Arvioinnista ja oikeasta opista

Pelko on esimerkki sellaisesta väärästä asenteesta, josta käsin hengellisten asioiden, kuten puheiden, ilmiöiden ja henkilöiden, arviointia tehdään. Pelko voi ilmetä kahdellakin tavalla. Ensinnäkin se voi estää arvioimasta asioita oikein. Uskonnollisessa maailmassa ”pyhä lehmä” on tuttu käsite; se edustaa jotain sellaista, johon ei uskalleta kajota, mutta joka rajoittaa kaikkea kasvua. Sinä voit itse miettiä, mikä sinun elämässäsi, palvelutyössäsi ja yhteisössäsi edustaa tällaista käsitettä. Joskus on hyvä rohkeasti potkia perseelle jotain paikallista ”pyhää lehmää”.

Toiseksi pelko voi suunnata sinänsä tarpeellisen arvioinnin väärin tai yksipuolisesti; on maailman yksinkertaisin asia olla kriittinen naapuriyhteisön ongelmia tai ylilyöntejä kohtaan. Kuitenkin vaarallisin väärä profeetta on sellainen, joka nousee omasta joukostasi, joka puhuu sinun kaanaankieltäsi ja joka käyttää sinulle tuttuja ja hyväksyttyjä käsitteitä. Hän tuntee sinun hengellisen kulttuurisi ja osaa käyttää sitä oikein hyväkseen.

Molemmissa tapauksissa arviointi tehdään peloista käsin. Paavalin kehotus koetella kaikki on kaikenkattava, eikä sitä sovi käyttää valikoivasti. Yleensä tällaiset hankkeet ovat tuhoon tuomittuja, koska niissä ei koetella kaikkea ja koska osassa niissä on niin sanotusti ”pukki kaalimaan vartijana”.

Arvioinnin oikea asenne edellyttää paranemista omista haavoista, joista pelko voi olla yksi. Mikäli tätä paranemista ei ole riittävästi tapahtunut, tällainen harhojen metsästykseen taipuvainen ihminen on kuin pieni lapsi, joka uuden harhan löytäessään on kuin juuri uuden lelun saanut lapsi. Pahimmassa tapauksessa hän on enemmän kiinnostunut erilaisista harhoista kuin itse evankeliumista. Evankeliumi on kuitenkin se, joka koituu meille pelastukseksi, ei erilaisten harhaoppien tunnistaminen.

Arvioinnin oikea motiivi tulee esille Jaakobin kirjeen 5. luvussa, jossa puhutaan totuudesta eksyneen syntisen palauttamisesta takaisin harhateiltään. Tämä on hyvin mielenkiintoinen kohta, koska se liittää yhteen Jumalasta luopuneen syntisen elämäntavan ja totuudesta eksymisen eli oikeasta opista luopumisen. Mieleen tulee kysymys, voiko joku eksyä ”vilpittömästi” vai liittyykö siihen aina synti?

Vai voiko kyse olla ”vain” kypsymättömyydestä? Jaakob varoittaa toisaalla siitä tosiseikasta, että jokainen meistä yleensä lankeaa syntiin kielen alueella, jolloin voidaan ajatella olevan kyse tietynlaisesta kypsymättömyydestä. Ihminen ei silloin hallitse kielenkäyttöään, mikä on sinänsä perin inhimillistä, mutta samaan aikaan hyvin vaarallista sekä itselle että muille. Pietari viittaa toisessa kirjeessään Paavalin kirjoituksiin, joita ”tietämättömät ja epävakaat” vääristelevät, mikä viittaisi selvästi hengelliseen kypsymättömyyteen. (Hän tosin mainitsee saman vääristelyn ulottuvan myös muihin Raamatun kirjoituksiin ja varoittaa tämän seurauksista.)

Näyttää siltä, että Raamattu kiinnittää enemmän huomiota ihmisen oman sydämen puhtauteen ja hänen sisimpänsä tilaan ja asenteeseen, kuin siihen, miten paljon informaatiota (esim. teologista oppineisuutta) hän on kyennyt sisäistämään. Kaiken innokkaan koettelemisen ja arvioinnin keskellä tämä on hyvä tiedostaa. On myös hyvä muistaa se, että tosiasiassa sinä et kykene pitämään Jumalan Sanaa puhtaana, vaan Sana on se, joka pitää sinut puhtaana. Vai turhaanko Daavid kysyy, ”kuinka voi nuorukainen pitää tiensä puhtaana?” Kysymys on puhtaasti retorinen, sillä hän vastaa saman tien: ”Siten, että hän noudattaa sinun Sanaasi”.

