Vahva ruoka

Jokin aika sitten pohdiskelin UT:n opetusta Kristuksen opin alkeista eli hengellisestä maitoruuasta. Mitä sitten tarkoitetaan "vahvalla ruualla"? Käsittelimme tätä teemaa sitten viime sunnuntaina myös omassa kotiseurakunnassamme.

"... mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta"
Hepr. 5:14

Hengellisesti vahva ruoka voi eri elämänvaiheissa merkitä eri ihmisile (tai miksei yhtä hyvin yhteisöillekin?) eri asioita. Eri aikoina voimme olla Hengen puhuttelussa eri asioiden suhteen. Jos joku käy parhaillaan läpi sellaista hengellisen elämän vaihetta, jonka itse kävin läpi pari vuotta sitten, ei se tarkoita, että hän olisi minua pari vuotta "jäljessä" hengellisessä kasvussa. Jumalan kasvatustyö kun on niin yksilöllistä meidän jokaisen kohdalla.

Joku saattaa opppia tietyt asiat jo siinä hengellisessä "äidinmaidossa", joka on todellisuutta hänen yhteisössään. Joku toinen taas saattaa työstää samoja asioita oltuaan jo vuosikausia uskossa vain siksi, että ne eivät ole olleet päällimmäisinä siinä yhteisössä, jossa hän on kasvanut. Kuitenkin tuo toinen saattaa olla paljon pyhittyneempi ja kasvaneempi jossain toisessa asiassa.

Tällä tavoinhan eri herätysliikkeet eroavat toisistaan. Yhteisöt erottautuvat toisistaan usein siksi, että ne tekevät oman tunnistetavan erityiskorostuksensa siitä, mitä Jumala on niille kirkastanut ja uskonut. Samasta syystä me myös niin kipeästi tarvitsemme toisiamme.

Ehkä kokonaisten hengellisten yhteisöjen kohdalla voidaan puhua siitä, että jotkut tietyt asiat ovat "vahvaa ruokaa" niiden piirissä. Ajatellaanpa vaikka, että joku yhteisö alkaisi tietoisesti työstämään jotain tiettyä uskonelämän osa-aluetta keskuudessaan niin, että tämän prosessin seurauksena niiden piirissä tapahtuisikin hengellistä kasvua ja eteenpäinmenemistä. Tämä puolestaan taas saattaisi suuresti muuttaa vaikkapa niiden organisatorista rakennetta tai poikia jotain muita merkittäviä muutoksia niiden elämässä. (Tästä syystä monet yhteisöt ovatkin hyvin haluttomia näin tekemään.)

Wolfgang Simson on kertonut tällaisia esimerkkejä eri maista hyvinkin traditionaalisten yhteisöjen piiristä. Usein nämä esimerkit ovat liittyneet seurakunnan olemuksen uudenlaiseen ja syvällisempään ymmärtämiseen. Tämän seurauksena on saatettu esim. luopua vanhoista kirkollisista rakenteista ja perinteistä ja alettu harjoittamaan pyhien yhteyttä arkipäiväisemmin, yksinkertaisemmin ja luonnollisemmin.

Itselleni esim. Raamatun opetus seurakunnasta Kristuksen morsiamena ja sen ymmärtäminen nimenomaan paikallisella tasolla on edustanut tällaista "vahvaa ruokaa". Eipä Paavali turhaan totea, että "tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa" (Ef. 5:32). Millaiseksi hengelliseksi voimatekijäksi ja suunnannnäyttäjäksi Jumala onkaan tarkoittanut seurakunnan olemaan omalla kotipaikkakunnallaan! Esirukouksen ja ylistyksen, evankelioinnin ja apologian, yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja kasvatuksen ja opetuksen alueella tai työelämän ja yrittäjyyden alueella.

Meillä on koko tätä laajempaa kuvaa ajatellen aivan liian valju kuva seurakunnasta vain jonain "jumalanpalvelusyhteisönä" tai "hengellisenä kotina", kun Jumalan ajatus seurakunnasta olisi enemmänkin jonkinlainen taistelulaivan ja riemujuhlan fuusio. Kaikessa mitä teemme on aina kyse jostain paljon syvemmästä ja enemmästä kuin vain näkyvästä. Esim. evankeliumin julistuksemme ei kuulu vain kuolevaisten korviin, vaan me aina samalla julistamme Kristusta kuoleman voittajana ja Ylösnousseena myös näkymättömille henkivalloille. (Ks. Ef. 3:10.)

Meidän on siis oltava hyvin tarkkoja siitä, millaisia signaaleja lähetämme ulospäin. Eräs nuoruuden ystäväni totesi joskus kultaisella 80-luvulla, että paras tapa vastustaa totalitarismia on julistaa evankeliumia.

Eli kun Kristuksen seurakunta elää koko hengellisessä täyteydessään, jonka Jumala on sille varannut, vaikutukset ulottuvat koko ympäröivään yhteiskuntaan ja kulttuuriin, jopa muuhunkin aineelliseen maailmaan. Jumalan valtakunta on tullut lähelle ihmistä. Jumala on tarkoittanut oman kuningaskuntansa todellisuuden ulottavan vaikutuksensa seurakunnan kautta kaikille inhimillisen elämän osa-alueille.

Tätä taustaa vasten kaikki kirkkopoliittiset kädenväännöt ja hiekkalaatikkoleikit tuntuvat lähinnä naurettavilta tai korkeintaan kiusallisilta, ellei kyse olisi näin vakavasta asiasta. Jeesus rukoilee omiensa puolesta, "että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut" (Joh. 17:23). Eräässä kommentaarissa todetaan tässä kohtaa osuvasti: "Älkää erehtykö: tässä on herätyksen salaisuus!"

Millaiseksi Herra onkaan siis tarkoittanut seurakuntansa olemaan tässä ajassa? Ajatellaanpa vaikka Antiokian seurakuntaa (Apt. 11:20-30 ja 13:1-4) hengellisenä dynamona, jonka vaikutus ulottui kauas ja laajalle. Ja se vaikutus oli luonteeltaan vallankumouksellista ja sisälsi määrättömältä tuntuvan moninkertaistumisen dna:n.

Ja paljon, paljon muuta nousee esille tästä teemasta, jota voi vain ikäänkuin aavistella mielessään. Tämän "salaisuuden" (Ef. 5:32) edessä sanat aivan kuin loppuvat kesken, mieli hiljenee ja ymmärrys lyö tyhjää, koska nämä asiat tuntuvat niin suurilta minun käsittää niitä. Kun esim. lukee Herran puhetta seurakunnilleen nykyisen Turkin länsiosissa Ilmestyskirjan alkuluvuissa, niin tulee mieleen, että emme vielä kovin paljon ymmärrä näitä asioita sisäisesti, hengellisesti ja yhteisöllisen kokemuksen kautta.

Mutta ehkä tuosta termistä "vahva ruoka" voisi myös vetää sellaisen johtopäätöksen, että yksi sen nauttimisen seurauksista voisivat myös olla jonkinlaiset "hengelliset ruuansulatusvaivat"? Mitä ne voisivat olla käytännössä?