Saturday, June 22, 2013

Puolinainen evankeliumi I

Juttelin jokin aika sitten erään kaverin kanssa uuden luomuksen käsitteestä ja siitä, mitä Paavali tarkoittaa ilmaisulla "olla Kristuksessa". Tämä ilmaisu on ihmeellinen ja syvällinen. Se puhuu paljon paljon enemmän kuin vain sen, että olemme Hänen kanssaan, ikäänkuin "käskynkkää". Olen Hänessä ja Hän minussa, Henkensä kautta. Tältä pohjalta Paavali kirjoittaa Galatian kristityille joskus ensimmäisen kristillisen vuosisadan puolivälissä, että "en elää minä, vaan Kristus elää minussa".

En enää minä, vaan Kristus minussa, se on hyvä sanoa ääneen selvästi ja kuuluvalla äänellä. Tämä on nimittäin identiteettimme uskovana, ei mikään muu - ei mikään kirkkokuntalaisuus tai paikkakuntalaisuus, ei mikään kieli tai kulttuurinen konteksti, kirkkohistoriallinen traditio tai teologinen konteksti tai etninen tausta tms. Kristus yksin ja vain Hän.

Tämä käsite "Hänessä" (so. Kristuksessa) on tehokkaasti häivytetty v. 1992 raamatunkäännöksestä, mikä onkin sen suurimpia puutteita. Itse asiassa se tuo hyvin esille sen, mikä merkitys on raamatunkäännöstyöhön osallistuvan omalla orientaatiolla. Tätä on turha yrittää selittää olemattomiin ja se näkyy v. -92 käännöksestä muuallakin.

Meillä Suomessa on nimittäin puolinainen evankeliumi. Suomalainen evankeliuminjulistus, etenkin evl. kirkossa ja sen herätysliikkeiden piirissä, on keskittynyt pääasiassa syntien anteeksiantamisen julistamiseen ja vain siihen. Olen kyllä väsyksiin asti keskustellut aiheesta luterilaisten veljieni kanssa ja saanut kuulla sanottavan, että "eikö syntien anteeksiantamus olekin evankeliumin ydin?" tai että "minä ainakin haluan pitäytyä vain näissä uskon perustotuuksissa".

Minut on nuoruudessani kasvatettu Kauniaisissa (josta olen monella tapaa kiitollinen Jumalalle, mutta en tässä suhteessa), joten uskokaa huviksenne, että minä tiedän, mistä minä nyt puhun.

Suomi on tähän nykyiseen postluterilaisuuteen asti ollut vahvasti luterilainen maa. Tämä näkyy myös suomalaisissa vapaissa suunnissa. Nehän pyrkivät usein olemaan vain paranneltuja versioita kansankirkosta. Kirkollisen siiven vapaakirkollinen tai helluntailainen muistuttaa enemmän luterilaista herätyskristittyä julistuksen suhteen kuin evankelikaaleja tai pentekostaaleja isoveljiään maailmalla. Hyvänä esimerkkinä tästä on Klaus Korhosen tapaus, kun Jaakko Elenius aikoinaan oli eksynyt häntä kuulemaan. Elenius oli todennut Korhosesta, että "oli kuin olisi kuunnellut nuorta Lutheria".

Kyseessä on perimmältään koko suomalaisen kristillisyyden puutostauti. Meissä on kyllä meihin hyvin istutettu käsitys itsestämme armahdettuina syntisinä, mutta siihen se sitten jääkin. Vai kenen kanssamatkaajista olet viimeksi kuullut iloissaan huudahtavan "en elää minä, vaan Kristus elää minussa!"?

Meille ei ole kyllin selvästi opetettu todellista kristillistä luontoamme, jossa me emme enää ole vallassa, vaan jossa Kristus elää ja hallitsee meidän kuolevaisessa ruumniissamme. Tämä on se puutostauti, joka näivettää hengellistä kasvuamme ja latistaa spirtitualiteettimme tyytymään vain joihinkin armon murusiin, kun tarjolla olisi koko elämän rikkaus Kristuksessa.


No comments:

Post a Comment