Oikea istutus

Juttelin hiljattain erään nuoremman veljen kanssa seurakunnan istuttamisesta. Hän esitti minulle kysymyksen, tulisiko seurakuntia ollenkaan istuttaa? Uusi testamenttihan ei tästä mitään puhu. Esim. Paavali toteaa korinttilaisille, ettei hän tullut edes kastamaan, vaan julistamaan evankeliumia. (Ks. 1.Kor. 1:14-17.) Kastaminenhan voidaan hyvällä syyllä liittää erääksi seurakunnan peruskivijalaksi. Näin voimme sanoa, vaikka emme pitäisikään kastetta minään initaatioriittinä johonkin yhdistyspohjaiseen yhteisöön. Eihän se sitä olekaan, vaan liittämistä uskon kautta Kristukseen. (Ks. 1.Kor. 12:12-13.)

Vastaavasti Paavali sanoo kutsumuksensa olevan evankeliumin julistaminen ja tämä viittaa selvästi johonkin muuhun kuin jonkin toiminnan käynnistämiseen. Evankeliumissa on kyse Kristuksesta ja uskon syntymisestä Häneen. Ihminen pelastuu tämän kautta, ei minkään toiminnan, jossain käymisen tai johonkin kuulumisen kautta. Paavalin toiminta näyttäisi siis viittaavaan siihen, että on syytä istuttaa jotain muuta kuin sitä, mitä perinteisesti on ymmärretty seurakuntien istuttamistyöllä.

Älä siis istuta seurakuntaa, vaan istuta Kristus ihmisten sydämiin. Istuta heidän sisimpänsä maaperään Jumalan valtakunnan siemen. Jos ihmisestä tulee uskon kautta osallinen Kristuksesta, niin hän on osa sitä seurakuntaa, joka muodostaa Kristuksen ruumiin – ja näin myös paikallisella tasolla. Pelkkä seurakunnallistaminen ei auta mitään, koska jollei hänestä tule Jumalan lasta, niin kaikki muu on turhaa.

Kun toimit näin, niin seurakunta kasvaa automaattisesti tältä pohjalta ja tuottaa myös jatkossa samanlaista satoa. Jumalan seurakunnan sisin ei ole siinä, miten uskovat ovat organisoidut, autetut tai sitoutetut, vaan siinä, miten he seuraavat, rakastavat ja tottelevat Jeesusta. Kaikki muu on enemmänkin seurausta kuin syytä. Kaikki alkaa Sinun suhteestasi Jeesukseen – ”Kuka Jeesus on Sinulle?”

Usko huviksesi: tämä ei ole mitään semantiikkaa.

Apostolien teoissa näemme tämän mallin toiminnassa käytännössä. Opetuslasten evankelioinnin tuloksena ihmiset tulivat uskoon ja sitä kautta muodostui seurakunta. Seurakunnassa Jeesus on Päänä ja Hänen Henkensä innoittamana eri armolahjat toimivat, hengellinen vanhemmuus nousee esille ja seurakunta kasvaa. Seurakunta siis syntyy ikään kuin evankeliumin julistuksen kylkiäisinä. Teologisesti voisimme siis sanoa oikeaa kristologiaa seuraavan – ei ekklesiologia! – vaan missiologia.

Kun katsomme Apostolien teoista evankeliumin voittokulkua itäisen Välimeren alueella, niin aluksi huomio kiinnittyy seurakunnan kasvun mittaamiseen tarkkoina lukuina. (Ks. Apt. 2:41, 4:4, 5:14 ja 6:7.) Myöhemmin tuloksia mitattiinkin esim. sanomalla, että ”Herran sanaa levitettiin koko siihen maakuntaan” (so. Pisidia nyk. Turkin keskiosissa). (Ks. Apt. 13:49.)

Kun seurakunnan luonnollinen kehitys oli mennyt eteenpäin, voitiin todeta, että ”seurakunnat vahvistuivat uskossa ja uskovien määrä lisääntyi päivä päivältä” (Apt. 16:5). Tämä näyttäisi viittaavaan jonkinlaiseen (inhimillisesti katsottuna) hallitsemattomaan kasvuun, jossa ei ollut mitään keskitettyä johtoa, eikä kontrollia. Evankeliumi meni eteenpäin seurakuntalaisten toimesta – ei niinkään apostolien itsensä työn tuloksena. Lopulta seurakunnan kasvua mitattiin sillä, että parin kolmen vuoden aikana ”kaikki Aasian (maakunta nyk. Turkin länsiosissa) asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset, saivat kuulla Herran sanan” (Apt. 19:10).

Kaikki tämä tapahtui aikana, jolloin Paavalin itsensä pääasiallinen vaikutus tapahtui Efesoksessa. Muuten evankeliumi levisi maakuntaan ja sen muihin kaupunkeihin (esim. Filadelfia, Laodikea ja Kolossa) muiden, kuin Paavalin toimesta. Esim. Epafraksen toiminnan tuloksena syntyi seurakunta Kolossaan (Kol. 1:7). Näiden kaupunkien uskovat eivät itse asiassa olleet koskaan nähneetkään Paavalia kasvokkain. (Ks. Kol. 2:1.) Se ei kuitenkaan ollut este evankeliumille.

Esimerkkinä tästä seurakunnan orgaanisesta kasvusta voidaan ottaa esille ilmeisesti kreikkalainen kaveri nimeltä Epainetos (Room. 16:5). Paavalin sanojen mukaan tässä oli kaveri, joka kirjaimellisesti oli ”Aasian ensi hedelmä Kristukselle”. Hän oli tullut uskoon sen kolmen vuoden ajanjakson alussa, jotka Paavali vietti Efesossa. Hän oli siis ollut uskossa enintään kolme vuotta, kun Paavali jo lähettää hänelle terveisiä – Roomaan.

Mitä ihmettä Epainetos Roomassa teki? Ehkä kyseessä on ollut nuori kaveri, joka oli yksinkertaisesti lähetetty kotiseudultaan Aasiasta suurelle pääkaupunkiseudulle tekemään hengellistä työtä. Ehkäpä Paavali tässä Roomalaiskirjeen 16. luvussa lähettääkin terveisiä seurakuntaverkoston johtajille eri puolilla tuota isoa metropolia. Nämä seurakunnat kokoontuivat kodeissa (esim. Room. 16:5) ja verkoston malli oli hajautettu ja toiminta-ajatus levittää evankeliumia pääkaupunkiseudulla. Ehkä Epainetos oli yksi tällaisen kotona kokoontuvan verkostoseurakunnan vetäjistä?