Virtasen uni mökillä

Virtanen oli mökillä, lojui puoliunessa punkan päällä, juuri hyvin syöneenä. Hän oli viettänyt kesäisen päivän vesillä poikansa kanssa kalassa. Tiesihän sen, mitä se oli, Virtanen istui veneen perässä ja ohjaili venettä pojan ohjeiden mukaan. Poika heitteli kuvaa järveen ja tuskaili pohjaan ja puunrunkoihin takertuvien kuvien kanssa. Virtanen yritti kärsivällisesti saada veneen pysymään oikealla kohdin, jotta pojan kalanpyynti onnistuisi. No, totta puhuen kalanpyynti oli onnistunut ihan hyvin ja he olivat tulleet kolme pulskaa haukea mukanaan takaisin mökkirantaan. Sitten oli alkanut henkien taisto koskien sitä, kuka perkaisi kalat. Kun tästä oli päästy yhteisymmärrykseen - kalat oli perattu puoliksi ja jokainen voi itse päätellä, miten se tapahtui kolmen hauen kanssa - oli syöty ja saunottu.

Nyt olo oli yhtä aikaa sekä juhlava että raukea hänen makoillessaan siinä sängyllä. Uni alkoi pikku hiljaa hiipiä silmään iltapäivän auringon mukavasti paistellessa mökin ikkunasta Virtasen jalkoihin, lämmittäen mukavasti. Päivät vesillä kalassa pojan kanssa olivat hienoja hetkiä Virtaselle, mutta nyt alkoi olla unen aika. Virtanen vaipui uneen ja näki merkillisen elävän tuntuisen unen.

-------

Virtanen oli laskemassa koskea. Se ei todellakaan ollut mikään Virtasen bravuurilaji ja mikä merkillisintä, veneenä oli Kaaleppi-enon vanha puinen, tervattu puuvene. Virtanen huristeli kuitenkin monenlaisten koskien läpi vähän kuin muina miehinä, ikään kuin jonkun suuremman käden turvallisesti johdattamana ohi karien, pyörteistä piittaamatta ja vanhaa Kaaleppi-enon puuvenettä suuremmin kolhimatta. Veden pärskeitä tuli kyllä kasvoille ja paitakin kastui melkein kokonaan, selkää lukuunottamatta, mutta minkä kesä kastelee, sen se myös kuivaa.

Pitkien kuohujen jälkeen Virtanen huomasi laskeneensa suojaisaan suvantoon, jossa hän oli täysin suojassa niin tuulelta kuin virran kuohuiltakin. Ilma ei ollut ainoastaan tyyni, vaan se suorastaan seisoi jähmettyneenä paikallaan. Ei tuullut, eikä kuulunut lintujen sen enempää kuin hyönteistenkään ääniä. Aurinko paistoi lämpimästi suvantoon, jota tiheä metsä ympäröi joka puolelta. Lämpö loi koko tilanteeseen raukean unettavan tunnelman.

Aika tuntui pysähtyneen, seisahtuneen paikoilleen. Mitään ei aluksi tuntunut tapahtuvan, mutta sitten Virtanen alkoi tuntea virran hitaasti, mutta päättäväisesti tarttuvan veneeseen. Virtanen ei nähnyt edessään muuta kuin rauhallisen suvannon tummien vesien jatkuvan metsän siimekseen asti. Sitten hänen korvansa erottivat edessä kaukaisen kosken pauhun. Mitään ei näkynyt edessä päin, mutta ääni voimistui...

-------

Virtanen heräsi hereille hätkähtäen. Hän oli nukkunut sen verran kauan, että aurinko oli siirtynyt kulmaan, jossa se oli paistanut lämpimästi hänen rintaansa, saaden hien nousemaan iholle ja paidan kastumaan. Hetken aikaa Virtanen jopa kuvitteli märän paidan oikeasti kastuneen koskenlaskussa.

