Kaksi pääkirjoitusta

Politiikasta ja sen teosta

Toimittaja Ari Helminen pohdiskelee tämän päivän Etlarissa nykyhallituksen tilaa, toimintaa ja tulevaisuutta. Päällimmäisenä Helmisellä on sen ihmettely, miten hyvin hallitus - "pihtisynnytyksestä" huolimatta - on kuitenkin pysynyt kasassa ja kyennyt kantamaan tarvittavaa poliittista vastuuta. Eikä syyttä, sillä Kataisen hallitus on, näkökulmasta riippuen, leimattu joko "sosialistihallitukseksi" tai "oikeastolaista politiikkaa harjoittavaksi" sellaiseksi. Näyttää siltä, että nykyisessä tilanteessa on mahdotonta olla mieliksi oikein kenellekään.

Toisaalta juuri tähän saumaan Kataisen sixpäkki on pykättykin. Sen pääasiallinen missio on ollut sisäpoliittisesti pitää Suomi kiltisti EU-mainstreamin vanavedessä (persujen jytkystä huolimatta) ja ulkopoliittisesti olla mukana pelastamassa Eu:n velkaiset maat hintaan mihin hyvänsä. Jyrki, Jutta & co on tässä kohtaa pantu paljon vartijoiksi.

Tämä selittää sateenkaaren koko kirjon ja sen - niin arvojen kuin muistakin lähtökohdista katsottuna - ristiriitaisen hallituspolitiikan ja käytännön päätökset. Miettikää nyt; hallituksessa istuu kristillinen sisäministeri ja samaan aikaan hallituspuolueiden piirissä harrastetaan hänen (so. hallituksen) linjansa vastaista politiikkaa (esim. sukupuolineutraali avioliitto), kulttuuriministerin rahanjakotempoiluista puhumattakaan. Tätä on käytännössä olla ja elää moniarvoisuuden suossa.

Tämä tilanne on synnyttänyt maan poliittiseen kenttään aivan uuden poliitikkojen ryhmän, nimittäin eliitin etujen vartijoiden kuuliaisten palkkasoturien osaston. Tämän eturintamassa seisojien ryhmän tyypillisimpiä edustajia ovat tähän mennessä olleet puolustusministeri Stefan Wallin ja kuntaministeri Henna Virkkunen. He ovat kantaneet kuuliaisesti vastuunsa ja seisoneet kiivaimmassa tulituksessa ottamassa vastaan ilmeisesti jo etukäteen sovittujen päätösten seuraukset kiivastuneilta kansalaisilta ja muilta asianosaisilta.

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Todennäköistä on, että tämäkin tulituksessa seisominen, loankin heiton vastaanotto ja shakkimaisen sotilaan uhraaminen on jo edeltä tarpeelliseksi nähty ja sovittu, aina mahdollisia palkitsemiskuvioita myöten. Seuratkaapa vain, miten tulee Wallinin käymään jatkossa, kun hän vetäytyy politiikan polttopisteestä sivuun: millaisen pakintoviran hän tuleekaan saamaan...?

Uskon käytännöllisestä puolesta

Juttelin jokin aika sitten erään kristityn nuoren naisen kanssa paastoamisesta ja sen vaikutuksesta. Hän totesi jotenkin siihen tapaan, että ei osaa kuvitella, mitä seurauksia tai vaikutuksia paastoamisella voisi olla hänen hengelliseen elämäänsä. Vastasin siihen, että eikö suurin osa hengellisen elämän asioista olekin luonteeltaan juuri sellaisia, että ne aukeavat meille vasta käytännön kautta? 

Muistan joskus seurakuntapastoriaikanani olleeni opettamassa nuorten leirillä Pyhästä Hengestä. Kun kerroin innostuneena tästä viikonlopusta ja opetukseni teemoista eräälle ystävälleni, hän hieman moniselitteisesti  kysyi, "oliko Hän itse paikalla?" 

Emme voi opettaa Pyhästä Hengestä, emmekä monista muistakaan uskonelämään kuuluvista asioista, teoreettisesti, vaan sitä on aina seurattava käytäntöön soveltaminen. Kasteopetusta tulee seurata kasteelle meno, lakijulistusta itsetutkistelu js parannuksen teko, maailman lähetystilanteeseen perehtymistä lähteminen. 

Kun tätä taustaa vasten ajattelen maamme hengellistä tilannetta, niin mieleen tulee usein jossain umpinaisessa sisävesistössä paikallaan seisova vesi. Maamme hengellistä tilannetta kuvaa mielestäni hyvin sana "pysähtynyt". On mielenkiintoista huomata, että kun tämän sanoo ääneen, niin usein saa vastaansa puolustautumisen ja jopa syytösten ryöpyn. Mistä tämä sitten kertoo, sen voi jokainen itse päätellä.

Olemme kuitenkin tilantessa, jossa meillä on tarjolla valtavasti hyvää tietoa ja oppia. Kuitenkin meillä on hyvin vähän sen soveltamista käytäntöön. Tämä johtuu hyvin pitkälle siitä, että meiltä puuttuvat laajassa mitassa vastauskoontulleiden joukot, joita opetuslapseuttaa ja mentoroida. Emme yksinkertaisesti pääsee soveltamaan monia juttuja laajemmin käytäntöön, koska meiltä puuttuu siihen vaadittava massa. Tämän takia emme myöskään pääse hedelmälliseen kasvuun yhteisöllisellä tasolla. 

Kuten sanottu, useimmat uskonelämämme asiat vaativat toimiakseen ja kehittyäkseen käytäntöön soveltamisen pohjan ja ympäristön. Ehkä oppisopimuskoulutus on lähempänä UT:n mallia opetuslasten tekemisestä kuin yliopistoluennot? Problematiikkamme alkaa muistuttaa hyvin paljon sen heprealaiskristittyjen ryhmän tilannetta, jolle Heprealaiskirje aikanaan kirjoitettiin.

Ne, joiden olisi kuulunut jo olla nuorempien opettajia ja neuvojia, ovatkin taas uudestaan tulleet maitoa tarvitseviksi. Vahvaa ruokaa ei kyetä enää sulattamaan, vaan jatkuva seminaareissa juokseminen vain turvottaa heidän hengellisen elimistönsä. Käytön puutteesta heidän hengelliset aistinsa eivät kykene enää erottamaan hyvää pahasta, arvotonta arvokkaasta tai ok-juttuja siitä, mikä olisi täydelisesti Jumalan tahto.