Uusi, vaihtoehtoinen reitti tulevaisuuteen – ajatuksia jälkitunnustuksellisen yhteisön perustamisesta

 

Sanotaan, että jälkikristillisyys Suomessa on jälkiluterilaisuutta. Jos ajatellaan uusien yhteisöjen rakentamista tai uusien seurakuntien istuttamista maassamme, niin käytännössä melkein kaikki niistä perustuvat ajatukselle vanhojen uskovien uudelleen lämmittämisestä. Meillä ei juurikaan ole täällä esimerkkejä radikaaleista kääntymyksistä, jotka olisivat johtaneet sellaisten uskonyhteisöjen syntymiseen, jotka koostuisivat valtaosaltaan vähän aikaa sitten ns. pystymetsästä uskoontulleista ihmisistä. Tähän on varmasti yhtenä syynä kristinuskon – ja ennen kaikkea sen luterilaisen muodon - vahva perinne kansan syvissä riveissä. Olemme edelleen ns. ”kaappiluterilainen” kansa.

Kun nyt kuitenkin näyttää siltä, että tämä vaikutus on entistä enemmän muuttumassa eräänlaiseksi suomalaisen kulttuurin ammoiseksi tunnusmerkiksi, niin meidän on vakavasti kysyttävä, millainen sen vaikutus ihmisten hengellisiä tarpeita ajatellen on. Synnyttääkö se aidosti Jumalan Hengen inspiroimaa ja Jumalan Sanalle uskollista elämää niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin tasolla? Rehellisesti sanottuna, se ei niin tee, ja syy siihen on hyvin yksinkertainen; se on vain perinteistä kulttuurista pintasilausta, jolla saattaa olla merkitystä yhteisessä matkassamme kansojen historiassa, mutta sillä ei ole voimaa synnyttää ketään uudesti ylhäältä - puhumattakaan, että se pelastaisi sen uhkaavalta moraaliselta rappiolta

Tämän sanottuani ymmärrän, että minun on mietittävä joitakin asioita uudestaan ja etsittävä aiemmasta poikkeavaa, uutta ja vaihtoehtoista reittiä tulevaisuuteen.

Muistan lukeneeni suurella mielenkiinnolla emeritusprofessori Miikka Ruokasen tekstejä liittyen aiheeseen, jota hän kutsuu jälkitunnustuksellisuudeksi (postdenominationalism). Ruokasen mukaan erityisesti kiinalaisten kristittyjen piirissä jälkitunnustuksellisuus on määritelty siten, että paikallisessa seurakunnassa arvostetaan aiempia kristillisiä traditioita. Niitä saatetaan jopa vaalia, mutta niistä ei saa tulla uskovien yhteyttä jakavia asioita. Uudessa missionaalisessa tilanteessa aiemmat kirkolliset hallinnolliset rakenteet hylätään, jos tarve niin vaatii. Toisaalta tämä kehitys on Ruokasen mukaan johtanut seurakunnan jäseniä uudelleen työstämään kysymystä, mikä on seurakunta ja mikä sen tehtävä on. Näen ehdottomasti tällaisen prosessoinnin hyvänä ja tarpeellisena. Pidän myös hyvänä, mitä enemmän seurakunnan jäsenien todellinen ykseys yli olemassaolevien tai kuviteltujen tunnustuskuntarajojen tulee näkyväksi. Niin uskonnonvapauden tilanteen kiristyessä kuin kirkollisten rakenteiden hapettuessa, jopa myrkyttyessä, korostuu todellisen seurakunnan paikallinen luonne ja rooli.

Väitän, että tulevaisuudessa olemme entistä useammin tämän kaltaisessa tilanteessa. Mikä olisi joustava, viisas ja kestävä tapa toimia tulevaisuudessa?

