Virtanen ja hullunmylly

Virtanen istui kuuntelemassa tunnetun ulkomaalaisen julistajan puhetta isossa yhteiskristillisessä kokoussarjassa, joka järjestettiin monitoimitalolla keskustan tuntumassa. Kokousta mainostettiin "Kristuksen seurakunnan kokoontumisena", eikä kutsujia ollut mitenkään häirinnyt se, ettei osaa kaupungin kristityistä oltu edes vaivauduttu kutsumaan tilaisuuteen. Eipä silti, eivät kaikki kuitenkaan olisi tulleetkaan, vaikka kutsu olisi tullutkin - tai ehkä juuri sen tähden ei oltaisi tultu, ihan vaan kiusallaan.

Puhuja oli kansainvälisestikin tunnettu julistaja, joka omilla nettisivuillaan kertoi vuolaasti omasta "apostolis-profeetallisesta" palvelutyöstään "aina maan ääriin saakka". Yleensä kaikki asiaan vihkiytyneet fanit puhuivat tuttavallisesti vain "Harryn ministrystä", mikä useimmille paikalla olijoille riittikin hyvin laadun takeeksi.

"Pastor Harry" puhui englanniksi nopeaan tyyliinsä, suomenkielisen tulkin pyrkiessä epätoivoisesti pysymään tämän vauhdissa mukana. Jotkut paikallaolijat, jotka olivat hieman kriittisiä Harrya kohtaan, eivät oikein lämmenneet tämän tavalle tuoda pääasian ohella esille myös amerikkalaista kulttuuria ja kieltä. Kahvin piti olla Starbucksia, muuten ei hyvä seurannut. Kaikki laulut piti olla englanniksi, "so that the Spirit could flow". Suomenkielellä kun ei oikein tahtonut löytyä hyviä, mitat täyttäviä ylistyslauluja.

Harryn suomalainen tiimi ("apostolic-prophetic group") oli kyllä täysin sisäistänyt opettajansa ajatukset ja he puhuivat keskenään pääasiassa vain englantia. He elivät vahvasti mukana Pastor Harryn julistuksessa, huudelleen puheen väliin tuon tuostakin sellaisia sanoja kuin "Grreat!", "Wau!" ja "Priitsitmään!", jonka merkitys jäi Virtaselle aluksi hieman epäselväksi, kunnes eräs kokousavustajista sen merkityksen hänelle ystävällisesti avasi. Joka tapauksessa kaikki tämä väliinhuutelu vain entisestään sekoitti tulkkiparan yritykset kääntää puhetta selkosuomelle.

Virtanen oli kuullut miestä ennenkin ja pannut merkille sen, että tämä ei - monista Suomessa viettämistään ajanjaksoista huolimatta - näyttänyt alkuunkaan ymmärtävän suomalaista mentaliteettia. Tämä tuli parhaiten esille silloin kun hän oli päässyt puheensa pääkohtaan, jossa hänen sinänsä hyvä opetuksensa saavutti ikäänkuin huippunsa. Salintäysi väkeä istui silloin hievahtamatta ja ääneti kuunnellen täydellisen keskittyneesti Pastor Harrya. Ja juuri silloin, tuona kallisarvoisena hetkenä, jolloin koko ilmestys oli avautumassa janoisille kuulijoille, jotka joka solullaan tarkkasivat hänen sanojaan, juuri silloin Harry tulkitseekin kuulijakuntansa reaktiot täysin pieleen.

Eli tässä kohtaa Pastor Harry luulee väen passiivisestoi torkkuvan ja hän alkaa pumppaamaan eloa väkeen; nostattaa väen seisomaan, laulattaa pari laulua ja käytännössä melkein kokonaan unohtaa mitä olikaan opettamassa. Virtasta tämä aika usein toistuva kokemus turhauttaa. Hän miettii lähetystyöntekijän - sillä sellaisena Pastor Harry mainosti itseään: "Postmodernin ajan lähetystyöntekijä!" - ensimmäistä läksyä eli sitä, että sanoman ohella hänen tuli tuntea hyvin kohderyhmänsä kenelle hän oli puhumassa. Keitä he olivat, mistä he tulivat, millainen historia heillä oli, millainen on heidän kansanluonteensa ja kulttuurinsa jne.

