Hengellisen vanhemmuuden siunaus

Herakleitos (535-475 eKr.) on sanonut: "Oppimisen tarkoituksena ei ole täyttää säiliö, vaan sytyttää tuli". Hengellinen isä toimii juuri näin, sytyttää tulen. Kun muistelen omaa nuoruuttani 15-17-vuotiaana levottomana sieluna, niin omassa hengellisessä isässäni, joka tuolloin toimi uskonnon ja historian opettajanani, juuri tämä piirre kiehtoi suunnattomasti. Ehdotos rakkaus ja kuuliaisuus suhteessa Totuuteen. Hän oli originelli älykkö, joka ei oikein missään elämänsä vaiheessa suostunut ajelehtimaan valtavirran mukana. Hänessä oli Jumalan tulta, joka sytytti nuoruuden kuivat sytytysaineet.

Hengellinen isä on niin kasvanut, että kykenee näkemään metsän puilta, suuria kokonaisuuksia. Hän näkee pitkälle ja kauas ja selkeästi ja hahmottaa suuria kokonaisuuksia. (Kun esim. viedään tämä ajattelu paikallisseurakunnan tasolla, niin hengellisesti vanhempi näkee ns. "metsän puilta"; hän osaa nähdä paikallistason uskovien yhteydessä aina suuren kuvan Kristuksen ruumiista.) Näin hän osaa suhteuttaa nuoren kipuilun - ilmeni se sitten millä elämänalueella hyvänsä - oikeisiin mittasuhteisiinsa. Tähän tulee liittyä myös kiinnostus ihmisiä kohtaan, aito välittäminen toisen asioista, kuulumisista ja suunnitelmista. Ilman rakkautta ei pelkällä hengellisellä kaukonäköisyydellä vielä pötkitä pitkälle (ehkä tehdään vain ruumiita sitäkin enemmän).

Niin minun kuin monen muunkin kokemus aidosta hengellisestä vanhemmuudesta on se, että se tuntuu jotenkin ainutlaatuiselta. Mikä etuoikeus minulla on tällaiseen? Se koskettaa niin syvältä, eikä ihme, onhan kysymys hengellisestä isyydestä ja äitiydestä. Toisaalta ajattelen (ja pelkään) sen johtuvan siitä, että niin perin harvoin pääsemme sellaista aidosti kokemaan. Hengellinen kulttuurimme kun seurakuntiemme elämässä on tässä kohden perin ontuvaa.

Uuden testamentin malli seurakunnan elämästä puhuu ihan toista. Paavalin oma esimerkki on tämä: "Kehoitan siis teitä: olkaa minun seuraajiani. Juuri sentähden minä lähetin teille Timoteuksen, joka on minun rakas ja uskollinen poikani Herrassa; hän on muistuttava teitä minun vaelluksestani Kristuksessa Jeesuksessa, sen mukaan kuin minä kaikkialla, joka seurakunnassa, opetan." (1.Kor. 4:16-17)

Tietenkin hengellisen isän - niin kuin kenen tahansa vanhemman, valmentajan, opettajan tai mentorin - tehtävänä ja velvollisuutena on kaiken tuen antamisen ja sielunhoidon ohella myös rohkeasti kyseenalaistaa ja arvioida kriittisesti seuraajansa tekemisiä. Tänä eheytymisen, hoidollisuuden ja terapeutismin luvattuna aikana tämä unohtuu helposti, mutta se kuuluu ehdottomasti vanhemmuuteen.

Paavali kirjoittaa aika haastavasti Korinttin seurakunnalle: "Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa." (1.Kor. 4:15) Näin se on ollut myös minun omalla kohdallani.

-------

Tällaisia ajatuksia on pyörinyt mielessäni, kun olin eilen hautajaisissa, jossa sain olla mukana laskemassa haudan lepoon tätä entistä opetajaani, joka monella tavalla on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen ajatteluuni, elämääni ja uskooni. Kun Jumalan pasuna soi, Jeesus Kristus on hänetkin tulemukseensa herättävä. Paavali sanoo, että meidän on hyvä näillä sanoilla lohduttaa toinen toisiamme. (1.Tess. 4:16-18)