Raamattua opettaessani törmään aina silloin tällöin veljiin ja sisariin, joilta hyvin helposti lipsahtaa ääneen lausuttuna kysymys, "no, mitä meidän sitten tulisi tästä ajatella?"
Kristittyjen piirissä - etenkin perinteisissä piireissä - törmää pelottavan usein tähän asenteeseen, jossa toivotaan ja suorastaan vaaditaan valmiita vastauksia - ilman sen kummempaa omaa pohtimista, vaikeasta omakohtaisesta Sanan tutkimisesta puhumattakaan. Erilaisten vaihtoehtojen esittäminen jostain asiasta koetaan ajattelua haittaavana ja jopa omaa uskoa hämmentävänä asiana. Vaikka sitten lopulta päädyttäisiinkin jommalle kummalle kannalle näistä vaihtoehdoista, niin vahinko on jo ehtinyt tapahtua. Ja kun sanomasi täytyisi vielä paketoida tuohon perinteeseen kaanaankieliseen fraseologiaan oikeine äänenpainoineen kaikkineen, jotta se tulisi edes jollain tavalla hyväksytyksi, niin ollaankin taas aika tahmeassa suossa. Minä en tällöin tietenkään edisty, enkä kasva uskossani, mutta eivät kyllä muutkaan saa niin tehdä.
Millaisia kristittyjä me siis haluammekaan kasvattaa? Syöttötuolissa istuvia, vauvanmaitoa aina vanhuuteensa asti lipittäviä, perinteisiä kristillisen populaarikulttuurin suurkuluttajia vai rohkeita metsänraivaajia?
Vastakohdat lienevät tässä: "Herra, meidän on tässä hyvä olla, rakennetaan tähän maja" versus "Raivatkaa itsellenne uudispelto, kylväkää vanhurskauden kylvö".
On selvää, että kun opetamme Raamattua, opetuksemme tulee olla selkeää, perusteltua ja vastauksia antavaa. Pasuunan on annettava selkeä ääni. Opetus on syytä aina myös mitoittaa kuulijoiden mukaan. Totuuden sanaa on jaettava kullekin oikein annoksin. Etenkin uskossaan nuorten kristittyjen kohdalla on näin. Mutta ennen kaikkea opetuksen tulisi kantaa tuota vastausten antohetkeä kauemmas, pidemmälle eteenpäin.
Meidän on kasvatettava kuulijamme tutkimaan itsenäisesti omaa Raamattuaan. Muuten emme kestä tulevissa koetuksissa. Esikuvanamme voisivat olla ne jalot Berean juutalaiset, jotka joka päivä tutkivat Kirjoituksia, oliko asia todella niin kuin heille oli opetettu. Tähän on vielä pitkä matka niillä, jotka vuosikymmeniäkin uskossa oltuaan edelleen ovat tottuneet saamaan oman hengellisen ravintoannoksensa valmiiksi pureskeltuina vakuumipaketteina cd:n, dvd:n, lehden, uutiskirjeen tai sunnuntaisaarnan muodossa (seminaareja ja konferensseja unohtamatta).
Hyvä opettaja ei myöskään pelkää haastaa, jopa järkyttää kuulijoitaan, jos siihen on tarvetta. Pelkään, että monikaan oman aikamme ikuisista vauvakristityistä ei olisi ymmärtänyt esim. Jeesuksen vertauksia. Jeesus kun oli opettajana haastava, kysymyksiä herättelevä ja vanhoja traditionaalisia totuuksia kyseenalaistava. Kuulijat olivat usein ihmeissään ja jopa hämmentyneitä Hänen opetuksestaan.
Luulen, että Paavalilla olisi nykyään vähän sama ongelma: tuskin mikään kristilinen organisaatio tänään palkkaisi kaveria, jolle Totuus on tärkeämpi, kuin se, että show must go on.
-------
Ystäväperheeseeni syntyi joitakin viikkoja sitten ihana tyttövauva. Samaan aikaan kun ihailen tuon lapsen suloisuutta, odotan myös innolla näkeväni hänen kasvavan ja kehittyvän, onhan tämä Taivaallisen Isämmekin ajatus hänen kohdallaan. Niinkuin jokaisen meidän kohdalla.
No comments:
Post a Comment