti, jossa on mahdollisuus ehtoollisyhteyteen jne.
Rankinen tuntuu siis näkevän kirkon ensisijaisesti eräänlaisena toimintakenttänä, jossa on mahdollista toteuttaa erilaisia toimintoja ammattilaisten toimesta. Toiseksi hän perustelee kirkossa pysymistä tällä tutuksi tulleella "hengellinen koti"-argumentilla, joka kuitenkin lähemmin tarkasteltuna viittaa enemmänkin johonkin herätysliikejärjestöön (joka Rankisella itsellään on Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys). Näyttää siis enemmänkin siltä, että kirkolla on arvoa juuri tässä kontekstissa herätysliikejärjestöjen turvallisena, joskin aina välillä tylynä kotina.
Rankisen viimeinen kohta paljastaa argumenttien onttouden: ihminen voi jäädä uskossaan heitteille, jos hänen nimensä pyyhitään pois jonkun uskonnollisen yhteisön jäsenrekisteristä. Kirkon ulkopuolelle joutumisen pelolla hallitseminen on vanhastaan vahva ja tuttu argumentti kirkollisille vallankäyttäjille. Tämä totuus pätee kyllä edelleenkin, vaikka itse kirkkokunnan nimeä muutettaisinkin. Tämä seikka muuten saa kirkosta lähtevät valitettavan usein toistamaan isiensä virheen eli perustamaan yksinkertaisesti uuden seurakunnan - noin ikäänkuin varmuuden vuoksi.
Uuden testamentin opetus seurakunnasta kuitenkin vapauttaa meidät näiden uskonnollisten alkeisvoimien alaisuudesta pois. Kristuksen seurakuntaan ei nimittäin voi mitenkään liittyä. Sen jäseneksi voi tulla ainoastaan uudestisyntymisen eli uskoontulon kautta. Siihen kuuluvat siis vain Jeesuksen uskovat ihmiset. Muuta seurakuntayhteyttä Raamattu ei yksinkertaisesti tunne. Näin ollen ehtoollisyhteyteen tai muuhunkaan kokoontumiseen ei tarvita mitään muuta perustetta kuin tämä yhteinen usko Jeesukseen. Mikä ihme saa meidät tekemään yksinkertaisista UT:ssa ilmoitetuista asioista niin hirveän vaikeita?
Anna kun kerron: kirkkohistorialliset traditiokerrostumat, vuosisatoja vanhat aikasidonnaiset tunnustukset ja herätysliikkeitten perinteet. Näihin sidoksissa olleet ihmiset (so. kirjanoppineet ja fariseukset) syyllistyivät Jeesuklsemnkin tappamiseen. Mikä sitten loppujen lopuksi onkaan muuttunut noista ajoista?
En siis suosittele kirkkoon kuulumista kenellekään. Jos kerran todella on kysymys hengellisestä kodista, niin miten ihmeessä sen kanssa sopivat yhteen kirkon nykyinen suuntautuminen? Se kun ei palvele millään tavalla tätä hengellistä rakentumista. (Ellei sitten todellisia syitä olla lähtemättä kirkosta olekin ihmispelko, muutosvastarinta, turvallisuushakuisuus tai mukavuudenhalu jne?)
Sitten seuraa varoituksen sana Sinulle, joka esim. luettuasi Galatalaiskirjeen ja ymmärrettyäsi sen todellisen vapauden luonteen, johon Kristus on meidät vapauttanut, innostut eroamaan kirkosta: älä luule edessäsi olevaa tietä helpoksi! Voimme toki luottaa siihen, että Hyvä Paimen on mukana matkassa, mutta edessä on monenlaisia vaaroja. Tähän ei kutsuta hörhöjä, ei haihattelijoita, eikä hurmahenkiä. Kyse on paljon enemmästä kuin vain astumisesta pois mukavuusvyöhykkeeltä. Kyse on astumisesta ulos systeemistä (ns. Matrix-kokemus), jolloin edessäsi on sekä mahdollisuuksia että uhkia. Tällä matkalla tarvitset ehdottomasti seuraasi luotettavia uskonkumppaneita, taisteltovereita.
On ollut mielenkiintoista lukea yhä suoremmiksi käyviä kehotuksiasi erota kirkosta. Samaan aikaan on ollut mielenkiintoista, miten pariinkin otteeseen hyvin pian tällaisen lukuhetken ja omien sisäisten taisteluiden jälkeen olen tavannut kirkossa vielä toistaiseksi vaikuttavan pastorin (toisessa tapauksessa jopa kirkkoherran), jonka kanssa ollaan oltu hyvinkin samoilla aallonpituuksilla. Kirkon tilasta on oltu huolissaan ja ihmetelty sen nykyisiä linjauksia. Kummassakin tapauksessa jouduin äkillisesti kanttorinsijaiseksi vakituisen kanttorin äkillisesti sairastuttua. Jälkimmäisen kerran jälkeen koin, että Herra näiden kokemusten kautta rohkaisi minua ja tarkoitus olisi, että kirkosta eroamisen aika omalla kohdallani ei ole ihan vielä.
