Profeetallista peilausta

Hoosean kirjan 10. luvun alussa kuvataan Israelin tilannetta kuningasajalla, ennen pakkosiirtolaisuutta. Israel oli tuolloin kuin rehevä viiniköynnös, joka tuotti hedelmää ja mitä runsaampaa hedelmän tuottaminen oli, sitä enemmän kansan keskuudessa valmistettiin alttareita baaleille ja muille epäjumalille. Mitä parempaa maa oli sadoltaan ja tuotoltaan, sitä enemmän pystytettiin epäjumalan patsaita maahan. Kansan sydän oli jakaantunut ja 13. luvun jakeessa 6 toistuu sama kuvio: kun kansan laitumet tulivat lihaviksi, kansakin tuli kylläiseksi ja heidän sydämensä ylpistyi. Israelin kansa unohti Jumalansa, joka oli auttanut sitä hädän hetkellä ja joka myös oli hyvyydessään suonut kaiken sen yltäkylläisyyden ja runsauden, josta he saivat nauttia.

Kun ajattelemme omaa kansaamme ja sen kohtaloita koko itsenäisyytemme ajan, olemme saaneet nauttia Jumalan hyvyydestä ja huolenpidosta. Jumalan armo on ollut kansallemme runsas ja harvan kansan keskuudessa on sen historian aikana (ja erityisesti sen parin viimeisen vuosisadan aikana) ollut yhtä paljon laajamittaisia hengellisiä herätyksiä. Erityisesti toisen maailmansodan aikana ja sen jälkimainingeissa, läpi kylmän sodan vuosikymmenien on Jumalan käsi ollut maamme yllä suojelevana ja varjelevana. Osaltaan tämä on ollut seurausta kansan kääntymisestä yhdessä johtajiensa kanssa esirukouksessa Jumalan puoleen itsenäisyytemme säilymiseksi. Kun tarkastellaan toisen maailmansodan jälkeistä geopoliittista historiaa, niin Suomi taitaa olla ainoita Saksan rinnalla sotineita valtioita, jotka Neuvostoliiton etupiirissä säästyivät miehityksiltä, Siperiaan karkoituksilta ja kommunistiselta diktatuurilta.

Mutta niin kuin Israel muinoin, niin meidänkin kohdallamme on käynyt niin, että mitä rehevämpi on ollut viiniköynnös ja mitä runsaammat laitumet, niin sitä enemmän on kansamme keskuudessa rakennettu alttareita baaleille ja pystytetty patsaita epäjumalille. Olemme 1970-luvulta alkaen jatkuneen taloudellisen hyvinvoinnin kasvun myötä vieraantuneet Jumalasta ja unohtaneet sen historian läksyn, että apu ei tule idästä, eikä lännestä, eikä etelästä, vaan yksin Jumalalta. Turvamme ei ole ollut hyvin vetävässä idänkaupassa, korkeassa teknologiaosaamisessa tai eurossa, vaan turvamme on yksin Jumalassa. Luulen, että tulevina vuosina saamme kansakuntana uudelleen opetella tätä läksyä. Miten hyvin se nyt menee perille, sitä on vaikeaa sanoa, mutta näyttää siltä, että se kansamme moraalinen selkäranka, joka talvi- ja jatkosodan päivinä kesti paineen murtumatta, on nyt pahasti rapautunut. Kestäisimmekö kansakuntana enää samanlaisia koettelemuksia kuin v. -39-45?