- Hukkaan meni hyvät humalat, totesi kokousten väliajalla veli Vähä-Syrjälä kahvijonossa. Virtanen kyllä hyvin tiesi, mitä hänen veljensä tarkoitti: hän viittasi koko kokouksen latistumiseen ja sielullisen kuohunnan täyttämään pumppaukseen, josta oltiin sitten epämääräisessä tunnelmassa siirrytty kahville, Suomessa kun oltiin.

- Joo, pitäisköhän pojat kutsua pastori Harri saunomaan meille ja näyttää sille "Miesten vuoro"-elokuva? naureskeli Hippeläinen, pulska, punakasvoinen lvi-asentaja, jonka hyvää tuulta ei monikaan asia maan päällä saanut horjutettua.

- Niinpä, saisi vähän näkymää suomalaiseen sielunmaisemaan... joku miesporukasta totesi naureskellen. Virtanen yhtyi mielessään tähän, mutta tiedosti hyvin myös ne rasitteet ja rajoitteet, jotka leimasivat tätä "suomalaisen miehen sielunmaisemaa". Silti Virtasta murehdutti ulkomaalaisten saarnamiesten menettely Suomessa, joka usein perustui asiantuntemattomuuteen ja väärin arviointiin ja muistutti jotenkin suurikokoisen elefantin varomatonta tömistelyä posliinikaupassa.

Virtanen jatkoi kierrostaan kahviossa kahvikuppi kädessä. Kahvion eräässä nurkkauksessa istui joukko arvovaltaisen näköisiä pappismiehiä. Ohimennen heitä tervehtiessään Virtanen kuuli heidän keskustelevan tämän hetkisestä hengellisestä tilanteesta Suomessa, joka selvästi oli uuden murroksen edessä.

- Nythän meillä on kirkossa edelleen mittava lapsityö ja diakoniatyö. Tämän takia nyt ei kannattaisi erota kirkosta, jotta ei vaaranneta näitä hyviä työmuotoja, virkkoi valtiokirkkoseurakunnan kappalainen, teol. lis. Juhana Partanen. Hän oli pukeutunut mustaan pukuun ja papinpaitaan, jonka valkoisena hohtava papinkaulus viestitti klerikalismin ilosanomaa jo kauas.

Hänen vieressään seisoi farkkupaidassa ja pikkutakissa vapaan seurakunnan nuorisopastori Andy Miettinen, joka oli Australiassa opiskellessaan muuttanut nimensä Anterosta Andyksi (globaalissa maailmassa kun elettiin).

- Meillä taas seurakunta ei niin helposti järky näistä yhteiskunnallisista muutoksista. Hyvänä metodina meillä näihin ongelmiin on täsmäsuunnatut evankelioimiskampanjat ja mittavat konsertit, jotka jo ennenkin ovat osoittautuneet toimiviksi, Andy sanoi.

- Meillähän on ensi sunnuntaina seurakunnassamme vieraana oopperalaulaja Ike Reijonen... kolmas pastori puolestaan kehaisi.

Tätä veljellistä kilpalaulantaa kuunnellessaan Virtanen mietti, miten vahvasti kaikki näyttivät vannovan sen nimiin, mitä oli tehty aina ennenkin. Takana oli koko ajan se ajatus, että kunpa tämä myrsky vain menisi ohi aiheuttamatta sen suurempia tuhoja ja elämä palaisi taas normaaliin uomaansa. Toiminta oli ennustettavaa, tuttua ja turvallista ja toimi hyvin tilanteessa, jossa yhteiskunnassa ja ympäröivässä kulttuurissa ei tapahtunut isoja muutoksia. Virtanen huomasi tällaisten pastoreiden muistuttavan minkä tahansa maallisen firman toimitusjohtajaa. Hengellisen työn tosiammattilaiset kyllä tiesivät miten toimia seurakuntien johdossa. Heille oli myös ominaista vahva epäilys "maallikkovetoista" toimintaa kohtaan, vaikka juuri tämä voisikin luoda uutta luovan ja erehdyksiä sallivan tavan elää.