Raamatullisessa maailmankatsomuksessa oikea oppi ja Jumalalle omistautunut elämä kuuluvat ehdottomasti yhteen. Kun luet Paavalin kirjeitä, jotka on kirjoitettu Timoteukselle ja Tiitukselle, huomaat tämän erinomaisen hyvin. Niissä kaksi asiaa, nimittäin jumalisuus (kr. eusebeia) ja terve oppi, kulkevat käsi kädessä. Kun kysymme Raamatun kantaa oikeaan, terveeseen oppiin, on hyvä huomata, miten Paavali neuvoo Tiitusta puhumaan sitä, mikä kuuluu terveeseen oppiin. Tämän jälkeen hän antaa uskoville yksinkertaisia ohjeita jumaliseen, pyhään elämään, joka on myös lähimmäisille mieluista. Lopuksi hän päättää ohjeensa siihen toteamukseen, että näin tehdessään ”he kaikessa kaunistavat Jumalan, meidän pelastajamme, opin”.

Kyse ei siis ole mistään rakettitieteestä tai edes korkeammasta matematiikasta. Uskonelämän peruspalikat ovat loppujen lopuksi hyvin simppeliä kamaa, josta jo Vanhan testamentin profeetta Miika todistaa osuvasti: ”Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä on hyvää. Mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä on oikein, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?” Viimeistään tämä kertoo meille sen, ettemme voi koskaan rakentaa todellista uskovien yhteyttä yksinomaan oikean opin varaan. Itse asiassa nöyryys on parempi tie todelliseen yhteyteen.

Länsimaisessa kristillisyydessä todellinen ongelmamme ei olekaan väärien oppien uskominen, vaan oikean oppimme todeksi eläminen.

Hengellisten asioiden arvioinnin ja koettelemisen oikeutus nousee ensinnäkin Jeesuksen sanoista lopun aikojen koettelemuksia miettiville opetuslapsille: ”katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä”. Jotta ei eksyttäisi, on asiat, ilmiöt, opetukset, manifestaatiot yms. koeteltava. Paavali vahvistaa tämän jo edellä mainitulla kehotuksella koetella eri asioita hengellisessä kentässä tasapuolisesti ja raittiisti: ”Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää väheksykö, mutta koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää”. Mikäli sinulle siis tullaan sanomaan, että tämä ja tämä asia on kaiken arvostelun yläpuolella, voit hyvällä omallatunnolla olla uskomatta sellaista väitettä.

Joskus kuulee myös väitteen, että apostolin(en) auktoriteetti edustaa jotain sellaista, johon ei sovi kriittisesti suhtautua. Kuitenkin Ilmestyskirjan alussa Herra antaa erityismaininnan Efeson seurakunnalle siitä, että se on ”koetellut niitä, jotka sanovat olevansa apostoleja, vaikka eivät ole”. Alussa on siis ollut tilanne, jossa potentiaalisia apostoleja on ilmaantunut paikalle, jolloin heitä on asiaan kuuluvasti koeteltu. Tämä prosessi olisi voinut päättyä toisinkin päin, mutta tällä kertaa koettelu paljasti kaverit huijareiksi.

Arvioinnissa vaadittavan isomman (maailman)kuvan hahmottamiseksi on tärkeää omaksua oikea, raamatullinen todellisuuden käsitys, joka käy ilmi hyvin Jeesuksen vertauksesta peltoon kylvetystä aidosta vehnästä ja sitä (tiettyyn rajaan asti) erehdyttävästi muistuttavasta rikkaviljasta. Jeesus muistuttaa tämän pellon kuvaavan maailmaa, ei seurakuntaa. Tämän seikan unohtaminen (tai tietoinen piilottaminen) on eksyttänyt monia, alkaen tunnetusta kirkkoisästä ja päätyen joihinkin meidän päiviemme yli-innokkaisiin karismaatikoihin.

Mikäli seuraat vahvasti tämän ajan ja maailman mukaisia arviointiperusteita, mitä suurimmalla todennäköisyydellä eksyt. Jeesus sanoo, että ”heidän hedelmistään te tunnette heidät”, mutta mitä sitten, kun hedelmät tulevat esiin vasta pitemmän ajan kuluessa? Koettelemisessa ja arvioinnissa tarvitaan siis malttia ja kärsivällisyyttä. Joskus on vain odotettava, että jonkun toiminnan todelliset hedelmät tulevat näkyviin.

Jeesus sanoo Pyhän Hengen johdattavan Hänen omansa ”kaikkeen totuuteen”. Luota siis Pyhään Henkeen, joka sinulle on annettu, ja siihen todistukseen, jonka Hän sinulle antaa. Muista tässä kohtaa oman sydämesi puhtauden merkitys, sillä ”sieltä elämä lähtee”, kuten sananlasku sanoo. Mutta älä koskaan antaudu minkäänlaisen kiristyksen uhriksi tässä kohtaa. Herra ei koskaan tuomitse sinua, kun arvioit ja koettelet asioita rehellisesti ja raittiisti.