Niin kuin Israelin, niin meidänkin sydämemme on jakaantunut ja ylpistynyt. Meille on kansakuntana ominaista (ehkä historiallisista syistä johtuen) jonkinlainen itseään säälimätön rähmälläänolo aina johonkin suuntaan, riippuen siitä, kuka tai mikä milloinkin on johtavassa asemassa oleva taloudellinen, poliittinen tai sotilaallinen suurvalta. Tämä on varmasti ollut myös järkevää reaalipolitiikkaa, jota pienen valtion on ollut viisasta harrastaa, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Milloin se on muuttunut poliittiseksi nuoleskeluksi ja kansalliseksi itsesensuuriksi, on usein ollut käytännössä kuin veteen piirretty viiva. Pahinta siinä on kuitenkin ollut se, että meidän olisi viisainta olla kääntyneitä Jumalan suuntaan. Juuri tässä kohtaa luopumus maassamme on pahaa ennustavaa.

Niin kuin Israelinkin kohdalla, niin myös omalla kohdallamme näemme rappion ja luopumuksen merkit kansamme hengellisessä johdossa. Profeetta sanoo haureuden hengen eksyttäneen kansan hengelliset johtajat ja tämän hengen vaikutuksesta koko kansa on luopunut Jumalastaan (4:12). Sen seurauksena heidän tekonsa eivät enää salli heidän kääntyä Jumalansa puoleen. Tässä mainittu haureuden henki, joka on näiden ihmisten sydämessä hallitsevana, viittaa ensisijaisesti hengelliseen haureuteen eli luopumukseen (5:4). Koko Hoosean kirja rakentuu sille ajatukselle, että Israel on kuin puolisoaan jatkuvasti pettävä aviopuoliso, jota Herra kuitenkin rakastaa(1:2). Näin ollen haureus voi siis viitata myös seksuaalisiin synteihin, mutta sen alkujuuri ja lopputulema ovat nimenomaan hengellisiä.

Tämä kuvaus sopii enemmän kuin hyvin kuvaamaan oman kansamme ja sen hengellisten johtajien lankeemusta ja luopumista evl. kirkon piirissä. Luopumiselle Raamatusta kaiken opin ja elämän ylimpänä auktoriteettina ei ole olemassa mitään kulttuurisesta tai yhteiskunnallisesta tilanteestamme nousevaa puolustusta. Kuitenkin juuri tämä on sitä, mitä saamme päivittäin todistaa kirkon piirissä. Tänä päivänä näemme edessämme evl. kirkon, joka alkutekijöissään vannoi raamatullisuuden nimiin ja jonka keskuudessa Herra Henkensä kautta teki ihmeellisiä armotekoja Telppäsniityllä, Karessuvannolla, Pohjanmaan jokilaaksoissa ja missä vain muualla, mutta joka nyt on täydellisesti sekulaarin median ja yleisen mielipiteen talutusnuorassa. Tätä kutsutaan Raamatussa haureudeksi. Jumala varjelkoon muita kirkkoja, seurakuntia ja yhteisöjä lankeamasta samaan halpaan, sillä sen seuraukset ovat tuhoisat. Jumalan valtakunta otetaan pois tällaisilta uskonnollisilta johtajilta ja heidän seuraajiltaan. Se annetaan sitä vastoin sellaiselle kansalle, joka tekee sen luonnon mukaista hedelmää, oli se kansa muuten lähtöisin mistä hyvänsä. Näin näemme tulevan käymään oman kansamme kohdalla.

Mutta minkä vaiheiden kautta Jumala vie tämän armotyönsä päätökseen, se on eri juttu, enkä voi valehdella olevani kovin toiveikas tulevaisuuden suhteen tässä kohtaa. Luulen, että Jumala joutuu kovistelemaan meitä kokonaisena kansakuntana saadakseen meidän kääntymään jälleen puoleensa. Niin kävi Israelin kohdalla, kun Herrasta tuli heille kuin leijona tai tien vieressä väijyvä pantteri. Herra sanoo käyvänsä luopio-Israelin kimppuun kuin karhu, jolta on riistetty sen pennut (13:7-8). Israelin ja minkä hyvänsä muunkin kansakunnan tai yhteisön turmion syy on aina ollut siinä, että se on vastustanut Herraa, joka tosiasiassa on hänen ainoa auttajansa (13:9).