Ukraina, Venäjä ja Suomen kristityt

"Kun tuuli kääntyy, niin kaikki muuttuu."  

Ukrainan ja Venäjän välinen kriisitilanne on nostanut esiin joitain seikkoja, joiden kohdalla mietin, mistä ne oikein kertovat ja mitä on tekeillä?

On hämmästyttävää, miten nopeasti monen suomalaisen suntautuminen venäläisiin on muuttunut lyhyen ajan sisällä. Tähän joukkoon luen monen kristitynkin tässä kohtaa. Aiempien ystävällisten ja ennen kaikkea hyvien taloudellisten suhteiden sijaan venäläiset koetaankin nyt vieraina, jopa uhkana tietyissä tilanteissa. Moni kysyy tullaanko meihinkin soveltamaan Venäjän taholta Ukraina & Krimin tilanteen kaltaista politiikkaa: "Venäläisiä on suojeltava missä hyvänsä he asuvatkin..." Toisaalta voidaan toki kääntää asia toisinkin päin ja kysyä onko monen (ja kenties useamman kuin aavistammekaan?) venäläisen suhtautuminen muuttunut? Hyväksytäänkö Putinin suurvaltapolitiikka myös täällä asuvien venäläisten keskuudessa?

Kun maailmanpolitiikan tuuli on kääntynyt puhaltamaan idästä, se on paljastanut syvälle juurtuneet ennakkoluulot, joita vuosikymmenten kekkoslainen yya-hegemonia, viime vuosien "ystävälliset kauppasuhteet Suomen eduksi"-hehkutuksesta puhumattakaan, ei ole kyennyt kitkemään pois suomalaisesta mielenmaisemasta.

Tämä tulee surullisella tavalla esille monien suomalaisten (julki)kristittyjenkin kommenteissa vaikkapa sosiaalisessa mediassa tyyliin "ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi". Tämä voi olla totta - ajatellen esim. venäläisen suurvalta-ajattelun ikivanhaa "ulos merelle"-pyrkimystä - mutta mitä tällainen leimaaminen rakentaa? Joskus facebookissa seilatessani minusta tuntuu siltä, kuin joidenkin suomalaisten suurimpia vihollisia olisivat homot, muslimit ja nyt vielä venäläiset.

Tämä kaikki herättää minut kysymään, millaisia arvoja ja käytäntöjä me kristittyinä oikein edustamme? Eikö meillä ollutkaan suurta lähetyskäskyä täytettävänämme? Kantaako näkymme Kristuksen maailmanlaajasta seurakunnasta enää maamme (itä)rajan toiselle puolelle? Olemmeko kohta kuin ortodoksikirkko joka puskee Krimille turvaamaan etujaan (esim. kirkkorakennuksia) heti spetznatsien jäljessä?

Ennen kaikkea minua huolestuttaa se, että samaan aikaan kun moni suomalainen kristitty intoilee päälleen Naton univormua - mielessään ajatus "että pitikin olla sivari!" - en ole em. sosiaalisessa mediassa juurikaan kuullut kehotuksia laajamittaiseen esirukoukseen maamme ja koko Itä-Euroopan tulenaran tilanteen vuoksi.

En hyväksy Venäjän suurvaltapyrkimyksiä, sen enempää kuin islamistien hegemoniapyrkimyksiä Euroopassa, enkä kannata samaa sukupuolta olevien rekisteröidyn parisuhteen rinnastamista avioliittoon. Mutta kun tulee puhe siitä, millaisia arvoja kristittyinä edustamme tai millaista uskomme käytäntöön sovellutus on arkipäivässä, niin kyllä, rakastan jokaista ihmistä etniseen taustaan, uskontoon tai seksuaaliseen suuntautumiseen (tai esim. kannattamaansa jalkapalloseuraan) katsomatta. Sen tähden peräänkuulutan esirukousta ennemminkin kuin ennakkoluulojen kylvämistä.