Antiokialainen paradigma I

Konstantinolaisen paradigman aika on auttamatta ohi. Sen viimeisiä voitokkaita puolustustaisteluja markkinoidaan kristillisessä mediassa vielä jonkinlaisina menestystarinoina. Kyse on kuitenkin vain jo saavutettujen linjojen pitämisestä, viivytystaistelusta tai sitten aivan uudentyyppisestä kehityksestä. Minulla ei (tietenkään) ole mitään näitä menestystarinoita vastaan sinänsä. Pitemmän päälle ne eivät kuitenkaan auta meitä eteenpäin. Meidän on mentävä enemmän asioiden ytimeen. Kyse on ennen kaikkea seurakunnan perus-dna:sta: Millainen se on ja mitä se tuottaa? Millaista sen hedelmä pitkässä juoksussa on? Mitä annettavaa sillä on v. 2012?

Paljon tärkeämpää, kuin vain ihmetellä tämän kuplan puhkeamista, on miettiä, miten toteuttaa paradigman muutos.

Perinteisiä ratkaisumalleja tähän paradigman vaihtumiseen ovat olleet ensinnäkin muutoksen torjuminen: takertuminen kiinni vanhaan tai jopa uskaltautuminen vielä pitemmälle ajassa taaksepäin. Esimerkkinä tästä vaikka Länsi-Suomen rukoilevaisuus tai Luther-säätiö, jotka voidaan nähdä ratkaisuyrityksinä perinteisen yhtenäiskulttuurin hajoamiselle. Toinen ratkaisuyritys voi olla uuden tyylin ulkoinen lanseeraaminen: mahdollisimman nopea mukautuminen uuteen aikaan ja sen haasteisiin. Tämä poikii mukanaan uudelleenkoodauskäytännön, jossa vanhat asiat saavat uudet nimet uudessa kontekstissa.


Molemmissa näissä on kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on aikasidonnaisuus: ne ovat sidoksissa joko menneeseen tai sitten nykyiseen aikaan. Toinen ongelma on siinä, etteivät ne puutu mitenkään siihen perusongelmaan, joka on yhteisön alkujuurissa. Paradigman muutos edellyttää syvemmälle menevää muutosta kuin "vain" uskonpuhdistusta. 

Puhuisin nyt tulevaisuutta koskien mieluummin "antiokialaisesta paradigmasta" ja sen mukaan orientoitumisesta. Nojaudun seuraavassa paljolti Neil Colen kirjassaan Church 3.0 esittämiin ajatuksiin (What About the Church Models, s. 99-115). Ajatus perustuu Luukkaan kirjoittaman Apostolien tekojen 11. luvussa olevaan kuvaukseen siitä, miten evankeliumi tuotiin nykyisen Turkin ja Syyrian rajaseudulla sijainneeseen Antiokiaan. Tämä kaupunki oli Rooman ja Aleksandrian jälkeen tuon ajan Rooman imperiumin suuria metropoleja: rikas, monikansallinen ja monia kulttuureja ja uskontoja sisällään pitänyt suurkaupunki.

Evankeliumi tuli Antiokiaan vähän kuin sattuman kautta. Jerusalemin seurakunnassa nimittäin oli alkanut vainon ajat ja uskovat hajaantuivat eri puolille Lähi-itää (Apt. 8:4 ja 11:19-20). Nyt tapahtui jotain merkittävää, josta oli ollut merkkejä jo aikaisemminkin (esim. Pietari Korneliuksen talossa ja Filippos Samariassa), mutta jota ei vielä laajamittaisesti oltu nähty koko kristillisen seurakunnan agendana. Luukas kertoo, että Antiokiaan tultuaan uskovat eivät aluksi puhuneet evankeliumia muille kuin juutalaisille. 


Nyt tässä tapahtui muutos ja seuraukset olivat sen mukaiset.