Henkilökohtaista

"Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä on hyvää. Mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä on oikein, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?" 

Miika 6:8

Täytin tässä kesällä 60 vuotta. Moni pitää sitä merkkipaaluna, jonka jälkeen moni asia on peruuttamattomasti ohi. Tai että jonkinlainen elämän alamäki alkaa. Minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia ikäni suhteen, eikä nytkään ole. Päinvastoin, ajattelen vanhenemisen olevan Jumalan suoma asia, jossa on paljon hyvää. Kuulin jostain, että vasta päälle viisikymppisenä henkilöstä voidaan nähdä, mikä se hänen armoituksensa oikein todella on. Omalta osaltani näyttää siltä, että voin vahvistaa tämän.

Tiedän, että edessäni on vähemmän vuosia, kuin mitä on takanapäin. Väkisinkin sitä miettii elämäänsä ja sitä, mikä siinä oikeasti on tärkeää. Mihin haluan todella panostaa loppuelämässäni? Niinpä olen miettinyt hiljaa mielessäni, että mitäpä jos loppuelämäni käyttäisinkin siihen, että rakentaisin hyviä, kestäviä ihmissuhteita ja pyrkisin elämään sovussa itseni ja Jumalan kanssa.

Joku tietenkin esittää kysymyksen, että mikä on estänyt minua menettelemästä näin tähänkin asti? Sanon tähän vain sen, että ihmisen elämässä täytyy tapahtua tiettyjä asioita, jotta hän vasta ymmärtää oikein asioiden tärkeysjärjestyksen.

Viidesläisyydestä, hengellisestä vanhemmuudesta ja oikeasta asenteesta

Arvostettu entinen opettajani, Eero Junkkaala kirjoitti kirjan omasta herätysliikkeestään. Kustantajaksi valikoitui yllättäen joku muu kuin viidesläinen kustantamo. Ehkä viidesläisyys itse ei vielä oikein kestä itsensä lähempää tarkastelua?

No, luinhan minäkin (tietty) Eeron kirjan ja melkein yhdeltä istumalta. Kuten olen jossain yhteyksissä sen tuonut esille, niin minun ja vaimoni juuret ovat nuoruudessamme olleet syvällä viidesläisessä mullassa, Kauniaisissa, Ryttylässä ja Jovilla. Paljon mielenkiintoista siis Eeron kirja piti sisällään. Löytyi paljon sellaista, joista ajatteli "joo, noinhan se oli!". Jotain oli sellaista, mistä huomasi kohottelevansa kulmakarvojaan, että "oho, olipas paljon sanottu!" Joissain kohtaa uskallan väittää kirjoittajan tietojen päivityksen olevan paikallaan, tämä sanottuna kaikella kunnioituksella. Monista Eeron viidesläisyyden tulevaisuuteen liittyvistä skenarioinneista olen aika pitkälle samaa mieltä (ja näistä myöhemmin lisää). Joistain huomaan, että en ajattele ollenkaan samalla tavoin, mikä onkin aika luonnollista, kun ajattelen itseäni evl. kirkkoon kuulumattomana kristittynä.

Se, mitä eniten jäin ihmettelemään, oli Eeron yllättävän pilkallinen suhtautuminen oman nuoruutensa hengelliseen intoon, jossa hänen (ja ehkä jonkun muunkin jälkiviisaan) näkemyksen mukaan ei aina niin taitoa ollut mukana. No, kenelläpä meistä olisi ollut, ainakin kun sitä ajattelee näin sisäsiistiksi oppineen, varttuneemman ja vakiintuneemman kristityn näkökulmasta. Mutta silti; mitä varten tuo nuoruuden into täytyy ikäänkuin häpeillen turhentaa? Minusta kun joskus tuntuu jopa siltä, että meidän (so. minun) tulisi jopa oppia takaisin siihen. Kun ajatellaan intoa tutkia Raamattua, viettää aikaa rukouksessa ja todistaa Jeesuksesta, niin todellista hengellistä vanhemmuutta edustaa sellainen kypsä asenne, jossa nähdään ns. "metsä puilta"ja sitä kautta osataan valjastaa nuoruuden into oikean asian palvelukseen - ilman että lyödään ns. "luu kurkkuun".

Psalminkirjoittaja toteaa huolestuneena, että "jollei Herra huonetta rakenna, niin turhaan sen rakentajat näkevät vaivaa" (Ps. 127:1). Tätä huolta voidaan varmasti täydellä syyllä soveltaa viidesläiseen herätysliikkeeseen. Miten Herra voisi nyt rakennetun hengellisen perinnön säilyttää niin, että se ei ainoastaan olisi siunaukseksi tuleville polville, vaan että se jopa voisi poikia uutta, tuoretta hengellistä liikehdintää? Mikä olisi toimiva vastaus vanhenevan herätysliikkeen tulevaisuuden turvaamiseksi?

Psalminkirjoittaja antaa yllättävän vastauksen "talon rakentamiseksi" ja "kaupungin varjelemiseksi". "Katso, lapset ovat Herralta saatu lahja... kuin nuolet sankarin kädessä ovat nuoruudessa saadut pojat." (Ps. 127:3-4) Viidesläisyyden tulevaisuus lepää niiden varassa, jotka nyt ovat lähestymässä parinkymmenen vuoden ikää. Miten heitä nyt opetuslapseutat ja tänään mentoroit, sen sadon korjaat tulevaisuudessa.

Junkkaalan kirjan arvioinneissa tuoreimmassa Uusi tie-lehdessä (nro 35, 01.09.2016, s. 9) eräs viidesläinen järjestöjohtaja kantaakin huolta nuorten sitouttamisesta. Hän nostaa esiin mentoroinnin tärkeyden nuorten lujittamisessa viidesläisyyteen. Hän kertoo kaivanneensa viidesläisyyteen hengellistä isyyttä ja äitiyttä. Tähän asenteeseen ei pilkallisuus nuoruuden intoon nähden sovi.