Kun venäläiset äänestävät maalleen uuden parlamentin, kysymys ei ole demokratiasta, vaan vallitsevan status quon vahvistamisesta. Venäjällä ei vain puhuta vaalivilpistä (eikä kai Valko-Venäjälläkään), vaan kyse on ns. hallinnollisesta resurssista. Valtaa pitäville (so. Venäjän kaksipäinen kotka) annetaan lähes tulkoon rajattomat mahdollisuudet ohjailla vaalitulosta jo ennen vaaleja, niiden aikana ja eritoten niiden jälkeen (kuten kai Valko-Venäjälläkin). Tätä viimeistä vaihetta kutsutaan muualla maailmassa yleensä ääntenlaskuksi.
Mutta eipä tilanne hirveästi eroa tästä täällä Eurostoliitossakaan. Samanlaisia totalitarismin piirteitä sitä näkyy täälläkin. Yksipuoluejärjestelmän muodostavat täällä vain perinteiset EU-myönteiset valtionhoitajapuolueet, jotka aina vaalien jälkeen muodostavat hallituksen, oli vaalitulos sitten mikä hyvänsä. Vähän sama juttu kuin futiksessa, josta Pasi Rautiainen joskus totesi, että peli kestää aina 90 minuuttia ja aina lopuksi Saksa voittaa. Tai jos joku erehtyy äänestämään ohi näiden EU-puolueiden ehdokaslistojen, saa kuullakin äänestäneensä väärin (vrt. Mauno Koiviston "väärin sammutettu").
Kirkon piirissä alkavat jo omien virkamiestenkin puheet kertoilla jotain tulevasta repeämästä. Espoon evl. seurakuntien eläköityvä talouspäällikkö Marja-Liisa Nore toteaa haastattelussa, että "kirkon pitäisi palata enemmän juurilleen, tunnustukselliseen julistukseen". Muistan kuinka joskus 70-luvun puolivälissä rukoilimme tunnustuksellisen uskonnonopetuksen säilymisen puolesta Suomen kouluissa. Nyt on sama haikailu tunnustuksellisuuden perään vallalla kirkon itsensä piirissä.
No, onhan se hyvä, että edes joku uskaltaa siellä vielä puhua näin suoraan - vaikka edes naispuolinen talouspäällikkö Kehä III:n eteläpuolelta, kun miehet ovat kiltisti hiljaa. Mutta muualla maailmassa ne miehetkin vielä uskaltavat. Entinen sudanilainen kristitty orja Simon Deng puhui valikoituja totuuksia New Yorkin Durban-konferenssissa. Hänen oli oletettu - tai häntä oli ohjeistettu puhumaan - jotain kaunista globaalia suvaitsevaisuuspropagandaa, mutta hän olikin muistuttanut kuulijoita suorasanaisesti siitä, miten globaalilla suvaitsevaisuudella vain lisätään ääri-islamilaisuuden mahdollisuuksia jihadin käymiseen niin Etelä-Sudania kuin itse Israeliakin vastaan.
Putte-Possun nimipäivät-laulua lainaten, "oi, jospa oisin saanut olla mukana!" (Kärpäsenä katossa ainakin...)
Suomen helluntaikirkko on palkkaamassa itselleen operatiivisen johtajan. Nyt ollaan kuulemma tultu niille rajoille, joissa kirkkokunnallisia hommia ei enää hoidella otona. Ensi vuodelle ollaankin kaavailtu 20-40 prosenttista työntekijää, jonka edustukselliset tehtävät tapahtuisivat lähinnä pääkaupunkiseudulla. Ei tarvitse omata juurikaan profeetallista näkökykyä nähdäkseen, että siitä se alkaa. Tyvestä puuhun, sanoo Juhani Tamminen. Tie valmis on kirkollisen kehityksen korkeimmalle tasolle eli keskusorganisaation perustamiselle. Luonnossa tätä ilmiötä kutsutaan käenpoikaseksi. On nimittäin niin, että keskustoimisto oman luonteensa mukaisesti tulee vuosien saatossa vain paisumaan ja paisumaan, vaatimaan ja syömään ahneesti aina vain enemmän resursseja. En usko kirkkohistoriasta löytyvän yhtään esimerkkiä päinvastaisesta kehityksestä jonkun kirkkokunnan piirissä.
On se vaan jännä juttu, miten maailma muuttuu. Nuoruudessani moni vapaan suunnan saarnamies huusi pöntöstä naama punaisena, että "kirkko on baabel, pois baabelista!" Nyt samaisten kaverien jäljiltä on näkymässä ihan samanlaisen baabelismin tunnusmerkkejä, joita aikanaan niin verisesti vastustettiin. Niinpä niiden yhteisöjen, joiden piirissä aiemmin vapauduttiin erilaisista riippuvaisuuksista, tilojen wc:ssä on nykyään "Tupakointi kielletty sisätiloissa"-kyltti.
"Luonnossa tätä ilmiötä kutsutaan käenpoikaseksi. On nimittäin niin, että keskustoimisto oman luonteensa mukaisesti tulee vuosien saatossa vain paisumaan ja paisumaan, vaatimaan ja syömään ahneesti aina vain enemmän resursseja."
ReplyDeleteEn ole vakuuttunut tästä, saati siitä että A:sta automaattisesti seuraisi B. Vapaakirkkoa esimerkkinäni käyttäen, en ole huomannut, että sen keskustoimisto Hämeenlinnassa olisi paisunut paisumistaan tai syönyt enenevästi resursseja. Sitä paitsi k.o. kirkkokunnan talous on mallikkaassa kunnossa. Päivä Oy:llä on toki omat työntekijänsä, mutta jonkun niitä kristillisiä kirjoja ja lehtiäkin on hyvä kustantaa. Tiedän erään kristillisen organisaation, jolla on paljon Vapaakirkkoa pienempi talous, mutta suunnilleen yhtä paljon keskustoimistolle sidottua työvoimaa ja hoidettavia rutiineita.
Minusta tällaisten hallinnollisten asioiden tulee lähteä tarpeesta käsin, harkitusta kysymyksestä "tarvitaanko operatiivista johtajaa?". Eri asia sitten, tarvittiinko Helluntaikirkkoa. Jos merkittävä osa helluntailaisista oli sitä mieltä että tarvittiin, niin on luonnollista, että kirkkokunta todella syö omat resurssinsa ja henkilötyötuntinsa (tai -vuotensa).
"On se vaan jännä juttu, miten maailma muuttuu. Nuoruudessani moni vapaan suunnan saarnamies huusi pöntöstä naama punaisena, että "kirkko on baabel, pois baabelista!" Nyt samaisten kaverien jäljiltä on näkymässä ihan samanlaisen baabelismin tunnusmerkkejä, joita aikanaan niin verisesti vastustettiin."
Kirkollistumiskehityksestä voidaan olla montaa mieltä, mutta minusta kehitys on kulkenut terveempään suuntaan siinä, että mainitsemasi naama punaisena huudettu julistus on jäänyt pois. Niputan sen samaan kategoriaan kuin olettaman "jos olet luterilainen, et ole uskossa", ja kastekortin vetämisen esille suunnilleen ensimmäisessä evankeliointikeskustelussa.