Muutama viikko sitten kuuntelin Neil Colen opetusta Jumalan valtakunnan perusolemuksesta ja sitä kautta syntyvästä seurakunnallisesta dna:sta. Cole kertoi Johanneksesta, apostolista, joka tunnetaan "rakkauden apostolina", mutta joka ei sitä aiemmin kuitenkaan ollut. Alussa hän nimittäin oli toinen "Ukkosenjylinän pojista", jotka Jeesus oli valinnut opetuslapsijoukkonsa laajimmasta joukosta (72 opetuslasta) ensin kahdentoista apostolin joukkoon ja sen jälkeen vielä varsinaiseen kolmen lähimmän sisäpiiriin.
Johannes oli kaikesta päätellen nuori kaveri tähän asemaan päästessään ja ehkä moni nykypäivän johtajuuskouluttaja olisi hieman kyseenalaistunut aikanaan tuota Herramme rohkeaa valintaa. No joo, kyllä Johannes varmaan ottikin kaiken irti tuosta tilanteesta. Kokemusta kirkastusvuorella seurasi huima yritys kiilata parhaille paikoille ja tähän valjastettiin kovimmat voimat hanketta ajamaan. Itse mamma Sebedeus laitettiin kysymään Jeesukselta, josko pojat voisivat istuskella tulevan messiaanisen valtakunnan avainpaikoilla.
Ja ihan yhtä varmaa on sekin, että nämä Sebedeuksen pojat saivat tarpeeksi kuulla tästä oharin yrityksestään muilta opetuslapsilta. Kuitenkin rankimmat esimerkit vallitsevan henkivallan todellisuudesta olivat vielä edessä päin. Jossain vaiheessa matkalla kohti Jerusalemia nimittäin vastaan tuli joidenkin onnettomien samarialaisten kylä, joka ei ollut halukas vastaanottamaan Jeesusta opetuslapsineen vieraakseen. Uskon miehenä Johannes oli valmis oitis kutsumaan tulen alas taivaasta tuhoamaan mokoman kylän, joka ei ymmärtänyt heidän ministrynsä valovoimaisuutta.
Ja vielä... jatkoa seuraa. Törmätään mieheen, joka ei kulje samassa porukassa näiden alusta asti mukana olleiden oikeiden veljien kanssa. Kuitenkin yhtä ja toista tapahtuu tämän miehen toiminnan kautta: sairaita paranee, riivaajia ajetaan ulos ja evankeliumia Jeesuksesta julistetaan...
Tämä ei kuitenkaan kelpaa Ukkosenjylinän pojalle: "eihän tälläinen nyt tule kuulonkaan... mitä siitäkin nyt tulee, jos kaiken maailman villit saarnamiehet mennen tullen julistavat, parantavat ja ajavat ulos riivaajia... täytyyhän tässä nyt jokin järjestys ja kontrolli olla!"
Jeesuksen vastaus saa tänäkin päivänä jokaisen kirkkokuntaorientoituneen kristityn selkäpiit karmimaan: Mitä sitten? Jos hän ei ole meitä vastaan, niin eikös tässä olla samalla puolella? Joitakin vuosikymmeniä myöhemmin saman Jeesuksen Hengen sisäistänyt opetuslapsi, apostoli Paavali puki nuo ajatukset sanoiksi kun kirjoitti ohjeeksi filippiläisille kristityille: "Pääasia on, että Kristusta julistetaan!"
On hyvä huomata, että päämotiivi Johanneksen tekojen ja sanomisten takana oli turvattomuus. Ei siis Jumalan valtakunnan edun ajaminen tai Herran kunnian varjeleminen, vaan oman uran rakentaminen, mustasukkaisuus omasta reviiristä, halu säilyttää oma ministry kilpailukykyisenä jne. "Oma... oma... oma..." Kaiken takana on turvattomuus: "ne jyrää meitin, jos me ei pidetä kynsin hampain kiinni saavutetuista eduista!" Turvattomuus taas kumpuaa pelosta, joka on perimmiltään epäuskoa eli siis syntiä.
Myöhemmällä iällä Johannes sitten jo kirjoittaakin, että "rakkaudessa ei pelkoa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon". Siinä vaiheessa on oppi jo mennyt perille. Ei ole enää pelkoa, eikä turvattomuutta, vaan tilaa muiden kasvulle löytyy, eri ihmisten erilaiset kutsut voivat toteutua ja mahdollisuuksia on muillakin. Ollaan päästy jyvälle Jumalan valtakunnan dna:n luonteesta. Silloin ei naapurin menestys ole minulta pois, vaan sataa Jumalan valtakunnan laariin.
Sovellapa tätä kristittyjen yhteyteen omalla paikkakunnallasi - ei siksi, että minä ehdotan niin, vaan koska Herra käskee niin. Kyse on sentään Hänen seurakunnastaan, ei meidän, ei Sinun, eikä minun.
No comments:
Post a Comment