Virtanen ja kirkolliskokousedustaja

EVVK:n (Eurooppalainen virallinen valtiokirkko) kirkolliskokous pidettiin tänä vuonna Oloiselan lähellä sijaitsevassa Malkasalmen kurssikeskuksessa ja Virtasen pitkäaikainen nuoruudenystävä oli siellä jäsenenä. He olivat sopineet ystävän kanssa, että kun pitkällinen kokousrumba oli saatu päätökseen, Virtanen tulisi hakemaan tätä Malkasalmesta, mentäisiin Virtasille, lämmitettäisiin sauna ja juteltaisiin mukavia.

Virtanen oli ajattellut mielessään matkalla syitä, miksi joku hakeutui tällaiseen hommaan. Hänen itsensä oli vaikeata nähdä mitään järkevää syytä siihen. Ei se sitä ollut, etteikö Virtanen olisi nähnyt sisältä päin, millaista se oli jne. Hän oli itse aikanaan kirkon virassa ollessaan usein leikitellyt ajatuksella, että kun on kyse kirkon johtajiston ja korkeimman päättävän elimen kokoontumisesta, tulisi kaiken hengellisen voiman ja läsnäolon olla korkeimmillaan, mutta kattia kanssa.

Kun tämä Virtasen ystävä oli joitain vuosia aiemmin valittu edustajaksi kirkolliskokoukseen (monien kirkollisten herätyskristittyjen äänin), hän oli uhonnut "alkavansa muuttaa kirkkoa sisältä päin". Joitain vuosia takaperin asiasta kysyttyään Virtanen oli saanut empivän vastauksen siitä, miten "kaikki vie paljon aikaa, muutos on hidasta ja tässä tarvitaan nyt paljon kuuntelemista, kohtaamista ja kärsivällisyyttä".

Virtanen toki allekirjoitti kaiken tämän, mutta odotti mielenkiinnolla tapaamista, koska nyt oltiin tyystin eri tilanteessa kun tuolloin. Muutaman viime vuoden aikana EVVK oli muuttunut paljon - ja ennen kaikkea nimensä kaltaiseksi, mitä tuli raamatulliseen oppiin. Oltiin pikku hiljaa sopimassa samaa sukupuolta olevien pariskuntien kirkollisesta vihkimisestä, lieventämässä kirkon tunnustuksen "Sola Scriptura"-pykälää jne.

Virtanen pysäköi autonsa kokousväen autojen sekaan ja lähti kävelemään kohti kirkolliskokouskahvilaa, johon he olivat sopineet tapaamisen. Kurssikeskuksen käytävällä hän ensi töikseen törmäsi ilmoitustaululla erään kristityn poliitikon kasvokuvaan, joka oli sotkettu tussilla, jolle oli piirretty hitlerviikset ja pirunsarvet ja johon oli heitetty tikkoja (ja ilmeisesti myös syljetty). Tämä poliitikko oli Virtaselle hyvin tuttu ja hän oli itse asiassa usein äänestänytkin tätä eduskuntavaaleissa. Hän oli äänekkäästi vastustanut homoliittoja ja muutakin kirkon nykykehitystä, jota julkisuuteen vuotaneissa salaisissa piispainkokouksen muistioissa oli kutsuttu "Kirkko liberaaliin kuntoon"-ohjelmaksi.

Virtanen ei voinut olla ihmettelemättä, miten monet kirkolliskokousedustajat kiirehtivät kuvan ohi mitenkään reagoimatta asiaan, jotkut jopa avoimesti naureskellen.

Erään kabinetin ovessa luki "Hiljaisuus! Raamattukomitea työssä!". Virtanen tiesi, että tuon oven takana valmisteltiin kirkon työntekijöille (erityisesti teologeille) tarkoitettua raamatunkäännöstä, johon oli eri värisillä teksteillä merkitty se, miten varmasti mitkäkin Jeesuksen sanat olivat hänen sanomiaan, mitkä taas eivät. Punainen väri merkitsi "hyvin varmaa", keltainen "melko varmaa", vihreä "jotakuinkin epäselvää" ja sininen "hyvin epätodennäköistä". Päätös Jeesuksen sanojen todenperäisyydestä tapahtui äänestämällä Kristologisen tutkimusseuran ehdotusten pohjalta.

Virtanen tapasi ystävänsä kahvilassa. Hänen ystävänsä nousi pöydästään heti hänet havaittuaan, keräsi kamppeensa ja tokaisi Virtaselle: - Ja nyt äkkiä pois täältä.

- Oho, en tiennytkään, että asiat olivat näin huonosti, hän ei malttanut olla huomauttamatta matkalla autolle. Kaverihan taitaa olla uskossa, hän ajatteli hieman sarkastisesti.

Kotimatkalla hänen ystävänsä sitten kertoili kokemuksiaan kellon ympäri kestäneestä valmistelutyöskentelystä, uuvuttavista istunnoista työryhmissä, kokouskeskusteluista ponsilause-esityksineen ja loputtomine äänestyksineen jne. Eniten Virtasen ystävää huoletti nyt aidosti se, miten välinpitämättömästi melkein kaikki, piispoja myöten suhtautuivat Raamatun ilmoitukseen. Jumalan sana ei enää sitonutkaan ketään, vaan esim. homoliitoille "pyrittiin hakemaan muunlaisia kristillisiä perusteluja". Virtanen ei voinut olla ihmettelemättä, miten tämä ylipäätään saattoi olla mahdollista, kun kerran Raamattu jo jotain oli asiasta sanonut.

Virtasen ystävä tuntui painiskelevan toden teolla omantuntonsa kanssa. Saunan lauteilla hämärässä tämä sitten sai puettua ahdistuksensa sanoiksi: - Olisiko kuitenkin niin, että vain olemalla mukana tuollaisessa saattaakin itsensä syylliseksi samaan syntiin?

Virtasen sydänalaa kouraisi, kun hän kuuli veljensä miltei parahtavan tämän hätänsä ulos suustaan. Hämärässä saunassa, hien puskiessa otsalle ja kasvoille kukaan ei olisi huomannut hänen silmiensä kostuvan. Hän kiitti mielessään Jumalaa, että vielä oli olemassa miehiä, jotka halusivat elää rauhassa omantuntonsa ja arvojensa kanssa.