Se, millaisen muodon Jeesus-usko maassamme, pohjoismaissa ja maanosassamme saa, ei kuitenkaan ole sidottu tähän. Se riippuu pääasiassa meistä kristityistä itsestämme. Lienee viisasta olla tuijottamatta siihen, mitä isoille uskonnollisille rakenteille maassamme tapahtuu. Ne voivat olla (ehkä syystäkin?) ansainneet oman institutionalisoituneen asemansa, mutta yhtä varmasti kuin Joosefin jälkeen tuli uusi faarao, joka ei hänestä mitään tiennyt, niin yhtä varmasti uusi sukupolvi kyseenalaistaa vanhat rakennelmat.
Ehdotan tilalle aiempaa tasavertaisempaa suhtautumista kirkkoon. Elämämme kristittyinä Suomessa ei ole sidottu luterilaisen kirkon linjanvetoihin. Edustan tässä kohtaa siis tietynlaista "vähemmistö"-ajattelua; lopunkin yhtenäiskulttuurin muretessa meidän on opittava toimimaan aktiivisesti ja samansuuntaisesti kristittynä vähemmistönä. On turhaa haikailla pitkään vallalla olleen, mutta nyt jo horisonttiin maisemoituvan konstantinolaisen paradigman perään.
Jos kirkon kohdalla on kyse jonkinlaisesta "saattohoidosta", tehdään se kunnialla ja arvokkaasti. Jos taas kyse on kuolevan elvyttämisestä, on katsottava tarkkaan, mitä ja keitä halutaan elvyttää. Eli tehdään se niin, että elinkelpoinen kristillisyys (jolle Sanan profeetalliset kirjaimellisesti kultaisesta tulevaisuudesta kuuluvat) saa jalansijaa ja kykenee verkostoitumaan muun Kristuksen ruumiin kanssa. Efesolaiskirjeen 4. luvussa Paavali puhuu seurakuntaruumiin kasvusta Kristuksessa yhteen liitettynä ja jokaisen jänteensä avulla koossapysyen. Kristuksen ruumiin kokonaisuus sisältää paljon enemmän kuin vain luterilaisen kirkon (tai minkä muun ns. virallisen kirkon hyvänsä).
Emme enää saa rakentaa yhteyttä kristittyjen kesken vain ulkonaisen tunnustuksen perusteella (historialliset tunnustuskirjat, liturgia ja muu ulkonainen kultti tai episkopaalinen hallintorakenne). Se on aina ollut ylellisyyttä, johon meillä ei koskaan olisi oikeasti ollut varaa. Nykyisessä tilanteessa tällaisen käyttäytymismallin irrationaalisuus vain korostuu. Meidän on rakennettava yhteyttä aidosti Kristuksen ruumiin kokonaisuuden ja Pyhän Hengen luoman yhteyden pohjalta.
Luterilaisen Suomen loppu voi merkitä käytännössä uudenlaisen kristittyjen verkostoitumisen alkua.
-------
PS. Vaikka en mitenkään yhdy kaikkeen mitä kirjassa sanotaan (tai millaisiin johtoäätöksiin siinä ollaan tultu), niin kirja on ihan mukavaa lukemista näin itsenäisyyspäivänä.
Juuri näin.
ReplyDeleteKari Kngshrj