Teon saarna

Vanhassa testamentissa profeetoilla oli tapana vahvistaa ja ilmentää sanojensa merkitystä profeetallisella tunnusteolla, ns. "teon saarnalla". Kaste näyttää toimivan myös tällä tavoin: se kertoo ihmisen tekemällä teolla muille ihmisille sekä myös näkymättömille hengellisille voimille sitoutumisesta Kristukseen, Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Sekin on uskovan ihmisen tekemä profeetallinen tunnesteko, joka ilmentää sitä, mikä on tapahtunut myös hengellisesti.

No, tietenkään kasteen koko sisältö ei ole pelkästään tässä. Paavali puhuu Roomalaiskirjeen 6. luvussa siitä, miten meidät on kasteessa haudattu yhdessä Kristuksen kanssa ja samoin olemme saaneet myös nousta kuolleista yhdessä Hänen kanssaan. Näin meidän syntiongelmamme on käsitelty lopullisesti Kristuksen luunastustyössä siten, että Hän ei ainoastaan sovittanut meidän syntejämme ja poistanut syyllisyyttämme Jumalan edessä, vaan myös meidän syntiselle luonnollemme tehtiin jotain ratkaisevaa ristillä. Se naulittiin ristille yhdessä Kristuksen kanssa, niin ettemme enää syntiä palvelisi.

Paavali omassa teologiassaan liittää nämä asiat kasteeseen. Jostain syystä alkukristillisenä aikana (tai nykyäänkin jossain päin maailmaa) näiden kahden asian (uskoontulon ja kasteen) välillä ei ollut ajallista välimatkaa juuri lainkaan. Ehkä meidänkään ei pitäisi evankelioimistapahtumissamme enää kutsua ihmisiä eteen, katumuspenkkiin, nostattaa käsiä tms. (mikä käytäntö nyt kenelläkin sitten on), vaan kehottaa heitä rohkeasti uskomaan Jeesukseen, ottamaan kaste ja seuraamaan Häntä.

Tällaisia ajatuksia on viime päivinä pyörinyt mielessäni, kun sain olla mukana kolmen nuoren aikuisen prosessissa, joka päättyi siten, että kastoin heidät eilen illalla. Kukaan heistä ei halunnut kastetta liittymisriittinä johonkin yhteisöön. He vierastivat ajatusta liittymisestä johonkin heille täysin tuntemattomaan organisaatioon saadakseen kasteen. Tutkittuaan kasteasiaa Raamatusta he halusivat vain noudattaa omantunnon ääntä ja Jumalan Sanan ohjeita ja seurata Jeesusta. ("Seurakunnattomia" näistä kavereista ei saa tekemälläkään, mitä ikinä tällä leimakirveellä sitten halutaankaan viestiä).

Eräs heistä oli kyllä jo vähän aiemmin ihmetellyt sitä, miksi häntä ei oltu kastettu heti silloin kun hän oli ottanut Kristuksen vastaan omana Vapahtajanaan. Minä en osannut siihen vastata mitään muuta kuin sen, että itse ajattelen ihannetilanteen olevan sen, että ihminen uskoontultuaan mahdollisimman nopeasti - taikka heti, jos se on mahdollista - menee kasteelle. Etiopialaisen eunukin sanoin: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"

Oma spontaani reaktioni tästä kaikesta on se, että on ilo saada olla Jumalan palveluksessa. Jumalan Sana on näissä asioissa sangen yksinkertainen ja yksiselitteinen. "Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat." (Apt. 5:32) Kyse on, paitsi kuuliaisuudesta, myös Jumalan teosta, sillä Jumalahan heissä vaikutti tahtomisen ja tekemisen.

Eräs heistä totesi pohtineensa kymmenisen vuotta kasteasiaa. Totesimme yhdessä monien ihmisten kokemuksen olevan sen,, että kun asian on näin Sanan ääressä itselleen selvittänyt, sen kanssa ei sitten enää sen jälkeen ole tarvinnut kipuilla. Oma hengellinen isäni antoi minulle nuoruudessani hyvän - ja ainoan - neuvon kasteasiassa: käy läpi kaikki kastetta käsittelevät kohdat Uudessa testamentissa ja tee sen jälkeen ratkaisusi niiden pohjalta.