Sanonta kuuluu, "kun tuuli kääntyy, niin kaikki muuttuu". Niinpä itsekin olen huomannut kuluneella viikolla olevani tekemisissä vanhojen tuttujen asioiden kanssa täysin uudenlaisissa tilanteissa.
-------
Olen tekemässä teologian opintoihini liittyen seminaarityötä mentoroinnista. (Tiedättehän tuon antiikin mytologian tarinan Odysseuksesta, Ithakan kuninkaasta lähdössä Troijan sotaan ja ennen lähtöään antamassa uskolliselle ystävälleen Mentorille nuoren poikansa Telemakhoksen kasvatusvastuun.)
Eräs lähdeteoksiani on Paul D. Stanleyn ja J. Robert Clintonin asiallisen hyvä ja tiivis teos Mentorointisuhteet (suom. v. 2007), johon on nähdäkseni hyvin koottu "evankelikaalin" mentorointinäkemyksen perusteita.
Onnettomuudekseni kirjan on kustantanut Nokia Missio Kustannus. Sainkin jo työni alkuvaiheessa ja myöhemminkin ystävällisen hienovaraisia kehotuksia lähdekritiikkiin...
Samalla viikolla tiistaina 26.03. Nokia Mission entinen johtaja Markku Koivisto oli ollut Pirkanmaan käräjäoikeudessa kuulemassa tuomiotaan nuoren pojan seksuaalisesta hyväksikäytostä. Hän on pukeutunut violettiin neuleeseen, mikä kirkollisessa värimaailmassa kuvaa katumusta, minkä sekulaari media myös ansiokkaasti huomioi.
Kun toinen kirjan kirjoittajista on vielä eräs Navigaattoreiden kansainvälisiä johtomiehiä, jonka järjestön piirissä Suomessa esiintyi hyväksikäyttötapauksia joskus pari-kolmekymmentä vuotta sitten, niin...
Ja kun tähän vielä lisätään antiikin maailman hellimä ajatus vanhemman miehen ja nuoren pojan välisestä rakkaudesta eroottisen rakkauden korkeana ilmenemismuotona, niin mietin, mihin ihmeeseen olenkaan sotkeutumassa tutkiessani mentorointia käsitteenä ja toimintatapana seurakunnallisissa yhteyksissä?
(Niin, ja sitten minulla on vielä tämä sukunimi...)
-------
Sanotaan, että ei tule työskennellä peloista käsin. Tai ettei tule heittää pois lasta pesuveden mukana.
Nyt jo pyhien lepoon päässyt Uuras Saarnivaara puolusti aikanaan 70-luvun alun karismaattista herätystä omien heimoveljiensä kritiikkiä kohtaan. (Ja totta vieköön, heitä sentään riitti!) Tähän liittyen hän esittää kirjassaan Aalto on jo liikkeellä (v. 1974) näkemyksen rahan puhtaudesta; vaikka tiedämmekin väärää rahaa olevan liikkeellä, se ei saa estää meitä käyttämästä ihan normaalisti oikeata rahaa.
Hyvä hengellinen periaate sovellettavaksi moneen kohtaan.
-------
Samaan aikaan siinä kirkossa, josta nokialaisuus nyttemmin on eronnut (ja sulautunut kuuliaiseksi osaksi nousevaa helluntaikirkkoa), sen johtomies esittää kirkollisen keskustelun kuumaan perunaan eli homoliittoihin (ja niihin liittyviin kirkollisiin vihkimisiin) liittyen niin keskenään ristiriitaisia lausuntoja, ettei tiedä, itkeäkö vai nauraako. Tähän asti olen lähinnä vain hymyillyt huvittuneen surumielisesti...
No, minähän en itse kuulu evl. kirkkoon, mutta kai sielläkin nyt joku roti voisi olla...
-------
Pääsiäisen pitkien pyhien ratoksi olen lueskellut Johanneksen kirjeitä. Oletko muuten pannut merkille, että Johannes on ainoa UT:n kirjoittajista, joka käyttää termiä "antikristus"? Jeesus (esim. Matt. 24. luvussa) puhuu tuloaan edeltävistä uskonnollisista harhaanjohtajista käyttäen etuliitettä "pseudo-" ("väärät profeetat ja kristukset"). Paavali taas kirjoittaa tessalonikalaisille uskoville lopun aikoina ilmestyvästä "laittomuuden ihmisestä", "kadotuksen lapsesta" ja "vastustajasta". Johannes, "rakkauden apostoliksi" kutsuttu, on kuitenkin ainoa, joka puhuu suoraan ja kiertelemättä antikristuksesta.
Johanneksen kuva antikristuksesta on kuitenkin hyvin erilainen, kuin mihin yleisesti (ja etenkin amerikkalaisen eskatologian pohjalta) olemme tottuneet. Antikristus näyttäytyy Johanneksen kirjoitusten pohjalta nimenomaan seurakunnan (so. kristittyjen) keskuudesta nousevana uskonnollisena harhaanjohtajana - ei niinkään YK:ssa esiintyvänä tai Lähi-idän kriisin ratkaisevana sotilaallisena johtajana. (Liekö sitten tähän syynä periamerikkalaiseen evankelikaaliin kristillisyyteen lujasti sisäänrakennettu seurakuntafundamentalismi? Antikristus ei siinä kontekstissa koskaan voi nousta "pyhien" joukosta. Paha on aina ulkopuolellamme ja uhka jossain kauempana...)
Myöhemmän Johanneksen ilmestyksen "toinen peto" muistuttaa kuitenkin tätä hänen kirjeissään kuvattua antikristusta hyvin paljon, jopa enemmän kuin "ensimmäistä petoa": sillä on karitsan sarvet, mutta se puhuu kuin lohikäärme. Kreikan kielen etuliitteellä "anti-" onkin aina kaksi merkitystä; olla jotain vastaan tai tulla jonkun tilalle.
Nykypäivänä näitä anti-sijais-kristuksia näyttäisi olevan ihan tungokseen saakka. Jeesuksen (Matt. 24:ssä) antama varoitus eksytyksestä, joka voi eksyttää "jopa valitutkin" tuntuu kyllä nykyisin enemmän kuin ajankohtaiselta.
------
Onko siis arkkipiispa Kari Mäkinen itse antikristus?
No, ehkei nyt sentään... heh.
Mutta vakavan viestin hän tempoilullaan kyllä lampailleen lähettää; mitä hän nyt sitten loppupelissä sanookaan ja voiko tähän sanomiseen vastaisuudessa luottaa ja mihin niistä...? Loogisuus, johdonmukaisuus ja arvojen selkeys lienevät kenen tahansa hyväksi johtajaksi mielivän perushyve.
Tai vielä vakavammin: minkä hengen vaikutuksessa hän puhuu?
Mutta kuten sanottu, minähän en kuulukaan evl. kirkkoon...
No comments:
Post a Comment