Virtanen nousi ylös ja otti termospullosta kahvia. Hän istui pöydän ääreen, josta oli näkymä kuistille ja järvelle, salmeen, jota pitkin matkustaja-aluksetkin kulkivat. Hän näki poikansa kunnostelevan virvelinvapaansa rannassa ja vaimonsa lueskelevan aurinkotuolissa. Kauempana horisontissa Virtanen näki tummien pilvien nousevan, ennakoiden sadetta ja ukkosta.

Virtasen mieleen nousi tuo merkillinen uni. Miten olikin selvitty ilman sen suurempia kolhuja vaarallisesta koskenlaskusta ja päästy tuulettomaan tyveneen, johon aurinko lämpimästi porotti. Eniten Virtasta kuitenkin askarrutti unen loppu ja vieläkin aistittavissa oleva edessä olevan kosken kohina... Mitä se merkitsi?

Virtanen muisti kuulleensa kymmenen vuotta sitten eräältä afrikkalaiselta profeetalta tulleen sanoman suomalaisille kristityille. Sen mukaan oli aikaa kymmenen vuotta tapahtua sellaisia asioita kotimaan hengellisessä elämässä, että ne perusteellisesti muuttaisivat maan hengellisen tilanteen ja isänmaan suunnan sitä kautta muutenkin.

- Kymmenisen vuotta, jotka ovat kohta kuluneet... Virtanen mietiskeli.

Virtasen mieleen tulivat oman maan tapahtumat viimeksi kuluneen vuoden ajalta. Suuri repeämä kirkossa homokeskustelun kärjistyessä, sitä seurannut kirkollinen vihanpito uskovia kohtaan, heidän sanojensa vääristeleminen ja mustamaalaaminen ja kiristynyt ilmapiiri muutenkin. Kuluneena keväänä sitten olivat voimasuhteet politiikan alueella muuttuneet monellakin tavalla. Eduskuntavaalien tulos oli keikauttanut perinteiset valta-asetelmat päälaelleen ja hetken aikaa oli tuntunut jopa siltä, että perinteisillä kristillisillä arvoilla saattoi vielä olla jalansijaa maassa. Samaan aikaan näytti kuitenkin myös siltä kuin monet siihen asti piilossa uinuneet vastakkain asettelut olisivat kärjistyneet, jotkut jopa ajautuneet väistämättömään välirikkoon ja kenties jopa väkivaltaiseenkin konfliktiin.

- Mitähän tämänkin tien päässä meitä odottaa? Virtanen tuumiskeli mielessään. Nämä olivat niitä ajatuksia, joiden kanssa Virtanen niin usein oli kuin kotonaan. Niitä hän mietiskeli itsekseen saunan lauteilla, veneellä saarten lomitse puikkelehtiessaan ja kotona sohvalla lueskellessaan tai tv-uutisia katsellessaan. Virtanen kyllä tiesi, ettei näitä ajatuksia aina - varsinkaan keskeneräisinä - kannattanut lähteä jakamaan muiden kanssa. Hänen vaimonsa ei aina löytänyt samaa aaltopituutta kuin Virtanen ja poika oli usein ihan toisenlaisissa ajatuksissa, nuori mies kun oli. Ei Virtanen heitä tuominnut tai halveerannut. Asia nyt vain sattui olevan näin, eikä sille voinut mitään.

Virtanen nousi ja huuhteli kevyesti kuppinsa. Siitä saattaisi vielä ihan rauhassa hörpätä kolmannet ja neljännetkin kahvit ennen tiskiä. Se, mikä oli ollut helpottavaa tuossa unessa oli se keveys ja huolettomuus, jolla oli koskea laskettu, turvallisesti karit, kuohut ja syvänteet ohittaen. Näin jälkeenpäin katsottuna mukana oli ollut ihmeellinen varjelus ja johdatus.

Kuitenkin oli katsottava tulevaisuuteen. Seuraava koski voisi olla kovempi. Kohinasta päätellen se olisikin sitä. Vene oli kunnostettava ja tuleviin kuohuihin oli varustauduttava. Virtanen kuuli vieläkin korvissaan edessä olevan, vielä näkymättömissä olevan kosken pahaenteisen jyrinän. Mitä se toisi tullessaan...?