Jumalan tuomiosta

Paavali se on jännä kaveri. Kuvittele, että kun saat kirjeen joltain arvostamaltasi ihmiseltä, niin heti kirjeensä alussa hän lataa päin näköä aimo annoksen asiaa Jumalan tuomiosta. Näin Paulus nimittäin  tekee Roomalaisepistolan ensimmäisessä luvussa. Eikä pyytele pätkääkään anteeksi. Heti todettuaan evankeliumin olevan Jumalan voiman pelastukseksi jokaiselle ihmiselle, hän alkaa puhua Jumalan tuomiosta, joka ilmestyy taivaasta niiden ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa.


Se, mikä on merkityksellistä ja joka niin usein meiltä unohtuu, on se, että Paavali nimeää Jumalan tuomion erääksi tärkeäksi mittariksi sen, että Jumala hylkää ihmisen tai yhteisön oman onnensa nojaan. Jumala ei siis enää puutu asioihin, ei nuhtele, eikä kurita, vaan jättää silleen. Tämä sana "hylätä" nimittäin toistuu tuossa ensimmäisen luvun lopussa kolme kertaa.


Suomen Raamattuopiston johtaja Timo Junkkaala totesi viime viikonloppuna Hengellisen elämän syventymispäivillä Helsingissä pitämässään linjapuheessa, että länsimaissa eletään nyt historian ehkä voimakkainta kristinuskosta luopumisen aikaa. Raamattu-uskolliset kristityt ovat tottuneet pitämään eräänä tämän luopumuksen merkkinä homoseksualismin ja muiden vastaavien asioiden yleistymistä ja hyväksymistä yhteiskunnassa. Kulttuurimme on, ei vain homomyönteinen, vaan suorastaan sitä ylistävä. Monet pitävät tätä eräänlaisena alkavan rappion merkkinä.


Uskomme Paavalin ajatuksenjuoksun tässäkin kohtaa olleen Pyhän Hengen inspiroima. Kun hän kuvaa tätä meidänkin kulttuurissamme todistamaamme asiantilaa hän esittääkin asian niin, että tämä onkin lopputulema, johtopäätös ja grande finale. Tämä antaa meille profeetallista valoa tilanteeseemme, jossa elämme, eikä vain Suomessa, vaan koko maanosassamme. Olemme lopun äärellä, kun tämänkaltaiset asiat, joita Paavali kuvaa ensimmäisen luvun lopussa, ottavat paikkansa silmiemme edessä. 


Mitä seuraa tämän jälkeen, on vakavampaa sorttia.


Kristittyjä ajatellen viimeistään nyt on ryhdistäytymisen aika. Meidän on valvottava, eikä vain itseämme, vaan myös toinen toistamme, rohkaisuksi rakkauteen ja hyviin tekoihin. Annatko luvan joillekin ihmisille puuttua elämääsi, kun siihen on syytä? Olemmeko unohtaneet sen Paavalin kehotuksen, jossa hän sanoo: "olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa" (Ef. 5:21)? Meidän on suojattava itsemme tilivelvollisuudella luotettavien ystävien kesken joka puolelta. Meidän on ympäröitävä itsemme ja toinen toisemme läpinäkyvyyden periaatteella. Se tekee joskus kipeää, mutta vain täten voimme selvitä tulevissa myrskyissä. Meillä on vielä paljon opittavaa elämisestä saman hengellisen ruumiin jäseninä. Usko kun näyttää nykyään olevan enää vain hyvin harvoin yksityisasia, vaan tahtomattammekin se tunkee vaikutuksensa jokaiselle elämänalueelle. Individualismin aika on nyt ohi.


Kun vielä ajattelemme Paavalin opetusta Jumalan tuomiosta, on hyvä huomata eräs toinen asia, joka meiltä unohtuu niin usein. Kun nimittäin painopiste kaikessa elämässä ja toiminnassa on vain tässä tämänpuoleisessa elämässä, niin unohdamme, että evankeliumi on ennen kaikkea iankaikkisuutta eli tuonpuoleista varten. Paavali toteaa 1.Korinttilaiskirjeen 11. luvun lopulla, että kun meitä tuomitaan tässä ajassa, niin se on meille Jumalan kuritusta, ettei meitä sitten lopulta tuomittaisi kadotukseen yhdessä tämän maailman kanssa. On siis suurta armoa joutua Jumalan tuomion kohteeksi täällä armon ajassa, koska siihen sisältyy aina uuden alun mahdollisuus.