Kutsumuksen ydin

Mietin, mikä on omassa kutsumuksessani kaikkein oleellisinta, sen ehdottoman kovaa ydintä. Tämä on henkilökohtainen todistukseni.

Joskus viitisentoista vuotta sitten, kun olin tehnyt erään elämäni vaikeimman päätöksen - eronnut pastorin virasta, johon koin Jumalan minut kutsuneen - Hän yllättäen puhui minulle mielenkiintoisella tavalla. Kaikkien epäilyjeni keskellä – ”olinko varmasti tehnyt oikean päätöksen?” – Hän ei puhunutkaan minulle palvelutyöstäni tai muistuttanut minua velvollisuuksistani, vaan Hän alkoi puhumaan minulle levosta, joka on Hänessä. Vaikka en vielä vuosikausiin (tai -kymmeneen) ymmärtänyt koko tämän Puheen ideaa sen syvemmin, niin se oleellinen juttu jäi mieleen.

Kaiken ydin on se, että vaikka en enää koskaan saarnaisi, julistaisi tai opettaisi mitään, se ei vaikuttaisi minun ja Hänen väliseen sovitukseen ja siitä seuranneeseen rauhantilaan pätkääkään.

Jostain jalkapalloilijoista, armoitetuista maalintekijöistä, käytetään ilmaisua ”hän elää kaverien syötöistä”. Niistä ne maalit tehdään. Minä olin ollut pastori, joka elin opettamisesta, julistamisesta ja saarnaamisesta. Siinä mies parhaissa voimissaan toteutti kutsumustaan. Kun kaikesta tästä repäistiin pois, irti juuriltaan ja jätettiin kulkemaan tyhjän päällä, ikään kuin uutta kotia etsien, ollaan pitkä tovi kuula hukassa. Ennen kaikkea sen suhteen, miten nyt käy minun kutsumukseni toteuttamisen kanssa.

Kenelle minä nyt saarnaan, kenelle julistan ja ketä nyt opetan? Nyt tuolle kaikelle rehelliselle itsekeskeisyydelle voi hyvin naureskella ja suhtautua mieheen myötätuntoisesti. Mutta kun tuossa tilanteessa saa kuulla evankeliumin siitä, miten kaikkein tärkein asia onkin sydämen yhteys Herran kanssa, niin sen vaikutus on niin valtava, että vasta vähitellen, välähdyksittäin alkaa ymmärtämään, mistä koko kristinuskossa on kysymys. Vaikka minä olisin ollut ainoa ihminen maailmassa, Hän olisi tullut tänne minua varten ja pelastamaan minut.

Joskus täytyy luopua jostakin tullakseen joksikin.

Mitä jos läheinen yhteys Jeesuksen kanssa merkitseekin Hänelle enemmän, kuin kaikki hedelmällinen palvelutyö, dynaaminen johtajuus tai muu sellainen hyvä yhteensä? Entäpä jos Hänelle onkin tärkeintä se, miten istut Hänen jalkojensa juuressa kuin Maria, kuunnellen Hänen sanojaan, tai kuin Johannes, kuunnellen Hänen sydämenlyöntejään?

Ja sitten, jos tältä pohjalta teen jotain Hänen valtakuntansa hyväksi, suurta tai pientä, mitä hyvänsä, niin teen sen tältä pohjalta. Kutsumukseni ydin on siinä, mitä olen, ei siinä, mitä teen.