ReplyDeleteItse olen nyt 4½ vuotta opiskellut kirkkomusiikkia ja vielä vuoden verran pitäisi jaksaa, ja sitten voisi päästä vakituiseen kanttorin työhön sikäli kun vielä kirkkoon kuuluu. Kun aikoinaan vaihdoin alaa, koin voimakasta kutsumusta kirkkomuusikon työhön, sillä se ala on itselläni luontaisesti vahvin - kummatkin vanhempani ovat samalla alalla. Ei tekisi mieleni kovin helpolla luovuttaa, jos kerran kirkon sisälläkin voi kutsumustaan toteuttaa ja siten tulla toimeen. Työmies on palkkansa ansainnut.
Virsien säestäminen ja uruilla soittaminen ovat minulle rakkaita asioita. Kirkosta eroamisen kynnys ei siis tosiaan aivan mitätön ole, mutta rukoilen johdatusta ja viisautta tehdä Pyhän Hengen ohjauksessa oikeita päätöksiä oikeaan aikaan.
Siunattua vuoden jatkoa!
Tuomo
Kiitos Tuomo kommentistasi. Arvostan sitä suuresti.
ReplyDeleteMitäpä vastaisin Sinulle? Tunnut olevan vilpitön ja Jumalaa pelkäävä sielu. Näin ollen ajattelen, että olet hyvän Jumalan huomassa. Vaella siis suoraan Hänen tiellään ja Hän johdattaa Sinua. Älä kuitenkaan anna pettää itseäsi.
Mutta kuitenkin muutama kommentti huomioihisi.
Ehkäpä asia onkin niin päin, että haluan kehottaa ihmisiä etsimään AITOA uskonyhteyttä muiden Herraa seuraavien kanssa. Eli pääpaino ei olisikaan kirkosta eroamisessa, vaan aidossa uskovien yhteydessä. Siinä nyt vaan on sitten kantona kaskessa kuuluminen ja mukanaolo kirkossa, joka on kieltämässä tunnustuksensa, itsensä ja jopa Jumalan. Silloin kannattaa miettiä kumpi maksaa enemmän: kuuluminen vai lähteminen?
Tuolla hyvällä koulutuksellasi toki löydät muutakin työtä. Monet meistä toteuttavat kutsumustaan leipätyön oheissa ja joskus myös sen puitteissa, eikä siinä ole mitään pahaa, vähempiarvoista tai outoa - Paavalikin teki niin.
Monet tuntemistani rakkaista veljistä & sisarista, jotka kuuluvat evl. kirkkoon, tuntuvat elävän jonkinlaisessa pitkitetyssä "sitku"-tilanteessa eli he ajattelevat, että sitten kun tämä ja tämä asia tapahtuu kirkossa, niin sitten on aika lähteä. Kuitenkin he näyttävät siirtävän evlutista lähdön rajapyykkiä kerta kerralta kauemmas hamaan tulevaisuuteen.
Uskon Jumalan yksilölliseen johdatukseen, mutta joskus täytyy olla myös ankara. Sitä on kiivaus Hänen huoneensa puolesta, eikä se kuitenkaan lyö poskelle rakkauden kaksoiskäskyä (eikä se voisikaan).
Kiitos vastauksestasi, Timo. Minäkin arvostan puolestani sitä. :)
ReplyDeleteHerra auttakoon minua välttämään sekä petetyksi joutumisen että itsepetoksen. Rukouksessa minun ainakin pitäisi viettää enemmän aikaa, että Herran tahto kirkastuisi paremmin.
Mainitsemasi pääpaino on todella tärkeä asia. Kristittyjen parempaan yhteyteen todella tulisi pyrkiä eikä vain omassa voimassamme.
Tämä oli oli mielestäni hyvin muotoiltu: kumpi maksaa enemmän, kuuluminen vai lähteminen. Minua suorastaan ärsyttää seuraavan dialogin vastaus (en muista tarkkaa sisältöä, menee aika vahvasti sinne päin): -Joudunko helvettiin, jos eroan kirkosta? -En olisi valmis ottamaan sitä riskiä.
"Tuolla hyvällä koulutuksellasi toki löydät muutakin työtä."
