Sunday, April 21, 2013

Antikristillinen yhteiskunta(?)

Luin hiljattain eräästä rukouskirjeestä hyvän kuvauksen siitä antikristillisestä kehityksestä, joka maassamme on ollut meneillään muutaman viime vuoden aikana. Kaikki alkoi HNMKY:n avioliittotyötä arvostelevalla artikkelilla Helsingin Sanomissa. Tämän jälkeen on yritetty saattaa arveluttavaan valoon lähes jokainen kristillinen järjestö ja yksittäinen vaikuttaja, joka ei halua kulkea virran mukana yleisessä arvokeskustelussa. Asialla - tai ainakin tämän hyökkäyksen keulakuvina - ovat olleet kaksi kirkon naispuolista "uudistajaa", joiden lähtökohdat eivät kuitenkaan ole olleet mitenkään niin kristilliset (raamatullisuudesta puhumattakaan), vaan enemmänkin humanistiset, jopa antikristilliset.

Tässä kehityksessä niiden, jotka pitävät Raamatun ilmoituksesta kiinni, on syytä asemoida itsensä uudelleen suhteessa niin maamme hengelliseen kenttään kuin yhteiskuntaan ja sen kulttuuriin muutenkin. Jos nyt meneillään olevaa muutosta ei ymmärretä oikein, joudutaan kirjoittajan mukaan suuren hämmennyksen valtaan.



Viimeisimmässä Suomen Teologisen Instituutin Kulmakivi-lehdessä Timo Eskola on samoilla linjoilla. Edellä kuvatun kaltainen hyökkäys kohdistuu milloin sisäministeri Päivi Räsäseen, milloin Pirkko Jalovaaraan, joskus jopa itseensä presidentti Sauli Niinistöön. Hyökkäykset kohdistuvat nimenomaan perinteistä avioliittokäsitystä vastaan. Eskolan mukaan media on ollut tämän toiminnan kohdalla melko kädetön. Toimittajat ovat toistaneet Setan ja muiden toimijoiden näkemykset ja vaatimukset hyvin kritiikittömästi. Eskola on oikeassa todetessaan tässä hötäkässä objektiivisen journalismin tyystin unohtuneen.

Eskolan mukaan nämä tapahtumat osoittavat, että tämä ideologinen kiista saa yhä suurempia mittasuhteita. Vaikka itse aihe tuntuukin vähäiseltä, niin kyse on hänen mukaansa dramaattisimmasta muutoksesta länsimaisessa kulttuurissa vuosisatoihin. Suomessa tämän kehityksen nähdään tulevaisuudessa johtavan väistämättä tilanteeseen, jossa kirkon jäsenmäärä on pudonnut 30-40% suomalaisista. Kansankirkon aika on auttamatta ohi.



Se, miten kristityt - ja tarkoitan tällä termillä nyt Jeesuksen opetuslapsia, joita joskus ajanlaskumme alussa alettiin Syyrian Antiokiassa kutsua tällä nimellä (kr. khristianoi, "kristuslaiset") - tässä tilanteessa reagoivat, vaihtelee. Hyvänä esimerkkinä eräästä suhtautumistavasta ovat Juha Ahvion sinänsä mielenkiintoiset "Mihin menet..."-kirjaset. Ne näyttävät edustavan tätä perinteistä kantaa, jonka mukaan kaikki menee hyvin, kun vain niputamme yhteen modernin länsimaisen elämäntavan ja kulttuurin sekä oikeistolaiset ja konservatiiviset arvot. (Sana "konservatiivinen" ei tässä yhteydessä ole synonyymi termille "raamatullinen".) Itselleni herää tässä kohtaa kysymys, mistä tässä itse asiassa kannetaan huolta: jonkun kulttuurisen muodon häviämisestä vai...?

Alussa lainaamani rukouskirje taas edustaa toisenlaista lähestymistapaa antikristillistyvän lännen tilanteeseen. Sen mukaan paras vaihtoehto on nähdä tämä maailma Jumalan Sanan ja siitä nousevan ilmestyksen valossa. Emme saa takertua aatteisiin ja asioihin, jotka lopulta päätyvät nekin Jumalan tuomion alle. Sosialismi ja kommunismi ovat menettäneet ajankohtaisuutensa, mutta niin on myös kapitalismi sellaisena, kuin sen modernissa kontekstissa tunsimme. Suuret kertomukset, jopa "kirkollinen kristikunta"-aikakausi, voivat kuolla, Jumalan valtakunta ei.


Monia kristittyjä raastava kysymys kuuluukin: mitä jos Valtakunta toimiikin ihan hyvin - ehkä jopa paremmin - jossain toisenlaisessa kulttuurisessa muodossa? Jos vastaamme tähän kysymykseen myöntävästi, meidän on sen seurauksena laskettava irti monista hellimistämme asioista, jotka voivat kyllä olla sinänsä ihan hyviä, mutta jotka osoittautuvat kuitenkin puhtaasti kehällisiksi, kun niitä tarkastellaan Jumalan Sanan valossa.

Kun lukee UT:sta apostoli Johanneksen kirjoituksia, niistä väliittyvä todellisuuden kuva muistuttaa hyvin paljon sitä tilannetta, jossa me parhaillaan elämme. Johannekselle on tyypillistä sellaisten vastakohtaparien käyttö, kuten

Jumala - saatana
valo - pimeys
totuus - valhe
Jumalan valtakunta - tämä maailma 

Johanneksen mukaan tämä maailma on pahan vallassa. Se katoaa, samoin sen himo. Kiinnittyminen siihen, sen edustamiin asioihin ja arvoihin on jo valmiiksi tuhoon tuomittu yritys. Johanneksen mukaan kuitenkin se, joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti. Emme ole kotonamme tämän maailman kamaralla. Sen tähden kannattaa miettiä hyvin tarkkaan, mitä haluaa rakentaa.

Käytännön seurakuntaelämässä törmäämme näihin kysymyksiin ja linjanvetoihin vaikkapa siinä, edellytämmekö ihmisen muuttumista joksikin (esim. paremmaksi tai pyhemmäksi), jotta hän olisi tervetullut yhteisömme puhtoisiin sunnuntaikokouksiin? Tuleeko hänen, päästäkseen osalliseksi seurakunnallisista siunauksista, hyväksyä myös koko tuo muu kulttuurinen paketti? Monet kristityt näyttävät pelkäävän tästä luopumisen johtavan leväperäisyyteen syntiä kohtaan...

Eräs konstantinolaisen paradigman suurimpia harhoja on läpi kirkkohistorian ollut se, että yhteiskuntamme ja sen kulttuuri olisi joskus ollut todella aidosti kristillistä. Eivätkö Jeesuksen opetuslapset olekin kaikkina historian aikoina saaneetkin kuulla olevansa suvaittu, hädin tuskin siedetty joukko "ihmiskunnan vihollisia"? Erityisesti tämän on ollut niiden osana, jotka eivät milloinkaan ole halunneet niellä tuota konstantinolaista koukkua tähän maailmaan kiinnittyäkseen. Joten mikä tässä nyt sitten loppujen lopuksi onkaan niin muuttunut?




No comments:

Post a Comment