Olin varannut kesälomalukemistoksi verrattain raskasta luettavaa - mm. G.K. Chestertonin Oikea oppi, jota edellä kommentoin (hyvin tunnustaen sen, etten mitenkään kuvittele painivani samassa sarjassa hänen kanssaan) - sillä ajatuksella, että haluaisin rauhassa syventyä lukemaani nyt kun kerran aikaa on. Mieleeni tuli varmaan jotain epämääräisiä kokemuksia lomareissuilta edellisiltä vuosilta, kun olin lopulta turhautunut tuohon ainaiseen texwillerien ja dekkarien paljouteen. Tosin niilläkin oma paikkansa (kirjahyllyssänikin!) toki on, mutta laiturinnokassa huomasin, miten stimuloivaa tuo syvempi lukemisto olikaan tässä äänettömässä ja luonnonkauniissa ympäristössä.
Viimeiseksi (eli jälkeen Tom Holménin Jeesuksen, Sokrateen syöksypuskun, Chestertonin ja Keskiajan kirkon) tartuin sitten C.S. Lewisin kirjallisen tuotannon viimeisimpään suomennokseen Kasvoista kasvoihin. Kirja oli alunperin Englannissa julkaistu jo v. 1956, mutta - jostain kumman syystä - vasta nyt julkaistu täällä meillä. Sen sanotaan olleen Lewisin kunnianhimoisin ja samalla viimeisin kaunokirjallinen teos. Kun verrataan sitä Lewisin päätuotannoiksi miellettyihin Narnian aikakirjoihin, monet niissä esille tulleet teemat on nyt viety pitemmälle, huippuunsa, jonkun mielestä jopa äärimmilleen. Esipuheen kirjoittanut professori Risto Saarinen kutsuukin sitä "Lewisin selkeäksi uskontotieteelliseksi puheenvuoroksi". Se tuo esille kolme erilaista maailmankuvaa; myyttisen ja uskonnollisen, sitten rationaalisen ja filosofisen sekä eräänlaisen puhtaan viattoman (esi)kristillisen maailmankuvan.
Mutta niin... Jumala todellakin oli säästänyt parhaan viininsä viimeiseksi, niin riemullinen tuo lukemiskokemus oli (luin sen läpi päivässä!). Se jätti suuhun hyvän maun ja mieleen monia ajatuksia, joista kolme kootusti ja lyhyesti alla.
- Älä koskaan aliarvioi ihmisen luontaisen uskonnollisuuden voimaa. Tuo myyttinen maailmankuva on eräs maailmamme voimakkaimpia mahteja kontrolloimaan, manipuloimaan ja tyrannisoimaan miljoonien tavallisten ihmisten elämää. Tämä tapahtuu käytännössä niin arjessa kuin juhlassakin, vaikka meidän kulttuurillemme saattaakin olla hyvin ominaista näiden kahden - pyhän ja epäpyhän - erottaminen toisistaan. Joka tapauksessa uskonnollinen, myyttinen maailmankuva kykenee amebamaisesti ilmenemään yhtä hyvin juutalaisuudessa, kristillisessä tai missä hyvänsä kontekstissa. Sen salakavaluus ja uskomaton elinvoima piilee syvällä ihmisen langenneessa luonnossa. Niinpä uskonnollisuudessa sinänsä on perimmältään kysymys syntiinlangenneen ihmissuvun yrityksestä kurottautua omin voimin kadottamaansa taivaaseen.
- Aito uskonelämä taas on - kun siihen yllättäen ja etenkin ensimmäistä kertaa törmää - aina yhtä hämmentävä, ristiriitainen, yllättävä, puhdas ja laskelmoimaton. Haavoittuvaksi sen tekee juuri sen viattomuus, koska juuri se on niin perin vierasta, suorastaan vastenmielistä langenneelle ihmisluonnolle. Se on käytännössä usein niin aseeton kaiken ihmisviisauden ja poliittisen pelin keskellä ja itse asiassa juuri siksi niin voittamaton. Se tulee tyystin Toisesta Maailmasta, kuin omamme.
- Mutta mikään ei tee ihmistä aikaa myöten niin kyyniseksi kuin rationaalisen ymmärryksen ylikorostaminen ja puhtaaksiviljely. Itse asiassa myös tyhmyys löytyy juuri tällä tiellä. "Tyhmiksi he ovat tulleet, kehuessaan viisaita olevansa." Jossain (en muista missä) on todettu rationaalisen, pelkästään ihmisen ymmärrykseen vetoavan opetuksen passivoivan kuulijoitaan kirkossa mitä suurimmassa määrin. Kyynisyys alkaa usein juuri passivoitumisesta, pessimismi ja skeptismi tulevat perässä.
Eiväthän nämä (tietenkään) ole tarkoitettu miksikään tyhjentäväksi yhteenvedoksi kirjan sisällöstä, ovatpahan minun mietteitäni mökkilaiturilta tuon kirjan luettuani. Suosittelen.
No comments:
Post a Comment