Uskon toki, että Herra pitää huolen tavalla tai toisella. Tapanani on ollut huolehtia liikaa tulevasta, mutta samalla silti tiedän, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. Eihän ev.lut. kirkon virkaan valmistava koulutus nyt älyttömän moniin asioihin varsinaisesti pätevöitä, mutta koulutus itsessään on kuitenkin suht monipuolinen eikä lainkaan turha, vaikka en kanttorina kovin pitkään olisikaan. :)
"Monet meistä toteuttavat kutsumustaan leipätyön oheissa ja joskus myös sen puitteissa, eikä siinä ole mitään pahaa, vähempiarvoista tai outoa - Paavalikin teki niin."
Ei toki. Ihanaa, että niin monet tekevät siten. En vain tiedä, mikä se leipätyö sitten olisi. Onneksi Isä tietää.
"Uskon Jumalan yksilölliseen johdatukseen, mutta joskus täytyy olla myös ankara. Sitä on kiivaus Hänen huoneensa puolesta, eikä se kuitenkaan lyö poskelle rakkauden kaksoiskäskyä ( -- )."
Ymmärsin ehkä päällisin puolin, mitä tarkoitit, mutta voisitko täsmentää lyhyesti, mitä tässä lähinnä tarkoitit tuolla kiivaudella? Jaloillaan äänestämistä? :D
Huomaan (taas kerran) ilmaisseeni itseäni epäselvästi, joten selvennys on paikallaan.
ReplyDeleteTarkoitin tällä kiivaudella suhtautumista evl. kirkon nykytilaan, mikä ei ole kunniaksi ko. kirkolle itselleen sen enempää kuin Herrallekaan.
Käytännössä ajattelen sen poikivan runsaasti kehotusta lähtemiseen - kaiken uhalla ja hinnan tietoisesti maksaenkin.
Olen paljon pohtinut nimenomaan näitä asioita, joista tässäkin kirjoitat!
ReplyDeleteMitä olet mieltä, missä kulkee raja, jolloin voin sanoa, että tuo ei ole enää Kristuksen kirkko ja tuonne en ole enää menossa?
Kulkihan alkuseurakunnissakin vaikka minkälaisia hörhöopettajia, joiden oppeja vastaan Paavali&kumppanit joutuivat taistelmaan ja seurakuntia kaitsemaan näiden opintuulten myrskyssä.
Silti Paavali&kumppanit eivät jättäneet näitä seurakuntia, kun sinne oli pesiytynyt paskaa.
Mikä on se prosenttimäärä saastaa, mikä kirkossa täytyy olla, että meidän kannattaa lopettaa taistelemasta sitä vastaan ja lähteä perustamaan uutta ihanneseurakuntaa (Joka lopulta sekin varmasti korruptoituu... ihmisiä kun ollaan.)
Entä jos olen kirkossa, vaikka sitten piispojen kiusaksi vääntämässä ja vänkäämässä. Näyttämässä, että näistä asioista voi olla muutakin mieltä?
Kiitos terävistä kysymyksistä, Martti. Tunnistan Sinun ajatuksenjuoksusi kaukaa, sillä joskus itsekin ajattelin noin.
ReplyDeleteSuo anteeksi aloitukseni. Tarkoitukseni ei ollut olla loukkaava - provosoiva kylläkin.
Mikä on seurakunta? Seurakunta on pyhien yhteys. Pyhät ovat osa Kristuksen ruumista. Muita ei siihen seurakuntaruumiiseen kuulu. Sinä joko kuulut Kristuksen srk-ruumiiseen tai sitten et. Välimuotoa ei yksinkertaisesti ole.
Tämän tähden on tavallaan irrelevanttia puhua siitä, miten joku yhteisö ei "enää" olisikaan Kristuksen ruumis. Emme voi ajatella mistään yhteisöstä, että se olisi Kristuksen ruumis. Sen (esim. evl. kirkko) yksittäisiä jäseniä voi kyllä kuulua uskonsa mukaan Kristuksen ruumiiseen, mutta siinä kaikki.
Se, että kaikkina srk:n olemassaolon aikoina on ollut oikein mainitsemisiasi "hörhöopettajia" ei kelpaa miksikään todisteeksi siitä, miten asioiden srk:ssa tulisi olla. Se kertoo vain siitä, millaista on ollut.
Samoin ajatus Kristuksen srk:n jättämisestä tuntuu irrationaaliselta. Miten minä esim. voisin hylätä oman ruumiini? Entä sitten Kristus tai Hänen omansa?
Eihän Kristuksen srk:an voi edes liittyä, vaan siihen synnytään. Sen jäseniä ollaan koko uskossa elämisen aika. Se, jos ihminen ei tiedä, hyväksy tai tiedosta tätä tosiasiaa ei muuta sitä miksikään.