Virtanen tunsi heidän seurakuntalaisiaan ihan kylliksi tietääkseen, ettei normaali rivijäsen tavallisesti osannut kertoa seurakunnan näkyä. Tämä johtui siitä, ettei sitä muut yleensä tienneetkään kuin pastorit. Heidän kontaktinsa tavallisiin ihmisiin rajoittuivat yleensä vain kokouksiin, eikä sitä tapahtunut ns. epävirallisissa ympyröissä. Hän muisti kerran epäilleensä kuulemaansa, kun eräs virkapastori oli kertonut välttävänsä saunomista yhdessä seurakuntalaisten kanssa, koska "se voisi vaarantaa opettaja-opetuslapsi-suhteen".

Kauemmas vilkkaasti pulisevasta pappisjoukosta etääntyessään Virtanen törmäsi hieman syrjemmällä salissa istuvaan joukkoon. Porukka pysytteli tiiviisti yhdessä ja tarkkaili muuta väkeä ja tilaisuuden kulkua ryppyotsaisesti ja vaiteliaana. He aivan kuin tiedostamattaan välttivät jopa kosketuskontaktia muiden kanssa ja puhuivat keskenään normaalia hiljaisemmalla äänellä, silloin tällöin ympärilleen vilkuillen.

- Terve Jokke, sua mä vähän etsiskelinkin! Virtanen töräytti tahallaan kuuluvalla äänellä ja marssi suoraan erään nuoren miehen luokse tuossa joukossa. Virtanen kaivoi laukustaan raamatuntulkintaa käsittelevän kirjan ja ojensi sen Jouko Ylämäkilälle, jonka kanssa hän pari kertaa syksyn aikana oli kahden kesken keskustellut Raamatusta, sen tulkinnasta ja sen oikeasta käytöstä yms. Koko porukka oli hiljentynyt ja Virtanen huomasi jokaisen porukasta tarkkailevan sekä häntä että porukan johtajaa, Keinosta.

Ylämäkilä otti kirjan vastaan vähän epäröiden, ehkä aavistuksen syyllisen näköisenä ja sujautti sen nopeasti kainaloonsa. Kaikkia tuntui kiinnostavan tuo teologinen opus ja niinpä se miehissä kaivettiin Ylämäkilän kainalon kätköistä ja alistettiin Keinosen arvioitavaksi. Kaikki ikäänkuin nuuskivat ja epäluuloisesti tarkkailivat kirjaa ja pari porukan tiukkapipoisinta jopa kyräillen kysäisi Virtaselta: - Onkos tää nyt sitä yliopistoteologiaa?

Virtanen tiesi pelin säännöt, eikä mennyt siihen halpaan, että olisi antanut tämän porukan provosoida itseään. Hän säilytti tarkoituksella leppoisan hyväntuulisuutensa ja vastasi hymyillen leveästi: - Heh heh... ei nyt ihan, mutta Jumalan Sanalle uskollinen se kyllä on!

Poislähtiessään Virtanen törmäsi taas kaveriinsa Vähä-Syrjälään, joka nyökäten Keinosen kalvakkaan ryppyotsaseurueeseen päin sanoi: - Mitäs Keinonen ja kommandot?

- Joo-o, lahkoja on nykypäivänä monenlaisia, osa niistä on kirkkojen sisäpuolella ja osa niiden ulkopuolella, enkä oikein tiedä kumpi niistä on pahempi.

Virtanen astui ulos kylmään talvi-iltaan ja veti nautinnollisesti keuhkonsa täyteen raitista ilmaa.
- Melkoista hullunmyllyä... hän lisäsi vielä.