Meillä kotona on usean vuoden ajan toiminut raamattupiiri, jossa olemme käyneet läpi pääasiassa Raamatun kirjoja, mutta käsitelleet myös eri teemoja, kuten karismaattisuus, oikean opin merkitys jne. Kokoontumisissa on säännöllisesti ollut mukana 10-15 henkeä. Koko ajan kantaporukka (noin kymmenen henkeä) on pysynyt samana. Muita kävijöitä on ollut yhteensä 20-30 henkeä. Kyseessä on ollut siis opetuspainotteinen yhteentuleminen, joskin vuosien mittaan vuorovaikutus ja omien näkemysten ja kokemusten jakaminen on lisääntynyt. Olemme myös viettäneet yhdessä ehtoollista, syöneet ja juoneet, saunoneet ja viettäneet aikaa yhdessä muuten vain.

Alusta lähtien erääksi tärkeimmäksi periaatteeksi kokoontumisissamme on tullut toinen toistemme kunnioittaminen. Kun mukaan on tullut uusia ihmisiä, olen tehnyt selkoa kokoontumistemme periaatteista, kuten siitä, että olemme koolla ensisijaisesti tutkimassa Jumalan Sanaa ja rakentumassa siitä, emme harrastamassa teologisia väittelyitä. Jumalalle kiitos, paria kertaa lukuunottamatta olemme välttyneet tällaiselta. Kunnioittaminen, luottamuksellisuus ja avoimuus (jonka rajat jokainen itse määrittelee) korostuvat tilanteessa, jossa koolla on jo pitkäänkin uskossa olleita, joilla on erilaisia kirkkokunta- ja herätysliiketaustoja; luterilaisia, helluntailaisia, vapaakirkollisia ja kotiseurakuntaihmisiä. Olemme sitoutuneet kunnioittamaan itse kunkin omaa traditiota, näkemyksiä ja kokemuksia; missä olen tullut uskoon ja kasvanut, mistä saanut vaikutteita jne. Emme siis kiistele eri raamatunkäännöksistä, vaan vertailemme niitä. Emme tuomitse toisiamme maskeista, rokotteista tai USA:n presidentinvaaleista, vaan arvioimme ajan ilmiöitä, profeetallisia signaaleja ja tulevaisuuden näkymiä tutkimamme tekstin valossa. Jos käsittelemästämme tekstistä on kristittyjen kesken erilaisia näkemyksiä (esim. kaste, karismaattisuus, eskatologia) esittelen näitä tasapuolisuuteen pyrkien, mikä ei tietenkään estä jokaista tuomaan esille omaa näkemystään asiasta.

Tämä kaikki edellyttää keskinäisen kunnioituksen ilmapiiriä, mutta myös oikeutta kysyä ja puhua toiselle, jopa haastaa näkemyksiä. Hyvä periaate on se, että ketään ei painosteta ajattelemaan tietyllä tavalla, eikä keskinäistä rakkautta ehdollisteta mitenkään. Käytännössä on hyvä harjoittaa yhteistä esirukousta sellaisten ihmisten puolesta, joiden nimi on mainittu kokoontumisessa. Sanojen voima on paljon suurempi kuin tulemme useinkaan ajatelleeksi. Lopuksi kaikki kulminoituu siihen, miten paljon olen itse valmis ja kyvykäs antautumaan läheiseen, elämää jakavaan yhteyteen muiden kanssa.

Havahduin näiden asioiden etten, kun jokin aika sitten pohdiskelin toisen piirin aloittamista; mitkä olisivat hyvät periaatteet tällaiselle kokoontumiselle?

No, kun luet Uutta testamenttia, huomaat hyvin pian tämän kaiken (ja paljon muuta) sisältyvän niihin ohjeisiin, joita Jeesuksen ja apostolien opetuksissa annetaan uskoville. Jääkiekkovalmentaja Hannu Jortikkaa lainaten, ”ei tää voi olla niin vaikeeta”. Mikäli sinulla (kuten useimmilla meistä) on huonoja, jopa päinvastaisia kokemuksia uskovien yhteyteen antautumisesta, pyydän sinua viemään ne rukouksessa Herralle ja rohkaistumaan yrittämään uudelleen. Loppupelissä kyse on Jeesuksen herruuden tunnustamisesta näissä asioissa. Kuten jo aiemmin totesin, tulevaisuudessa tarve tämän tyyppiselle yhteydelle (missä ei sinänsä ole mitään uutta) tulee vain korostumaan. Sen tähden on hyvä lähteä liikkeelle jo nyt.