Paavalin kirjeet tessalonikalaisille kristityille olivat hänen ensimmäisiä kirjeitään. Seurakunta syntyi Tessalonikaan, Pohjois-Kreikkaan Paavalin ja hänen apostolisen tiiminsä ns. toisella lähetysmatkalla Vähä-Aasiasta salmen yli Euroopan puolelle. Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista tarkastella, millaisia asioita kristityn identiteetistä Paavali ottaa esille ensimmäisessa kirjeessään Tessalonikaan. Lukijoiden oman oppimisen vireyttämiseksi en liitä tähän lainkaan tekstiviitteitä. Lukijan on hyvä perehtyä itse Raamatun tekstiin.
Ensimmäisenä Paavali toteaa tessalonikalaisten olevan Jumalan rakastamia. Tämä fakta luokin perustan koko sille kristityn ihmisen identiteetin käsittelylle, jota Paavali kirjeessään harrastaa. Kyse ei ole siitä, että tessalonikalaiset itsessään olisivat olleet niin rakastettavia. Kyse on Jumalan agape-rakkkaudesta, johon yksinomaan perustuu Jumalan valinta heidän kohdallaan.
Toiseksi Paavali viittaa hyvin käytännölliseen seikkaan. Pyhän Hengen toiminnan tuloksena Tessalonikan uskovista oli tullut hänen itsensä, Paavalin seuraajia. Tämä sama teema toistuu sitten useampaan kertaan kirjeessä, siihen tulee lisää täsmennystä ja syvennystä, jopa niin, että Paavalin (ja hänen apostolisen tiiminsä) opetuksesta poikkeaminen merkitsee itse Herran hylkäämistä.
Kolmanneksi tämä hengelliseen vanhemmuuteen ("...kuin äiti lapsiansa...") ja ennen kaikkea mallioppimiseen perustuva suhde toi sitten mukanaan myös kuulumisen paikallista yhteyttä laajempaan seurakuntaruumiiseen ("...Jeesuksessa olevien Jumalan seurakuntien seuraajia, jotka ovat Juudeassa..."). Seurakunta Juudeassa ja Tessalonikassa omisti saman pään, Kristuksen. Sama Henki ohjasi koko ruumiin toimintaa maantieteellisistä rajoista piittaamatta
Neljänneksi tessalonikalaisista itsesstään oli - ainakin aikaa myöten - tullut myös muiden uskovien esikuvia. Tämä hengellinen kasvu on eräs Jumalan valtakunnan väistämätön lainalaisuus. Markuksen evankeliumin 4. luvussa kerrotaan Jeesuksen vertaus, jossa peltoon kylvetty taivasten valtakunnan siemen itsestään, omasta halustaan, ikään kuin luonnostaan tuottaa hedelmän esille.
Viidenneksi heistä oli tullut Herran takaisinpaluun odottajia. Tätä teemaa Paavali sitten - olosuhteiden pakosta ja tarpeesta käsin - käsittelee molemmissa tessalonikalaiskirjeissään paljon ja perusteellisesti. Käytännnössä Paavali ajattelee tämän tarkoittavan identiteettiä valon ja päivän lapsina. Tämän vastakohdaksi Paavaali asettaa tässä yhteydessä kolme asiaa: pimeydessä olemisen, nukkumisen ja juopumisen. Mielestäni näitä kutakin on tässä yhteydessä tarkasteltava nimenomaan hengellisinä määreinä.
Kuudentena seikkana Paavali sanoo tessalonikalaisten olevan Jumalan opettamia. Paavali liittää tämän erityisesti veljien eli toisten kristittyjen rakastamiseen. Näin ympyrä on sulkeutunut: Jumalan rakastamina heistä oli tullut myös Jumalan itsensä opettamia ja veljiensä rakastajia.
------------
PS. Tuo viime mainittu aihe - "Jumalan opettama" (kr. theodidaktoi, 4:9) - kuulostaa mielenkiintoiselta ja ansainnee jatkossa oman paneutumisensa.
No comments:
Post a Comment