Saturday, May 03, 2014

Köyhyydestä ja kirkosta

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula pakinoi osuvasti Kirkko ja kaupunki-lehdessä. Hän tuo esille hyvin realistisella tavalla maamme valtakirkon "esineellistävän" tavan puhua köyhistä ja toimia heidän puolestaan - eikä niinkään heidän keskellään. Kontulan mukaan kirkon puhuessa köyhistä kyse on aina "heistä", ei "meistä". Toisaalta myös (Kontulan itsensä edustamat) punavihreät syyllistyvät samansuuntaiseen kohdentamiseen; heillehän "köyhät" löytyvät yleensä kolmannen maaiulman maista, eivät täältä.

Mutta totta on tuo Kontulan esittämä kritiikki köyhistä eräänlaisena kirkon hyvää tarkoittavien työntekijöiden lähtöalustana kohti parempaa uraputkea. Tämähän todettiin jo 90-luvun laman aikana ja eri toten sen jälkeen. Silloin monet köyhien auttamisessa kannuksensa hankkineet kirkon työntekijät etenivät hyvin palkattuihin kirkon, valtion tai julkisoikeudellisten yhteisöjen virkoihin. Köyhät jäivät edelleen köyhiksi ja syrjäytyneiksi, jopa velkavankeuteen konkurssiin menneiden yritystensä raunioille.

Kontulan toteamus siitä, miten monen kirkon työntekijöiden kokemus köyhyydestä on kaukaa nähtyä ja tutkimuksista luettua on kipeällä tavalla totta.

On kuitenkin jotain mitä Kontula ei tiedä. Globaalisti mitattuna kristityt muodostavat sosiaalisen alaluokan ja ovat siis köyhiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Tämä on erityisen totta juuri niissä maissa, joissa kristinusko herätyskristillisenä liikehdintänä kasvaa koko ajan. Tarkoitan siis (länsimaiden näkökulmasta) köyhiä ja usein epäoikeudenmukaisesti hallittuja kolmannen maailman maita Aasiassa, Afrikassa ja latinalaisessa Amerikassa. Ajatellaan vaikka Kiinaa, jossa uudestisyntyneitten kristittyjen määrä kasvaa koko ajan huimalla vauhdilla.

Kontulan kritiikissä kulminoituu hyvin koko länsimaisen kristillisyyden perusproblematiikka; valtiokirkkojärjestelmän epäpyhä avioliitto yhteiskunnallisten valtarakenteiden kanssa. Niinpä ei ole ihme, että uudet kristityt Kiinassa eivät löydy vanhojen kirkkojen, vaan epävirallisten, maanalaisten kotiseurakuntaliikkeiden piiristä, joiden organisatorinen rakenne on verkostomainen, suhtautuminen virallisiin valtarakenteisiin vähintäänkin varauksellista ja jotka näkevät tehtävänään evankeliumin levittämisen koko maailmaan ennemmin kuin evankelikaalin populaarikulttuurin tuomisen Kiinaan.

Luulen kuitenkin, että tämä tietoisuus voisi olla liian rankka pala nieltäväksi Kontulalle ja hänen hengenheimolaisilleen. En tiedä, voin olla väärässä. Mutta eivätkö köyhät hyvin palkatuille ja akateemisesti oppineille punavihreille edusta jotain muuta kuin omakohtaisesti koettua? Esko-Juhani Tennilän poistuttua takavasemmalle ei rehellisiä duunareita ole eduskunnassa nähty juuri muualla kuin perussuomalaisten piirissä.

Lopuksi suomalainen näkökulma kristittyjen köyhyyteen: mietipä perheellistä miestä, joka kokee Jumalan kutsuvan hänet evankeliumin työhön. Käytännössä tämä tarkoittaa luopumista säännöllisestä palkkatyöstä, urakehityksestä ja monesta muusta sellaisesta, jota täällä pidetään ihmisen perusoikeutena. Tämä kun on edelleen todellisuutta erilaisten vapaiden suuntien piirissä, joilla ei ole veronkanto-oikeudella pönkitettyjä virkarakenteita suojanaan.


2 comments:

  1. Itse asiassa tein pienen(?) loogisuusvirheen kirjoittaessani "valtiokirkkojärjestelmän epäpyhästä avioliitosta yhteiskunnallisten valtarakenteiden kanssa". Jos meillä nimittäin on valtiokirkkojärjestelmä, niin se ei voi muuta olla tai tehdäkään kuin elää pyhittämättömässä suhteessa valtion kanssa. Tämän seurauksena on tietenkin veronkanto-oikeus ja muut papiston privilegiot.

    Uuden testamentin mukaiseen kristillisyyteen taas kuuluu lähtökohtaisesti ero valtiosta, joka ilmenee paradoksaalisella tavalla; alamainen maalliselle esivallalle - jopa esirukous sen puolesta! - mutta totella enemmän Jumalaa kuin sitä. (Vrt. sisäministeri Päivi Räsäsen puhe viime kesän Kansanlähetyspäivillä.)

    Millainen kulttuuri täällä Euroopassa olisi hedelmöittynyt tällaisesta rinnakkainelosta vajaan 2000 vuoden aikana, se jää hämärän peittoon. Muualta maailmasta voimme saada siitä kyllä jotain osviittaa. (Vrt. USA kuluneiden kahden ja puolen vuosisadan aikana tai nykypäivän Kiina.) Toisaalta - jos Herramme tulo viipyy - voimme nähdä siitä jo ihan lähitulevaisuudessa omnan eurooppalaisen sovellutuksemme.

    Mitä taas tulee noihin em. kirkollisiin privilegioihin, niin jokainen ymmärtää mitä seuraa, kun tällaisten järjestelyjen varaan rakennettu järjestelmä romahtaa.

    ReplyDelete
  2. "Toisaalta myös (Kontulan itsensä edustamat) punavihreät syyllistyvät samansuuntaiseen kohdentamiseen; heillehän "köyhät" löytyvät yleensä kolmannen maailman maista, eivät täältä."

    En ole punavihreä ja Kontula puhukoon omasta puolestaan, mutta epäilen että tämä väitteesi ei nyt osu aivan maaliin. Kansanedustajat ovat toki hyvin palkattuja puolueesta riippumatta, mutta heissäkin on niitä joilla on akateemisesta koulutuksesta huolimatta raha-ansioissa mitattuna varsin vaatimaton tausta.

    Sitä paitsi ns. punavihreät puolueet puhuvat paljonkin suomalaisesta köyhyydestä, suhteellisesta köyhyydestä, opiskelijoiden, vanhusten, lapsiperheiden ja yksinhuoltajien köyhyydestä: moni poliitikko identifioituu köyhäksi ja osa suorastaan korostaa rahallista köyhyyttään (lieneekö ihan pyyteettömästi?) Käsittääkseni mm. näistä syistä punavihreät puolueet ja ideologiat ovat varsin suosittuja sosiaalitieteilijöiden keskuudessa. Minä olen vertaisryhmässäni radikaali ja poikkeava, kun en niitä kannata.

    Monet akateemiset tutkijanpestit joita em. sosiaalitieteilijöiltä, niin punavihreiltä kuin muiltakin, löytyy työhistoriastaan, ovat suorastaan surkeasti palkattuja. Duunaritaustasta harpataan suoraan keskiluokkaan heihin verrattuna. Tämä tietyssä mielessä indikoi sitäkin, että tarpeen tullen sieltä takataskusta löytyy marttyyrinen köyhyyskortti vaikkapa tiettyjen konservatiivisten arvojen leimaamiseen porvarillisiksi.

    ReplyDelete