Vajavaiset sanani ja ajatukseni eivät mitenkään riitä luotaamaan Jumalan pelastussuunnitelman syvyyksiä Kristuksessa. Eihän Paavali turhaan sano, että "tämä salaisuus on suuri, minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa".
Mutta käytännössä meidän on taisteltava harhoja ja saastaa vastaan. Meille kuuluu kehotus pyrkiä täydellisyyteen, koska meidän Isämme on täydellinen.
En ole perustamassa uutta ihannesrk:a, enkä hyväksy kenenkään muunkaan tekevän sitä. Mitä vielä pitäisi perustaa, kun perustus on jo laskettu ja se on Kristus. Muu perustus ei tule kysymykseenkään.
Olen siis jo Kristuksessa ja Hänen ruumiinsa jäsen. Ei minun enää tarvitse liittyä mihinkään tai erota jostain tullakseni siksi mitä jo olen. Vai eikö Kristuksessa muka olekaan jo kaikki?
Tältä pohjalta haluan käytännössä olla tarkka siitä millaista ravintoa syön ja millaista ilmaa hengitän. Tämä näin vertauskuvallisesti puhuen hengellistä elämää tarkoittaen ja eri yhteisöihin viitaten.
Ole kirkossa, vaikuta ja vänkää piispoja vastaan, jos koet, että Herra on Sinut siihen kutsunut. Mutta ole tarkka, ettet likaa vaatteitasi. Me muutumme helposti sen kaltaisiksi, joita vastaan taistelemme.
Uskomme perusolemus on kuitenkin olla Kristuksen puolesta, ei ensisijaisesti jotain vastaan.
Muuta en voi sanoa kuin että "seurakunta"-sanan eteen ei tulisi laittaa mitään muuta etuliitettä kuin "Kristuksen".
Kiitos hyvästä vastauksestasi!
ReplyDeleteEdellisessä kirjoituksessani käytin sanaa seurakunta merkityksessä uskovien yhteisö, jonka keskellä käydään ehtoolliselle, kastetaan Kristuksen seurakunnan jäseniksi yms.
En toki tarkoittanut, että väärää oppia pitäisi olla liikkeellä - päin vastoin! Toin vain sitä näkökulmaa, että aina on uskovien piirissä ollut myös niitä paimenia, jotka ovat saarnanneet vastoin Jumalan sanaa. Ja aina sitä vastaan tarvitsee opettajien - paimenien taistella.
Teologian opiskelijana ja joskus valmistuvana teologina koen melko vaikeaksi tilanteen, että minua ei todennäköisesti koskaan tulla tämän kirkon papiksi vihkimään, vaikka (ja nimenomaan siksi, että) edustan sitä uskoa, jota tämä kirkko on aina tunnustanut, mutta jonka se nyt on hylännyt. En halua pastoriksi mihinkään babyloniin, vaan tunnen, että se mikä oli hyvää ja toimivaa on nyt turmeltu ja mielummin kuin hylkäämällä, tahtoisin jotenkin kasata sen takaisin, mitä joskus on ollut.
Ehkä se on vain idealismia...
"Ehkä se on vain idealismia..."
ReplyDeleteEihän toki, Martti-veljeni, ellei sitten Jumala itse ole sitä. Hänestä lähtevät kaikki ne ehdottomat, pysyvät ja hyvät arvot, joiden puolesta taistelet ja joiden "turmeltumista" murehdit.
Jumalakin tahtoo kasata sen takaisin, mikä on joskus ollut. Ennustaahan profeetta, että "Minä tahdon tarkoin koota sinut, Jaakob, kaikkinesi, visusti kerätä Israelin jääneet, saattaa heidät yhteen, niinkuin lampaat tarhaan, niinkuin lauman laitumellensa: on oleva ihmisten kohina!" (Miika 2:12)
Se, missä ja miten tämä Jumalan kokoava ja yhteensaattava työ sitten ottaa paikkansa omassa ajassamme ja tulevaisuudessa seurakuntansa piirissä tulee yllättämään useimmat meistä. Meidän tulee olla valmiita tähän prosessiin omalta osaltamme eli käytännössä meidän on etsittävä uskovien yhteyttä yli ihmisten asettamien rajojen.
En myöskään ajattele teologian opintojesi menevän hukkaan sen tähden, että monet lapset ja nuoret tarvitsevat kyllä paimenuutta monenlaisissa eri yhteyksissä: kouluissa ja oppilaitoksissa, lasten ja nuorten huoltolaitoksissa jne. Jumala ohjaa tietäsi.